Aili Ikonen – Laulan levynjulkaisukonsertti Savoyssa


Kuva: Olli Sulin
Kuva: Olli Sulin

Aili Ikosen uuden levyn Laulan -julkaisua juhlittiin eilen Savoy-teatterissa. Aili ja bändi pistelivätkin livenä parastaan ja keikka oli heti introsta alkaen mitä nautittavinta jazz-viihdettä. Savoyn arvokkaan konserttisalin lisäksi keikka olisi ollut mitä oivallisinta jazzklubi -matskua. Savoy-teatterin Naisääniä-konserttisarjaan kuulunut lauantai-illan keikka veti mukavasti yleisöä – ainakin permanto oli vahvasti kansoitettu.

Aina hyväntuulinen ja sydämellinen Ikonen oli hyvässä vedossa ja bändin sooloille löytyi livenä mukavasti enemmän tilaa, etenkin omista projekteistaan repäisevänä solistina tunnettu William Suvanne oli kovassa vedossa sooloissaan.

Illan ensimmäisessä setissä kuultiin valtaosa uuden levyn kappaleista. Useampi biiseistä puhkesi livenä levyä paremmin kukkaan. Erityisesti basisti Mikko Pellisen sävellys Sahara soi nyt hienosti.

Kuva: Olli Sulin
Kuva: Olli Sulin

Pelkästään levyn materiaalista ei kaksisettiseen keikkaan riittänyt matskua, joten toisella puoliskolla kuultiin vähän muutakin. Tribute to Ella -levyltä tuttu Little Jazz vei herkullisella sooloiloittelullaan keikan pisimmälle improvisoinnin ihmeelliseen maailmaan.

Tämän päälle lavalle saatiin hetkeksi muutama vierailija – Ailin siskot Tuuli ja Heini Ikonen tulivat laulamaan muutaman ikivihreän, kuultiin Sulle salaisuuden kertoa mä voisin ja Kissa vieköön joiden päälle levyltä Uskon unelmiin jossa siskot vierailevat levylläkin.

Toisen setin huippuhetket olivat tosin vasta edessäpäin. Michel Legrandin ikivihreän What Are You Doing the Rest of Your Life? käännösversio Luonasi sun Hectorin uusin sanoin sai ylimääräistä dramatiikkaa syntytarinastaan jossa käännösluvan viipyminen pisti jo koko levyn masteroinnin ja painatuksenkin uusiksi ja erittäin hienosti biisi sitten tarinan päälle soikin.

Levyn veikeimmät kappaleet oli säästetty loppuun. Haloo haloo päätti virallisen osuuden hyväntuulisesti ja olihan tietysti encorekin luvassa – vain Suvanteen saksofonin ja yleisön sormen napsutusten säestyksellä soinut Beibin Blues jäi päähän kotimatkaksi.

Paljon levyn materiaaliin perustuvia tulevia keikkoja lupailtiin – Ikosen sivuilta löytyy tietoa, seuraavaksi tässä kuussa keikkapaikkoina Hämeenlinna, Kokkola ja Kangasala.

  • Aili Ikonen, laulu
  • Mikko Pellinen, basso
  • Janne Toivonen, trumpetti ja flyygelitorvi
  • William Suvanne, saksofonit ja huilu
  • Tuomas J. Turunen, piano
  • Mikko Arlin, rummut
  • +Tuuli Ikonen, laulu
  • +Heini Ikonen, laulu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *