Petter Eldh presents Koma Saxo


Koma Saxo oli viime vuoden We Jazz -tapahtuman ehdottomia kohokohtia. Tuolloin ensiesiintymisensä suorittanut viisikko kävi myös studiossa ja live- ja studiomateriaalista johtaja/basisti Petter Eldh on koostanut We Jazz Recordsille levyn. Bändin instrumentaatio on hieman poikkeuksellinen – siinä nimittäin soittaa kolme saksofonistia, tenorisaksofoneissa Otis Sandsjö ja Jonas Kullhammar ja altto- ja baritonisaksofoneissa Mikko Innanen. Bändin täydentää rummuissa saksalainen ennenkin otteillaan Suomessa säväyttänyt Christian Lillinger.

Eldhin rooli tuottajana on levyn määritteleviä piirteitä ja varmasti ajatuksia herättävin ominaisuus. Studiotekniikan käyttö jazzmusiikissa ei toki ole uusi ajatus – palasteltiinhan ajan tuulia herkästi seuranneen trendsetterin, Miles Davisin, 60-luvun käänteentekevät fuusioalbumit In a Silent Way ja Bitches Brew tuottaja Teo Maceron toimesta studiossa jälkeenpäin – mutta siinä miessä eloelektroniikka on tullut kasvavassa määrin osaksi modernin jazzmuusikon palettia niin kokonaisuuden studiossa luova auteur-tuottaja on yhä harvinaisuus. Monille keskeistä jazzissa on se minkä Bill Evans puki aikoinaan sanoiksi “…jazz is not so much a style as a process of making music. It’s the process of making one minute’s music in one minute’s time…” – raskaasti jälkituotetulla levyllä on siis todistettavaa.

Vaan miltä siis kuulostaa uusi Koma Saxo keikasta diggailleen korvin. Ei ollenkaan hassummalta! Tietty arvaamaton ja kolmen saksofonin tuuttaussektion tuoma kaoottisuus on läsnä eikä levy kuulosta ylituotetulta ja oikeastaan levyn syntyprosessi on helppo unohtaa vaikka välillä aika villejäkin äänimaailmoja on levylle saatu.

Pari Koma -raidan soundit ottavat etäisyyttä saksofonien luonnollisiin ääniin

Tuotantopuolella toimii se, että levyn raidat ovat nykypäivän jazzlevyksi poikkeuksellisen lyhyitä – 36 minuuttisella levyllä on 12 raitaa – ja kuuntelukokemus vie miellyttävästi mukanaan ja kun viimeisen raidan Så Rinner Tiden Bort levyn yleisestä tunnelmasta erottuva virsimäinen melodia alkaa soida herää usein ajatus, että joko se tuli taas kokonaan kuunneltua. Mikäs siinä sitten kun alusta uudelleen.

Ilahduttavia jazzdiggarille ovat myös kaksi valintaa uudelleentulkinnoiksi suomalaisen jazzin historiasta – sen verran diippejä raitoja ovat nimittäin Oiling Boilingin Cyclops Dance 70-luvun loppupuolelta ja Byågz Edward Vesalan uudelleenjulkaisemattomaksi keräilyharvinaisuudeksi jääneeltä I’m Here soololyömäsoitinlevyltä. Koma Saxolla molemmat, varsin erityyliset kappaleet nivoutuvat kokonaisuuteen – kuulostavat tunnistettavasti alkuperäisiltä sävellyksiltään, mutta myös aidosti Koma Saxolta.

Koma Saxo on siis mainio levykokonaisuus joka tuntuu ehkä enemmän hyötyneen kun kärsineen tuotantoprosessista. Jos levyn hyvyyden mittariksi valitaan peräkkäisten uudelleenkuuntelujen määrä niin Koma Saxo on ainakin hyvin lähellä vuoden kärkeä.

Koma Saxo palaa We Jazziin tänä vuonna – bändi kuuluu festivaalin ohjelmistoon G Livelab Tampereella 4.12 ja G Livelab Helsingissä 5.12.

Uutta levyä saa LP:nä tai CD:nä We Jazzin Bandcampista – huomaa että etukäteen julkaistut Port Koma ja Fanfarum for Komarum fysikaalisista julkaisusta vain 7-tuumaisella sinkulla!

  • Petter Eldh – basso
  • Christian Lillinger– rummut
  • Otis Sandsjö – tenorisaksofoni
  • Jonas Kullhammar – tenorisaksofoni
  • Mikko Innanen – altto- ja baritonisaksofoni

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *