Sid Hille – Ugetsu


hille-ugetsu

“We sincerely hope you enjoy a beautiful little thing entitled ‘Ugetsu.’ In Japanese it means ‘fantasy‘”, esitteli Art Blakey Birdlandissa äänitetyllä samannimisellä levyllä Cedar Waltonin säveltämän kappaleen. Sanan ugetsu – 雨月 – etymologia on hieman rikkaampi kuin Blakey antaa ymmärtää. Sanan muodostavat sade 雨 ja kuu月 ja sen alkuperä on 1700-luvulla julkaistu Ugetsu monogatari, kokoelma japanilaisia kummitusjuttuja – sateen ja kuun tarinoita.

Ugetsu on myös pianisti, säveltäjä Sid Hillen uuden levyn nimi. Hille on sanan alkuperää lähempänä, Ugetsu on sarja intiimejä ja mystisiä äänimaisemia jossa kohtaavat akustiset ja sähköiset soittimet. Hille esittää kappaleet suurimmaksi osaksi yksin. Levyn alkupuolella mieleen nousee saksalainen 70-luvun elektroninen musiikki – Klaus Schulze ja sellainen. Paikoin äänet kuiskivat korvan juuressa. Musiikki on samaan aikaan lähellä, mutta kuitenkin jotenkin etäistä. Rakenteet ovat abstrakteja, improvisaatio on vahvasti läsnä.

Vieraat nousevat levyn edetessä yhä suurempaan osaan. Jukka Perko soittaa saksofonia taianomaisesti LP:n ensimmäisen puolen 月 päättävällä kappaleella Stillness– tunnelma on utuisa ja öinen, nimensä kuuloista musiikkia.  Toisella puolella 雨 Anni Elif Egecioglu tuo persoonallisella äänellään uutta särmää, Most Precious Gift kuitenkin päätyy alun vokaaliakrobatian jälkeen herkäksi balladiksi pianon säestyksellä.

Varsinaisen yllätyksen tuo loppuun vielä kitaristi Teemu Viinikainen. Musiikki muuttuu yllättäen 80-lukulaiseksi fuusio-bluesiksi – hieman Mike Sternin mieleen tuovaa soittoa sähköpianon ja pelkistettyjen lyömäsoitinten säestämänä. Yllättävä lopetus jättää poistuessaan hieman epätodellisen tunnelman.

Hille ei ole kaihtanut ennenkään levyillään omaperäisiä ratkaisuja. Ugetsu näyttää ehkä ulkoisesti tavanomaisemmalta, mutta se on sielultaan samanhenkistä äänimaailmojen tutkiskelua ja etsintää kuin pitemmistä kaarista muodostuvat viiden vuoden takainen soololevy One tai muutama vuosi sitten ilmestynyt Contemporary Collectiven Outer Space. Osuva nimi ja sen luomat mielleyhtymät ja tyylikäs visuaalinen ulkoasu tekevät Ugetsusta kuitenkin hyvin mieleen kummitelemaan jäävän julkaisun.

Uutta levyä myyvät Digelius (LP, CD) ja Levykauppa Äx (LP, CD).

  • Sid Hille – koskettimet, kantele,  theremin, ääni, elektroniikka
  • +Jukka Perko, saksofoni
  • +Virpi Taskila, ääni
  • +Anni Elif Egecioglu, ääni
  • +Teemu Viinikainen, kitara

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *