Mikko Innanen & Innkvisitio Kanneltalolla


innkvisitio

Saksofonisti Mikko Innasen Innkvisitio kävi eilen hakemassa Kanneltalolta vauhtia muutaman päivän päästä alkavalle Belgian ja Ranskan kiertueelle.

Kokoonpano oli sama mihin viime aikoina on totuttu – toisena saksofonistina liettualainen Liudas Mockūnas ja kompissa tuttuun tapaan Kahden Miehen Galaksi – Seppo Kantonen syntetisaattoreissa ja Joonas Riippa rummuissa.
“Retro-futuristista” avant-gardea edustava ohjelmistokin jossa bebopin perinteen ohjaama avant-garde jazzin Ornette Coleman-mainen henki yhdistyy syntetisaattorien värittämään sähköiseen äänimaailmaan oli pääpiirteittäin samaa materiaalia kuin viimeisimmillä keikoilla ja uusi levykin on tulossa – ennemmin tai myöhemmin – mutta nyt soitossa oli eri tavalla rutinoitunutta itsevarmuutta ja vahvaa dynamiikkaa kuin viime kerroilla kun bändin näin. Kokemus materiaalin kanssa kuului.

Vahva puhallintuuttaus sooloissa oli huumaavaa, mutta myös balladipuoli kosketti – kuultiin teemaltaan herkkä tulkinta Innasen baritonista jostain ranskalaisesta sävelmästä jota en tunnistanut johon Kantosen hieman aavemaisesti ulisevat syntetisaattorit toivat David Lynch -soundtrackin kaltaista taustavärinää – olikohan sama biisi joka aiheutti vastaavia tuntoja Sellosalissa maaliskuussa? Erittäin hieno hetki kuitenkin.

Näillä antimilla kelpaa kyllä lähteä ulkomaille – kolmesta tänä vuonna kokemastani Innkvisitio -setistä vahvin esitys.

  • Mikko Innanen, altto- ja baritonisaksofonit ja muut pillit
  • Liudas Mockūnas, tenori- ja sopranosaksofonit, klarinetti
  • Seppo Kantonen, syntetisaattorit
  • Joonas Riippa, rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *