Joonas Haavisto juhlisti G Livelabissa uutta levyä


Joonas Haavisto – Antti Lötjönen – Joonas Riippa

Pianisti Joonas Haavisto on trioineen – bassossa Antti Lötjönen ja rummuissa Joonas Riippa – tehnyt johdonmukaisen tuntuista jälkeä trion yli vuosikymmenen kestäneen taipaleen aikana. G Livelabin keikalla juhlittiin uuden Offshore -levyn julkaisua joka on vähän laskutavasta riippuen joko trion neljäs tai viides tai jopa tavallaan neljäs ja viides julkaisu – samaa materiaalia on nimittäin viime vuonna jo julkaistu Japanissa nimellä Gradation – tällä kertaa tosin joillakin raidoilla Teemu Viinikaisen kitaraosilla vahvistettuna. Nyt tapahtuva saksalaisen Membranin laajempien markkinoiden julkaisu on paikallaan sillä materiaali on mitä mainiointa ja ainakin varhaisen kuuntelun ja keikkakokemuksen perusteella levy on tähän mennessä trioa vahvimmillaan.

Offshoren materiaalissa on miellyttävällä tavalla pohjoista selkeälinjaisuutta joka myötäilevää korvaa ja tekee musiikin virtaan heittäytymisestä helppoa, mutta kuitenkaan modernin jazzin kunnianhimoisempiakaan ideaaleja ei ole hylätty vaan huomaavainen kuulija voi nauttia myös vaivattomista tahtilajin tai sävellajin vaihdoksista.

Tavallaan hyvä, mutta toisaalta huono esimerkki on levyn ainoa lainakappale – Jan Johanssonin pohjoismaisen pianojazzin DNA:han Jazz på Svenskalla sulauttama Emigrantvisa alkaa juurilleen uskollisella tulkinnalla teemasta vaihtaen sooloiluun tahtilajiksi pehmeästi rullaavan 5/4:n. Konseptuaalisesti kuvaavaa, mutta ehkä oman materiaalin johdonmukaisiin kehityskaariin verrattuna hieman enemmän erikoisuudentavoittelun makuinen ratkaisu, niin luontevan oloisesti ja pakottomasti kuin viisijakoisuus triolta onnistuikin.

Teemu Viinikaisen kitarointi kosketti

Toiseen settiin saatiin vieraaksi kitaristi Viinikainen, joka alkuvuodesta ilmoitti vetäytyvänsä livelavoilta pahentuneen tinnituksen takia. Tämä teki toisesta setistä varsin koskettavankin elämyksen ja vei mietteet muusikoiden uriin ja rooleihin suomalaisella jazz-kentällä – ovathan Lötjönen ja Riippa omilla saroillaan sukupolvensa merkittäviä tekijöitä. Täytyy olla kiitollinen, että Suomessa on jazzkentällä jatkuvuutta ja muusikoita ja persoonia joiden kehitystä ja uran kaarta niin yksilöinä kuin kokoonpanoina voi seurata lähelyä jopa vuosikymmeniä.

Viinikaisen lisäys muutti musiikin ilmettä, toisen vahvan soolosoittimen lisäys teki dynamiikasta erilaisen ja todella komeasti Viinikaisen uusi custom-kitara soi.

Ilman encoreakaan ei hienosta keikasta tietenkään selvitty – lopuksi kuultiin hieman Thelonious Monkin musiikkia. Ei ehkä kulmikkaan pianismin ylipappina loogisin esikuva sulavaliikkeiselle Haavistolle, mutta hyvä kontrasti keikan päätteeksi.

Joonas Haaviston heijastus

Trion voi kohdata vielä tässä kuussa levynjulkaisutunnelmissa jaZZanti-sarjassa Helsingin Laulumiehissä 28.5.

  • Joonas Haavisto, piano
  • Antti Lötjönen, basso
  • Joonas Riippa, rummut
  • +Teemu Viinikainen, kitara

Joonas Haavisto Trio ja Teemu Viinikainen G Livelabissa 8.5.2019


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *