Ruotsalaisrumpali Anton Eger tunnetaan ehkä nykyään parhaiten Phronesiksen rumpalina ja hänet on Suomessa nähty myös Marius Nesetin bändissä ja aiemmin Nesetin kanssa myös JazzKamikazessa jonka riveistä nämä muusikot nousivat aikanaan kansainvälisesti tunnetuiksi. Egerin tavaramerkiksi on noissa kokoonpanoissa muodostunut vauhdikas virtuoosimainen soitto ja vahva lavakarisma, nyt ensilevyllä meininki on hyvinkin erilainen noihin akustisiin soundeihin perustuviin kokoonpanoihin sillä omissa nimissä helmikuussa ilmestyvän esikoislevyn Æ henki on vahvasti elektronisen musiikin värittämä. Bändissä mukana britit kitaristi Matt Calvert ja basisti Robin Mullarkey ja toisena tuottajana Petter Eldh jonka suomalaiset jazzin ystävät tuntevat varmasti paremmin akustisen basson persoonallisena taitajana, mutta kiinnostus elektroniseen musiikkiin on näkynyt ennenkin mm. Lucia Cadotschin Speak Low -projektin remix-levyn kautta.
Elektronisen muusikin vaikutteiden omaksuminen jazzmusiikissa ja koneellisen ja inhimillisen ilmaisun sekoittaminen on jo ehkä tässä vaihessa pitemmän ajan megatrendi joka heijastuu nuorten muusikkosukupolvien tekemisessä monin tavoin. Eurooppalaisessa jazzissa Esbjörnin Svenssonin trion vaikutus tällaisessa ilmaisussa oli suuri jo viime vuosikymmenellä, mutta Eger ei tunnu tällä levyllä tämän tradition jatkajalta vaan ote on vähän uudempi. Epätasaisia, yllättävästi vaihtuvia tahtilajeja riittää – vähän huolimattomasti tehdystä samplesta jossa kaikki ei mene ihan tasan on tullut oma estetiikkansa.
Estetiikasta puheen ollen levyn ulkoasu ja musiikillinen ilmaisukin tuo mileen vaporwaven, tuon elektronisen musiikin tyylin joka ei ehkä ihan ole osannut valita onko se enemmän vakavasti otettava musiikkisuuntaus vai Internet-meemi. Levyn kansitaiteessa on pinkkiä ja kannessa Kalifornian palmuja, sisältä löytyy postikortti Egeristä poseeraamassa pinkissä topissa aurinkoisella palmujen kehystämällä kadulla. Soundeistakin löytyy retrohenkistä vaporwave-soundia – vähän ollaan 8-bittisiä, pikselitaidetta, Polaroid ja venynyt VHS-nauha. Hommaa voisi jopa luonnehtia lakonisesti “tyyli ennen tarkoitusta”-henkiseksi, mutta ehkä kuitenkin tuntuu siltä, että Eger onnistuu olemaan elektronisen musiikin kokeiluissaan paremmin tämän vuosikymmenen kulttuurin aallonharjalla kun keskiverto jazzari. Levy koostuu kymmenestä raidasta, mutta oikeastaan voisi puhua kahdestakymmenestä. studioraitojen perässä kuullaan nimittäin Egerin puhelimella äänittämällä pieniä välisoittoja – nimet on erotettu kolmella +-merkillä. Tämä selittää osan siitä minkälaista dadaa nimipuolella tarjotaan Sugaruzd +++ pT, ?irl MIP +++ hH ja niin edelleen.
Levyn oheisteksti tyytyy sanomaan, että yhtä lukuunottamatta välisoittojen nimet ovat kaksikirjaimisia. Tarkkaavainen kuulija tosin ehkä näki verhon tuolle puolen – ?irl MIP +++ hH:n hH:sta nimittäin pomppasi korvaan Herbie Hancockin Mwandishi-bändin Ostinato (Suite for Angela)n bassolinja – Hoo Hoo. Liekö jokainen näistä saanut inspiraationsa joltain tietyltä muusikolta – ehkä Oxford Supernova +++ jCn lopussa voi kuulla Coltrane changesia, mutta siihen loppuivat tämän kuulijan ideat. Kertokaa jos keksitte lisää kunhan levyn kuulette.
Kun vertaa levyä vastaavanlaisiin akustisistakin kokoonpanoista tunnettujen jazz-muusikoiden elektronisiin kokeiluihin Æ on ehkä vähemmän persoonallinen, mutta tuntuu toisaalta määrätietoisemmalta, tuntuu siltä että Egerillä on ollut levylle visio joka on saatu taltioitua. Tämä kääntyy suurimmaksi osaksi levyn vahvuudeksi.
Levy ilmestyy helmikuun 8. Edition Recordsin julkaisemana – sitä voi nyt ennakkotilata LP:nä tai CD:nä.
- Anton Eger – rummut, lyömäsoittimet, koskettimet
- Petter Eldh – syntetisaattorit, basso
- Matt Calvert – kitarat, syntetisaattorit, eloelektroniikka
- Robin Mullarkey – basso
- + vierailijoita