Mikko Sarvanne Hip Company & Beibi P: Muovibabylon


muovibabylon

Viime vuotiselta Mikko Sarvanne Hip Companyn ensilevyltä kaikki alkoi. Levyn mieleenpainuvin hetki oli Varsapuistikko 8:00 jossa Beibi P:n kirpeä spoken word yhdistyi bändin kuulaaseen soittoon. Viapori Jazzeille valmistui pitempi kokonaisuus tämän ajan nuorta spoken word jazzia ja nyt Muovibabylon on ilmestynyt myös levynä ja runokirjana.

Se on nuorta musiikkia parhaimmillaan – hieman suuruudenhullu teos tekijöiltä joille ei kukaan kertonut että ei tämmöistä kannata tehdä, tai jotka eivät vain moisia puheita kuunnelleet – nöyrimmilläänkin hetkillä hieman röyhkeää jos ei muuten niin tekemisen rohkeudessa.

Beibi P:n tekstit tulevat maailmasta joka on vähän absurdi, käsittämätön ja epäreilun – jonkun muun maailma toisille tehty – on angstia, uhoa ja ihmettelyä, kafkamaisen sirkuksen edessä virtaa vastaan taistelua tai siihen heittäytymistä.

Yli 80 minuuttinen tupla-CD on paikoin raskasta – paatoksellisimmissa hetkissä tekstit käyvät ahdistavasti päälle vaikka huumoriakin on mukana. Aina teksteihin ei samaistu, mutta herkullisimmillaan kielenkäyttö ja popkulttuuriviittaukset piirtävät kutkuttavasti kuvaa tästä ajasta, meiningissä on aitoutta jonka voimalla antaa paljon anteeksi.

Neljätoistahenkinen “melkein big band” Hip Company jää pitkälti levyllä säestäjän asemaan – tekstit vievät vahvasti huomion suurimman osan ajasta, mutta ylvästä soittoa ja suuremman jazz-kokoonpanon herkullista harmoniaa kuullaan kuitenkin riittämiin levyllä. Erityisesti levyn loppumetreillä Vesi-ilmapallon toiveikkaammissa hetkissä ja Loppusoiton kohtalokkaassa surumarssissa orkesteri nousee hienosti pääosaan. Mikko Sarvanteen musiikki on paikoin saman henkistä kuin kevään toisen nuoren suuren kokoonpanon, Sointi Jazz Orchestran, levyllä kuultu Rasmus Soinin musiikki, vaikkakin kokonaisuuksina levyt ovat varsin erilaiset.

Yleensä nuorten muusikoiden levyistä jää fiilis, että parempaa on vielä tulossa, mutta Muovibabylon on sen verran vahva pläjäys, että jää pikemminkin miettimään voidaanko tällä konseptilla tästä mennä enää eteenpäin.

Uutta levyä myy Digelius. Sitä voi myös kuunnella Spotifysta.

Spektaakkelin voi kokea livenä tänä keskiviikkona 22.6. Tenho Restobarissa kello 20. Myöhemmin kesällä keikkoja pe 1.7. Hangon Musiikkijuhlilla ja ma 1.8. Jazz-Espalla.

  • Beibi P: teksti ja puhe
  • Martti Vesala: trumpetti
  • Jarkko Soinikoski: trumpetti ja flyygelitorvi
  • Tomi Nikku: trumpetti ja flyygelitorvi
  • Jasmin Afaneh: trumpetti ja flyygelitorvi
  • Miika Hyttinen: pasuuna
  • Frans Thomsson: alttosaksofoni ja sopraanosaksofoni
  • Ukko Heinonen: tenorisaksofoni ja huilu
  • Jarno Tikka: tenorisaksofoni ja huilu
  • Sampo Kasurinen: klarinetti ja tenorisaksofoni
  • Anni Thomsson: baritonisaksofoni, bassoklarinetti ja klarinetti
  • Teemu Kekkonen: piano
  • Mikael Saastamoinen: basso
  • Sami Nummela: rummut
  • Mikko Sarvanne: sävellykset, yhtyeenjohto ja kitara

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *