Kaisa’s Machine – In the Key of K


Alle kolmekymppinen suomalainen jazzmuusikkosukupolvi on tuottanut viime vuosina toistuvasti hienoja levyjä ja keikkaelämyksiä monissa eri kokoonpanoissa. Näistä kotimaista jazzia seuraaville jo tutuista nimistä muodostuy myös basisti Kaisa Mäensivun johtama Kaisa’s Machine – saksofonissa Max Zenger, pianossa Mikael Myrskog ja rummuissa Jonatan Sarikoski – joka on juuri julkaissut ensilevynä In the Key of K.

Kaisa’s Machine perustettiin kun Mäensivu palasi vaihto-opiskelureissulta New Yorkista ja modernine amerikkalaisen jazzin kaikuja kuuluu In the Key of K‘llakin. Nousevan sukupolven jazzarit  ovat kyllä muutenkin monesti osoittaneet, että perinnetietoinen kolmimuunteinen svengi ei ole mikään kauhistus. Kaisa’s Machine on puhtaasti jazz ja hyvä niin.

Useammassa kappaleessa kuuluu mukavasti dynamiikan tajua ja hienosti kasvavaa tunnelman rakentamista – tähän jokainen neljästä muusikosta tuo hyvin oman panoksensa. Basisti-johtaja Mäensivu joka vastaa myös kaikista sävellyksistä soittaa niin tukevana yhtyeen selkärankana kuin oivallisena solistina jonka soolot istuvat aina mainiosti kappaleisiin. Puhaltaja Zenger on välillä lyyrinen, tarpeen tullen sooloissa sitten villimpi kun tilanne sitä vaatii. Myrskogin pianonsoitossa on paikoin upeaa dramatiikkaa ja rumpali Sarikosken työskentelyssä viehätti erityisesti virvelirummun käyttö ja olisi häneltä kernaasti useammankin soolon kuullut.

Parhaiten elementit tulevat kokoon mahtavalla Turn & Return -raidalla joka on levyn ehdoton kohokohta, joskin vahva on myös sitä seuraava 60-lukulaiseen Hancock/Shorter -post-boppiin kallellaan oleva Good Intensions.

Levyssä on mainioita aineksia, mutta se jää hieman sisäsiistin oloiseksi, vielä vahvempaa, villiä ja vapaata rajojen rikkomista olisi soolo-osuuksiin voinut raapia niin tästähän olisi tullut vaikka mitä.

https://www.youtube.com/watch?v=YieBg28NX4g

Uutta levyä saa Eclipse Musicin Bandcampista tai Levykauppa Äxästä. Se löytyy myös Spotifysta. Bändi on ensivuonna suuntaamassa kiertueelle ympäri Suomea huhtikuussa.

  • Kaisa Mäensivu – kontrabasso
  • Max Zenger – saksofoni
  • Mikael Myrskog – piano
  • Jonatan Sarikoski – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *