Tänäkin vuonna Pori Jazzeilla kuullaan Kirjurinluodon pääkonserteissa mukavasti jazzia – joskaan ei ihan yhtä paljon kun muutamana viime vuonna. Päälavalla ja Jokilavalla kuullaan muutamia jazz-bändejä, mutta jazzdiggarien huomio kiinnittyy tänäkin vuonna suurimmaksi osaksi Lokkilavaan. Tähän artikkeliin päivitetään juttuja torstain tarjonnasta aina Ambrose Akinmusireen asti päivän mittaan, joten kannattaa tulla tarkastamaan uudestaan päivitettyä artikkelia myöhemmin.

Jaska Lukkarinen Trio

Kirjoitettu 15:28

Kirjurinluodon konserttien avauskokoonpanon kunnian sai tänä vuonna rumpali Jaska Lukkarisen trio joka esiintyi päälavalla heti 13:15 porttien avauduttua. Sinänsä paikka ei ole kovin kiitollinen – yleisöä oli tänäkin vuonna paikalla vain kourallinen ja lavashow’hun panostamatonta jazzkokoonpanoa nyt muutenkin kuulisi mielummin intiimimmissä oloissa, mutta ei se näinkään huono ollut ja hienoa että pääkonsertit saadaan kuitenkin avattua suomalaisen jazzin tahtiin.

Trio soitti aiemmin tänä vuonna ilmestyneen Origami -levyn kappaleita – levyn teemana Lukkarisen kanssa Dalindèossa ja Ricky-Tick Big Bandissa soittaneen Valtteri Laurell Pöyhösen sävellykset joita trio tulkitsee omaan tyyliinsä.

Avausspiikissään Lukkarinen lupaili jo mahdollisesti melkoisia pitkiä riipaisuja olevan luvassa ilmoittaessaan että ensin soitetaan kolme biisiä: Komeda, Pengerkadulla, Flow On ja sitten katsotaan onko vielä aikaa soittaa enemmän. Noh, ei aivan niin hekumallisiin fiilistelyihin lähdetty ja aikaa riitti mainiosti vielä nimikappale Origamillekin.

Livenä äänitetyllä levyllä trio haastaa kuulijan kuuntelemaan herpaantumatta ettei kiinnostus lopahda, nyt livenä sävellykset tuntuivat soljuvan luontevammin – meno oli alkuiltapäivään sopivan rentoa. Johtaja Lukkarinen ei tällä erää innostunut kovin riehakkaasti sooloilemaan, joten solistina päävastuu jäi Kannasteelle joka etsi sooloissaan uusia näkökulmia ominaiseen tapaansa – Pengerkadulla biisissä löytyi mainio kultasuoni jota louhimalla päästiin setin kohokohtaan.

Lyhyt 45 minuuttinen setti jäi kuitenkin tuntumaan vain pieneltä alkupalalta illan jazzkattauksessa.

• Jaska Lukkarinen, rummut
• Jussi Kannaste, tenorisaksofoni
• Antti Lötjönen, basso

Julian Lage Trio

Kirjoitettu: 15:45

Tänäkin vuonna Kirjurinluodon jazztarjonnan keskeisenä lavana toimii Lokkilava – viime vuotista, vieressä sijaitsevaa pikkulavaa ei tänä vuonna ole, joten jazztarjonta on Kirjurilla muutamaan viime vuoteen hieman ohkaisempaa – harmi sinänsä sillä hieman marginaalisempi ohjelmisto tarjosi monet mukavammista yllätyksistä. Hyvä määrä jazzia on kuitenkin pääkonserteissa joka päivä tarjolla ja tämän puolen festarialueesta avasi kitaristi Julian Lagen trio.

Tämän vuoden joulupäivänä 30 täyttävä Lagen uralla on pituutta ja yli 20 vuotta jammaillen mm. jo 8 vuotiaana Carlos Santanan kanssa lavalla. Pitkän uran keskeisiin yhteistyökumppaneihin on kuulunut vibrafonisti Gary Burton joka otti nuoren Julianin bändiinsä jo teini-ikäisenä – Burtonin kanssa Lagea kuultiin myös Helsingissä kolmisen vuotta sitten. Nyt Burtonin ilmoitettua eläkkeelle jäämisestä ja Lagen saatua laajasti huomiota uusimmalla Arclight -levyllään tuntuu aika olevan kypsä ehkä entistä laajemman suosion tavoitteluun.

Levyn keskeisenä innoittajana toimi Lagen ostama 50-luvun alun Fender Telecaster -kitara akustisemman soundin sijaan ja Porissakin mukana oli tuo vuoden ’54 klassikko. Trion musiikki oli enimmäkseen huoletonta americanaa, runsain country-vaikuttein, mutta välillä herkuteltiin kimurantimmillakin seikkailuilla.

Tämän torstain yhdeksi pääteemaksi tuntuu juuri americana nousevan – Lagea kuunnellessa ei voinut välttyä siltä että mieleen tuli Lokkilavan seuraavakin esiintyjä, kitaristi Bill Frisell – sen verran samankaltaisia otteita oli. Ilmestyipä setin aikana Frisell lavan sivuun tyytyväisen näköisenä myhäilemään yli puolta nuoremman kitaristin otteita ihaillessaan – Lagen kesken soolon tapahtunut kielen katkeaminen ja sitä seurannut ripeä vaihtotoimenpide irrotti Friselliltä myös kunnon naurut, varmasti tuttu, kuumottava hetki.

Lagen lisäksi triossa soittivat basisti Chris Lightcap joka on itsekin noussut kohti maailman tämän hetken jazzin kärkeä oman Bigmouth -kokoonpanonsa kanssa – nyt suurin osa keikasta meni turvallista pohjatyötä tehden, mutta muutama komea soolokin saatiin näytteeksi. Rummuissa Eric Doob soitti vapaantuneesti osittain “jazzrumpalin vapaapäivä”-vaihteella rennosti paukutellen.

Materiaalia kuultiin niin Arclight -levyltä kuin myös tulevalta julkaisulta. Setin kohokohdaksi nousi 20-luvun lopulla sävellettyä hilpeä Persian Rug joka on aiemmin tunnettu Fats Wallerin 20-luvun ja underground sarjakuvataiteilija Robert Crumbin “uusrahvaanomaisen” Cheap Suit Serenadersin 70-luvun levytyksinä. Siinä Lagen hyväntuulinen virtuoosikitarointi pääsi hykerryttävästi oikeuksiinsa. Ei tarvi liikaa pingotella tai päteä kun osaa.

• Julian Lage, kitara
• Chris Lightcap, basso
• Eric Doob, rummut

Bill Frisell Trio

Kirjoitettu: 17:38

Kitaristi Bill Frisell on osoittautunut tärkeäksi hahmoksi allekirjoittaneen jazzin diggailussa – Frisellin edellinen Pori Jazz -vierailu vuonna 1996 oli nimittäin ensimmäinen Pori Jazzini ja tuolloin Frisellin omaperäinen kvartetti (kitara-trumpetti-pasuuna-tuuba/viulu) avasi silmät ja korvat nykyjazzin monimuotoisuudelle ja sai etsimään jazzia tunnetuimpien klassikoiden ulkopuolelta.

Tällä kertaa Frisell toi Poriin trionsa jossa soittavat sähköbasisti Tony Scherr ja rumpali Kenny Wollesen. Frisellin musiikki on tällä vuosituhannella siirtynyt paljolti tohveli-keinutuoli-piippu -henkisiin nostalgia tunnelmiin, viimeisimmillä levyillä on kuultu mm. Frisellin nuoruuden sähkökitarahittejä, elokuvasävelmiä ja John Lennonin musiikkia.

Tällä kertaa tarjolla oli kuitenkin lähinnä Frisell-nostalgiaa miehen musiikkia tunteville, Frisellin omaperäinen kitarointi ja tyylikäs sähköisten efektien käyttö pääosassa – tunnin setissä nimittäin kuultiin lähes katkeamattomana virtana Frisellin levyiltä tuttuja omia sävellyksiä muutamalla lainalla maustettuna – lämminhenkistä ja turvallista musisointia. Frisellin kasvoilta paistoi usein puhdas soittamisen ilo, johtui se sitten looppien ja efektien hieman sattumanvaraisen yhteispelin tulosten onnistumisesta tai ihan melodisen musiikin fiilistelystä.

Setin parhaat hetket oli säästetty viimeiseksi kun ensin siirryttiin 2000-luvun alun Intercontinentals-levyn maailmanmusiikin tunnelmiin josta sitten vaihdettiin maisemaa Burt Bacharacin siirappiklassikkoon What the World Needs Now is Love ja sitten oivaltavasti nämä elementit nivottiin yhteen sähköisten efektien turvin – hieno hetki.

Ei noin muuten mitään yllättävää tai uutta, mutta oiva fiilistelyhetki yhden 70-luvun jälkeisen ajan suuren jazz-kitaristin omaleimaista soiton seurassa.

• Bill Frisell, kitara
• Tony Scherr, basso
• Kenny Wollesen, rummut

Ambrose Akinmusire

Trumpetisti Ambrose Akinmusire on viime vuosina käynyt Suomessa muutamankin kerran. Espoon April Jazzeilla 2014 setti oli fantastinen – tuolloin juuri uuden levyn julkaissut Akinmusire osoitti olevansa tämän hetken nuoria huippuja – vierailu Pori Jazzeilla kesällä 2015 oli sen sijaan yksi viime vuosien suurimpia pettymyksiä, aikataulut olivat muuttuneet ja Akinmusire vaikutti lavalla kylmissään värjöttelevänä suorastaan surkealta ja yleisön intoa ennestään laskivat suurilukuiset järjestysmiehet jotka valvoivat ettei kukaan vaan ota kännykkäkuvia jazzkeikasta. Akinmusire on viime vuosina vakiinnuttanut maailmalla asemaansa jazztrumpetin yhtenä nuorena huippuhahmona – revanssin paikka siis selvästi Porissa.

Akinmusiren kvartetti – pianossa Sam Harris, bassossa Harish Raghavan ja rummuissa mainio Justin Brown –  osoittikin olevansa aivan eri latauksella tällä kertaa liikenteessä. Musiikissa kuuluivat niin melodinen kauneus, inhimillinen haureus kuin paikoin jopa lähes fanaattinen draivi. Tässäpä bändi ei kaihda riskien ottamista, pianisti Harris repäisi ensimmäisessä soolossaan jo semmoiset ceciltaylor-henkiset free jazz repäisyt ettei villimmästä väliä eikä soolojen ulkopuolellakaan ole harvinaista että paikoin repäistään yllättävästi mutkia suoriksi tai hukutaan hetkeksi metsäreitille.

Bändin musiikki on usein hieman levotonta, jopa paikoin epätoivoisen oloista, jatkuva jännite piiskasi kaikkia eteenpäin hienoin lopputuloksin. Tällä kertaa bändi oli Porissakin taitojensa tasolla eikä viileä kelikään haitannut, lyhyt loppupuolen sadekuurokin vain innosti yleisön siirtymään lähemmäs lavaa.

Tulevina päivinä Kirjurinluodolla tullaan vielä kuulemaan niin brittiläisen nousevan skenen kuumimpia nimiä kuin yhtä keskeisistä amerikkalaisista pianotrioista kuin yhtä suurimmista jazzin vielä elävistä legendoista, mutta Ambrose Akinmusire kvartetteineen asetti heti torstaina riman korkealle tämän hetken jazzin vahvana suunnannäyttäjänä.

• Ambrose Akinmusire, trumpetti
• Sam Harris, piano
• Harish Raghavan, basso
• Justin Brown, rummut