3TM – Form


Rumpali, tuottaja, säveltäjä, DJ Teppo Mäkynen on ollut tällä vuosituhannella monessa mukana suomalaisessa jazzissa ja monipuolinen kirjo tyylejä on ollut tarjolla vuosien varrella hänen johtamissaankin kokoonpanoissa. Nyt We Jazzin julkaisemana levylle on tallentunut Teddy Rok Sevenin, Stance Brothersin ja Teddy’s West Coastersin jatkoksi 3TM -trio jossa Mäkysen kanssa soittavat saksofonisti Jussi Kannaste ja basisti Antti Lötjönen.

Form-levyn avausraita Flaig alkaa perinteisen saksofonitrion ottein, mutta muutaman minuutin jälkeen pelin henki paljastuu kun äänimaailma vaihtuu täysin elektroniseksi. 3TM laajentaa ennakkoluulottomasti palettiaan sähköisiin sävyihin – välillä ollaan täysin akustisissa tunnelmissa, välillä puhtaasti sähköisissä ja usein nämä puolet käyvät dialogia keskenään.

Tasapaino on hienovarainen, Form vaatii ehdottomasti kuulijalta tarkkaavaisuutta – minimalistiset soundit hukkuvat helposti taustameluun joten Formia kannattaa kuunnella kuulokkeilla tai muuten häiriöttömissä olosuhteissa. Pieni on tällä levyllä kaunista. Jussi Kannasteen saksofonin soitossa on viime vuosina usein muissa kokoonpanoissa kuultu paljon toistuvia kuvioita ja minimalistista lähestymistä, tällä levyllä nämä elementit toimivat – parhaiten kun soitto on kevyttä ja muihin ääniin sulautuvaa. Tämä ei ole vahvojen ulostulojen ja soolojen levy. Pelkistetty kansitaide ja kansivihon Mäkysen ottamat mustavalkoiset valokuvat kuvaavat tunnelmaa hyvin.

Modernit sähkösoundit ovat tämän ajan ilmiö – suomalaisessa jazzissa samanlaisia otteita ovat esittäneet mm. Mäkysen yhteistyökumppanit Verneri Pohjola ja Aki Rissanen ja usein Formista tulee mieleen myös rumpali Olavi Louhivuoren Existence -sooloprojekti. Jotain aivan omanlaistaan 3TM kuitenkin tavoittaa – ehkä sitä voisi ajatella kvartettina jossa sähköiset äänet ovat ikään kuin neljäs soittaja. Elektroniikka ei niinkään palvele soittajien äänimaailman laajentajana eikä toisaalta kokonaisuus pyri kuulostamaan vain elektroniselta musiikilta.

Form on matka. Välillä käydään samplatyn laulun siivin myös Iranissa – maailmanmusiikin rytmiikkaa ja hieman mystiikkaakin. Yli 70 minuuttiseen levyyn voi helposti eksyä ja heittäytyä musiikin vietäväksi. Usein pelkistetty, mutta kokonaisuutena kuitenkin rönsyilevä. Ehkä kuitenkin pikemminkin nojatuolimatka – levyssä on samanlaista intiimiä kotona käsintehdyn tuntua kun Stance Brothers -levyssä aikoinaan.

Lopputulos on hyvin persoonallinen levy – 3TM hiihtää oman hiihdon ja hyvä niin.

Levyä saa We Jazzin Bandcampista CD:nä, tupla-LP:nä tai kasettina – kasetilla yksi bonusraita!

3TM esiintyy livenä We Jazz 2017 -festivaaleilla lauantaina 9.12. osana Ääniwallin hienoa kattausta.

  • Teppo Mäkynen, rummut, elektroniikka
  • Jussi Kannaste, tenorisaksofoni
  • Antti Lötjönen, bass0

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *