F# – The Wannsee Punk


F# on muutama vuosi sitten perustettu pianisti/säveltäjä Sid Hillen uusi trio – bassossa Jori Huhtala ja rummuissa Markus Ketola – jonka musiikin ytimessä on vapaan improvisoinnin henki, mutta kuten kansiteksteissäkin todetaan varsinaisesti “free jazzista” ei ole kysymys vaan F# jättää itselleen vapauden myös reggae-grooveihin ja rock- ja pop-vaikutteisiin jos siltä tuntuu. Muutkin Hillen viime vuosina johtamat kokoonpanot kun Contemporary Collective, Camerata, Sid Hille and Foreign Friends ja Film Collective ovat ennakkoluulottomasti ylitelleet genrerajoja ja muotoja tarkemmin sävelletystä vapaasti improvisoituun. Äänimaailmaltaan F# on sähköistetty – Hille soittaa sähköpianoa, thereminiä ja syntetisaattoria ja Huhtala ja Ketolakin käyttävät elektroniikkaa.

The Wannsee Punk levyn avausraidalla The Scream vierailee virolaislaulaja Liina Saar jonka abstrakti laulutyöskentely muistuttaa kovasti Anni Elifistä joka on itsekin useampaan otteeseen tehnyt yhteistyötä Hillen kanssa viime vuosina. Suomalaisen jazzkentän kokoonpanoista F# muistuttaakin ehkä eniten Elifantreeta anarkistisimmillaan. The Wannsee Punkin seitsemästä raidasta kuusi ovat suhteellisen lyhyitä ja muodoiltaan ne tuntuvat jollain tavalla eniten kokeelliselta pop-musiikilta.

Kappaleet ovat tunnelmiltaan varsin erilaisia – The Scream ja Fast Emotions kuumeisen nopeatempoisia, Suru ja High End Low End hitaan melankolisia. Etukäteen digi-singlenä julkaistu “kesähitti” The Wannsee Punk tuntuu oudon linssin läpi nähdyltä heijastumalta pop-musiikilta ja tuo mieleen Canin ja Faustin kaltaisten bändien krautrockin punk-asenteella tehtynä. Monipuolisessa tekemisessä heijastuu anarkistinen henki ja luovan soittamisen ja kokeilemisen ilo.

Levyn viimeinen lähes 13 minuuttiseen raita Mood Swings sisältää enemmän kehitystä ja on levyn kappaleista lähimpänä perinteisempää fuusiojazzia – suorasta kompista vaihdetaan Hillen sähköpianosoolon ajaksi toviksi kolmimuunteiseen svengiin – kappaleen  myötä kehittyvä kokonaisuus miellyttää ja samanlaista pitempää kaarta ja eri osasten synteesiä toivoisi koko levyllekin, nyt studiossa nauhoitetut lyhyemmät kappaleet jäävät yksinäisiksi aihioiksi ja The Wannsee Punk tuntuu enemmän lähtöruudulta kuin maalilta.

Uutta levyä saa jo Digeliuksesta.

  • Sid Hille – koskettimet
  • Jori Huhtala – basso
  • Markus Ketola – rummut
  • Liina Saar – laulu

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *