Mikko Innasen Maakuntauudistus juhlisti mietintönsä ilmestymistä Digeliuksessa


Outi-Illusia Parviainen lausuu ja Innanen puhaltaa

Saksofonisti Mikko Innasta maakuntalaulut ovat kiehtoneet vuodesta 2013 ja noiden pääosin 1850 ja 1930 lukujen välillä syntyneiden laulujen musiikillisia tulkintoja on kuultu eri yhteyksissä Innasen, tuubisti Petri Keskitalon, harmonikkataiteilija Veli Kujalan ja rumpali Mika Kallion eri yhdistelmien esittäminä.

Tänä vuonna tämä Maakuntauudistus sai musiikillisten tulkintojen oheen uusia maakunta-aiheisia runoja 19:ltä kirjoittajalta ja Aviador-kustannus julkaisi tekstit kirjana ja CD-levyllä soittettuna ja laulettuna Mikko Innasen maakuntauudistus -paketissa jonka tiimoilta levykauppa Digeliuksessa maanantaina esiintyivät Innanen saksofoneineen ja tekstejä lausumassa runoilija Outi-Illuusia Parviainen ja Aviadorin Vesa Tompuri.

Puhtaasti musiikillisesti kansan syvien rivien laulettavaksi tehdyt maakuntalaulut ovat oivaa materiaalia radikaaleillekin uudelleentulkinnoille. Jo Albert Ayler aikoinaan todisti, että vahvaan ja yksinkertaiseen melodiaan voi perustaa vaikka mitä freetörinää ja homma toimii.

Tekstien lisääminen puolestaan tuo projektiin mukaan vahvasti sen maakuntapuolen jonka musiikillisesti voi vaikka unhoittaa – kuten Innanen itsekin toteaa hänen, ja minun, sukupolvelleni suurin osa maakuntalauluista ei ole kovin tuttuja. Nyt kuitenkin tekstit lausuttuna toivat maakuntahengen ja aikojen muutoksen takaisin keskiöön. Koko ajatuskin alkuperäisten usein paatoksen puolelle menevästä kotiseudun maisemien ja kasvien ja paikallisen väen ominaisuuksien ylevästä ylistyksestä tuntuu tänä päivänä vieraalta – omalla kohdalla jäin miettimään sitä, että ehkä vielä oudompi maakuntaylpeyskonsepti on näin 70-luvulla syntyneenä Espoolaisena siksi että nykypäivän kaupunki-Espoon ensimmäiset versot nousivat maasta vasta vuoden ’52 olympialaisten kisakyläksi Otaniemessä joten olin vielä espoolaista sukupolvea joiden kaikkien vanhemmat olivat muuttaneet seudulle jostain muualta.

Niinpä ei ihme, että monissa teksteissä sävy on tavalla tai toisella post-modernin ironinen oli sitten luonnon kauneuden korvanneet modernit kaupalliset ilmiöt tai ihmisen käden jälki tai seudulta kansa jo Helsinkiin siirtynyt tai muuta sellaista. Tässä hengessä tekstit sopivat musiikilliseen tulkintaan josta ylevä pönötys oli kaukana.

Hieno veto ottaa runoilijat tähän projektiin mukaan ja erityisesti hienoa saada tällainen määrä uusia tekstejä musiikin kylkiäiseksi, joten tästä pisteet Aviadorille ja kaikille mukaan lähteneille.

Uutta kirjaa ja levyä voi tilata Aviadorilta tai Digeliuksesta.

  • Mikko Innanen – saksofonit, lausunta
  • Outi-Iluusia Parviainen – lausunta
  • Vesa Tompuri – lausunta

Mikko Innanen, Outi-Illuusia Parviainen ja Vesa Tompuri levykauppa Digeliuksessa 2.9.2019


One response to “Mikko Innasen Maakuntauudistus juhlisti mietintönsä ilmestymistä Digeliuksessa”

  1. Upea tapa tulkita kansanmusiikkia. Lausuntaa toivoisin enemmänkin kuulevan ja varsinkin elävää kansanmusiikkia. Meidän vuosittaisissa kyläjuhlissa on myös kanteleen sekä harmonikan soittoa paikallisten artistien soittamana. Niitäkään ei kuule liian usein.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *