Makaya McCraven G Livelabissa


Chicagossa vaikuttavan rumpali Makaya McCravenin tähti on kansainvälisesti ollut vahvassa nousussa täysin improvisoiduista keikoista koostetun 2015 ilmestyneen In the Moment -levyn myötä. Suurinpiirtein loppuunmyydylle G Livelabin sunnuntai-iltaan McCravenin kvintetti saapui hieman perinteisemmin ottein – yhteys jazzin perinteisiin muodostettiin heti vahvasti avausbiisivalinnalla, Miles Davisin tunnetuksi tekemä Blue in Green soi komeasti.

Loput ensimmäisestä vajaan tunnin setistä kului melodisen tämän päivän amerikkalaisen mainstream-jazzin hengessä MCCravenin omin sävellyksin kaikkien bändin jäsenten – saksofonissa Dustin Laurenzi, kitarassa Matt Gold, koskettimissa Greg Spero ja bassossa Junius Paul – päästen vuorollaan sooloilemaan. Kuultiin ammattitaitoista svengaavaa soittoa jossa erityisesti miellytti jokaisen kappaleen huipentuminen soolo-osuuksien jälkeen rytmiseksi iloitteluksi McCravenin määrätietoisella johdolla, jokainen ensimmäisen setin biisi tuntui harkitulta kokonaisuudelta.

Kelpo jazzia, mutta kovin turvallista ennakko-odotuksiin verrattuna. Speron pysyminen ensimmäisen setin ajan akustisen pianon ääressä Rhodesin ja Moogin jäädessä käyttämättä antoi kuitenkin vinkkejä siitä, että levyltä tuttua modernia fuusiojamittelua oli vielä tulossa.

Näin myös kävi – toinen setti hengitti vapaammin ja rytmiikassa siirryttiin lähemmäs instrumentaali hiphopin sävyjä erityisesti basisti Paulin muuttaessa soittotyyliään hienosti – on aina hienoa kun jonkun soittajan soitosta oivaltaa mistä jonkunlainen tunnelma itseasiassa koostuu – ja Speron ottaessa sähköiset soittimet käyttöön ja lähtien erityisesti Moogilla vähän seikkailullisempaan sooloiluun.

Loppupuolella saatiin vielä toinen standardi kehiin – Ornette Colemanin kuolematonta Lonely Womania kudottiin soittoon mukaan niin perinteisemmin free jazz -svengaten kuin modernimmin ottein.

Sangen tuhti moderni jazzkattaus – soitto soi settien välinen tauko poislukein noin kahden tunnin ajan – johon toinen setti toi kaivattua särmää lisää.

  • Makaya McCraven, rummut
  • Dustin Laurenzi, tenorisaksofoni
  • Matt Gold, kitara
  • Greg Spero, koskettimet
  • Junius Paul, basso

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *