Jonne Taavitsainen Threedom – Leap of Faith


Rumpali Jonne Taavitsaisen johtama Threedom -trio on toiminut vuodesta 2013. Heti ensilevylle Leap of Faith on löytynyt ulkomainen julkaisija nimittäin saksalainen Ozella Music joka on julkaissut myös mm. Kari Ikosen musiikkia.

Kymmenraitainen levy paljastuu yllättävän kompaktiksi vähän vajaan puolen tunnin kokońaisuudeksi – pitempien raitojen väliin on nimittäin hauskasti sijoitettu neljä alle minuutin Moment-hetkeä. Hyvä idea ei kuitenkaan täysin toimi, sillä se jää jazzkitaratriolle tyypillisen ongelman varjoon – eri kappaleet nimittäin kuulostavat melko samanlaisilta kitaristi Joel Parvamon luottaessa kaikuvaan ja pehmeään jazz-soundiin eikä täyttä hyötyä rytmityksestä saada irti.

Toisaalta bändin johdonmukainen oma soundi toimii myös vahvuutena – levyn ainoa lainakappale, Sam Riversin standardiksi muodostunut Beatrice sulautuu levyn kokonaisuuteen kutakuinkin täydellisesti siinä missä monilla nuorilla kokoonpanoilla on hyvinkin selkeästi erilainen lähestymistapa omiin sävellyksiin ja klassikkomatskuun.

Bändi on parhaimmillaan kappaleissa joissa kukin jäsen vuorollaan tekee kunnon teräviä iskuja – New PageLeap of Faith ja Home kappaleissa erityisesti Taavitsaisen biisin edetessä kasvava panos nostaa kunkin raidan korkeammalle tasolle. Bassossa aiemminkin useammassa kokoonpanossa varmoja otteita näyttänyt Joonas Tuuri on jälleen mies paikallaan.

Sikäli jos modernit fuusiot ja kikkailu kyllästyttävät niin tässäpä on levyllinen konsailematonta ja puhdaslinjaista kitarajazzia.

Uutta levyä ei vielä näy kotimaisissa verkkokaupoissa, mutta sitä voi tilata mm. Amazonista. Levy on myös kuunneltavissa Spotifyssa.

  • Jonne Taavitsainen, rummut
  • Joel Parvamo, kitara
  • Joonas Tuuri, basso

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *