Sointi Jazz Orchestran kiertue käynnistyi Malmitalolta somehäröilyn siivittämänä


Eilen Malmitalolta Helsingistä käynnistyi Sointi Jazz Orchestran kiertue. Seitsemäntoistahenkisen orkesterin kiertue on kuuleman mukaan kaikkien aikojen suurin Jazzliiton kiertuetuotanto. Hyvä ettei Suomen kiertueita ole rajattu keikkapakuun mahtuville että uutta omaa, orkesterinjohtaja Rasmus Soinin säveltämää materiaalia soittavaa big bandia saadaan kuulla pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin.

Bändi kehotti keikan osallistujia myös tweettaamaan fiiliksiään livenä hashtagilla #sointilive – ihan hyvin pyyntö puri, lähemmäs 100 tweettiä aiheesta saatiin paikalleolijoiden toimesta keikan tiimoilta aikaan. Näitä läpikäymällä voi jonkunlaisen kuvan saada eilisen keikan kulusta.

Keikalla kuultiin suurin osa viime keväänä ilmestyneen Syntymä -levyn materiaalista, levyn jälkeen ohjelmistoon tullut Jyrä ja kolme kantaesitystä: BabbageSomehärö ja Kaupunki-impressio. Kautta linjan bändin suurimmaksi vahvuudeksi nousivat tälläkin ohjelmistolla Soinin sävellykset ja niissä erityisesti taidokas ja monipuolinen puhaltimien käyttö, lähes kaikki puhaltajat soittivat keikan mittaan kahta, jotkut kolmeakin eri soitinta. Monipuolisen soitinvalikoiman kautta polveilevissa sävellyksissä oli upea kirjo erilaisia tunnelmia. Kenneth Ojutkankaan tuuba ja Pyry Kanniston käyrätorvi eivät ole vain erikoisuudentavoittelua vaan ne nostavat orkesterin soundin omalle kutkuttelevalle tasolleen.

Uusi materiaali oli todella hienoa jälkeä, erityisesti Babbage ja Kaupunki-impressio loivat vaikutelman että bändin seuraava levy tulee olemaan debyyttiä parempi, joten odotukset ovat korkealla. Ei turhaan Sointi Jazz Orchestra jakanut viime vuonna ykkössijaa Suomen Big Band mestaruuskilpailussa.

Solistitkin pääsivät loistamaan, erityisesti pasunisti Heikki Tuhkasen soolo Babbagessa ja Sampo Kasurisen klarinettisoolo encorebiisissä Vedenpinta väreilee olivat hienoja suorituksia.

Sointi Jazz Orchestra kiertue jatkuu seuraavasti:

  • 7.4. Café Tiljan, Turku
  • 9.4. Wanha Kasino, Savonlinna
  • 10.4. Konservatorion konserttisali, Joensuu
  • 22.4. Sointi Jazz Orchestra + Jyväskylä Big Band, Siltasali, Jyväskylä
  • 24.5. Krapin paja, Tuusula
  • 25.5. Ylioppilasteatteri, Tampere

Kokoonpano:

  • Rasmus Soini – musiikinjohto, sävellykset
  • Petteri Hietamäki – saksofonit, huilut
  • Sampo Kasurinen – alttosaksofoni, klarinetti, huilu
  • Frans Thomsson – saksofonit, klarinetti, huilu
  • Janne Saarinen – tenorisaksofoni, oboe
  • Max Zenger – baritonisaksofoni, bassoklarinetti, huilu
  • Teemu Mattsson – trumpetti, flyygelitorvi
  • Leo Kylätasku – trumpetti, flyygelitorvi
  • Ilkka Arola – trumpetti, flyygelitorvi
  • Jasmin Afaneh – trumpetti, flyygelitorvi, huilut
  • Pyry Kannisto – käyrätorvi
  • Heikki Tuhkanen – pasuuna
  • Panu Luukkonen – pasuuna, tuuba
  • Matti Vuolahti – pasuuna
  • Kenneth Ojutkangas – tuuba
  • Aleksis Liukko – piano
  • Oskari Siirtola – kontrabasso
  • Siiri Partanen – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *