Jos minä puhuisin sinulle – KYN julkkarikonsertissa Savoy-teatterissa


kyn-puhuu

Tänä vuonna 35 vuotista taivaltaan juhliva KYN -kuoro on Kaija Viitasalon johdolla erikoistunut ohjelmistossaan etniseen jazziin jo 80-luvun lopulta lähtien. Tämä tyyli soi myös uudella levyllä Jos minä puhuisin sinulle jossa kuoro laulaa Mikko Hassisen kuorolle tekemiä sovituksia ja Hassisen säveltämän uuden Jos minä puhuisin sinulle -sarjan Hassisen, Manuel Dunkelin ja Ville Herralan muodostaman trion kanssa.

Materiaali liikkuu suomalaisten kansasävelmien ja jazz-standardien välillä erilaisten musiikkikulttuurien kohtaamisen luoman jännitteen toimiessa punaisena lankana. Keskiviikon kaksisettisessä julkaisukonsertissa kuultiin levyn materiaali kokonaisuudessaan yhdellä lisänumerolla ja kahdella encorella vahvistettuna. Välillä kuultiin myös Virpi Stenlundin runoja joihin nimisävellys perustuu yksinäisen mieshahmon lausumana.

Kuoron ja jazzbändin yhteensovittamisen keskeinen haaste konsertissa on eri osasten dynamiikan yhteensovittaminen – tenorisaksofonin johtama triokin nousee helposti liian vahvaksi ja naiskuoron herkkä ja kaunis soundi voi jäädä jalkoihin. Trio ottikin tilanteen varsin hyvin huomioon soittaen huomaavasisesti kuoroa tukien, Dunkel otti sooloissaan roolin vuoropuhelun toisena osana solistisen briljeerauksen sijaan.

Käytännössä kuoron, trion, kansanmusiikin ja jazzin nelikenttä toteutui materiaalissa siten, että kansanlauluissa trio tuo jazzin rytmiikan ja sävyt tuomaan kuoron laulantaan mukavaa vuoropuhelun omaista kontrastia kun taas jazz-standardit vedetään kuorovetoisemmin jazzin harmonioiden tuodessa oman mausteensa kuoroon kauniiseen laulantaan.

Standardiosastolta konsertissa kuultiin suomenkielisin sanoin Stella by Starlight (Saukin nuottina julkaistu käännös Tähtien lumous 60-luvun alusta, nopea googlauksen perusteella taitaa olla kyseisen käännöksen ensimmäinen levytys), Jobimin Insensatez (alunperin Tapio Heinosen levyttämä Chrisse Johanssonin käännös Ei sanaakaan) ja Thelonious Monkin ‘Round Midnight (Maaritin levyttämä Juicen tekemä käännös Vain öisin).

Seitsemällä aiemmalla levyllään KYN ei ole tainnut yhtään perinteistä jazz-standardia levyttää ja sen verran hienoja mahdollisuuksia tämän tyyppiset sovitukset tuovat eilisen esityksen perusteella mieleen, että tätä jäi oikein miettimään. Liekö kyseessä suomenkielisten tekstien vähyys – KYN kuitenkin kuulostaa paljon luontevammalta laulaessaan suomeksi. Joka tapauksessa tässä olisi hyvää sarkaa kynnettäväksi niin kuorolle kuin sovittajille ja kääntäjille tai tekstittäjille.

Näiden maailmojen välimaastosta kuultiin Kaj Chydeniuksen iki-ihana Sinua, sinua rakastan joka toimi oivasti – erittäin osuva valinta ohjelmistoon.

Uusi sarja Jos minä puhuisin sinulle lähestyy etnistä jazzia sen modernin synteesin kautta. Tämän päivän kansanmusiikki ja erilaisia tyylejä häikäilemättä yhdistelevä bebop-jatkumosta ulos rönsyilevä jazz eivät ole toisistaan kovinkaan kaukaisia tyylejä – molemmissa omaehtoinen itseilmaisu soitetun musiikin kautta on arvossaan. Vertailua KYNille viitisen vuotta sitten Jukka Linkolan säveltämään Outo kantele –sarjaan ei voine välttää – Hassinen ottaa etniseenkuorojazziin merkittävästi tasaisemman linjan paikoin varsin räiskyväänkin edeltäjäänsä. Uusi sarja nivoo KYNin keskeiset elementit vahvasti yhteen, mutta aivan Oudon kanteleen kaltaiselta vahvasti mieleenpainuvalta teokselta se ei tosin vaikuta.

Keikan päätteeksi kuultiin vielä kaksi valintaa KYNin vakio-ohjelmistosta. Ellingtonin It Don’t Mean A Thing If It Ain’t Got That Swing oli haasteellinen isolle kuorolle nopeine käänteineen, mutta hauska svengipala ja erittäin komeasti illan päätti pysäyttävä kansanlaulu Kaipaava joka on vuosien varrella todistanut olevansa KYNin ohjelmiston kauneimpia helmiä.

Kokonaisuutena oli ilahduttavaa kuulla jazziin päin kallellaan olevan kuoron jatkavan valitsemallaan tiellä, mukana uusia ideoita ja sävyjä. Edestäpäin löytynee vielä vaikka mitä.

  • KYN joht. Kaija Viitasalo
  • Manuel Dunkel, tenorisaksofoni
  • Ville Herrala, basso
  • Mikko Hassinen, rummut

KYNin keikkakalenterista löytyvät:

  • 11.12.2016: Joulukonsertti – Vanhakirkko, Helsinki
  • 18.12.2016: Joulukonsertti – Temppeliaukion kirkko, Helsinki
  • 14.4.2017: KYN & UMO Silent Music – Mikael Agricolan kirkko, Helsinki
  • 12.5.2017: Sulasolin laulu- ja soittojuhlat – Verkatehtaan Vanaja-sali, Hämeenlinna
  • 14.5.2017: Sulasolin laulu- ja soittojuhlat – Jäähalli, Hämeenlinna
  • Toukokuu 2017: G Livelab, Helsinki

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *