Olli Hirvonen New Helsinki Tenho Restobarissa


Kitaristi Olli Hirvonen on saanut mukavasti jalansijaa tällä vuosikymmenellä New Yorkissa ja tekemisessä on jo hyvää jatkuvuuden makua. Elokuussa ilmestyneellä uusimmalla Displace -levyllä soittaa nimittäin sama ydinkvartetti kuin muutaman vuoden takaisella mainiolla New Helsinki -levyllä, tosin tällä kertaa ilman puhaltajien tukea ja tuolloin Pori Jazzissa vieraillut bändi saatiin nyt tänä syksynä uudestaan Suomeen ja Tallinnaan yhdeksän kaupungin kiertueelle. Helsingissä bändi pysähtyi tiistaina 26.11. ilmaiskeikalle Tenho Restobariin ja korkeatasoinen vierailu houkuttelikin ansaitusti Tenhoon paljon myös nuoria jazzmuusikoita ja jazzalan toimijoita.

Bändi oli hyvässä vireessä ja soitti lähes kaksituntisen pitkän setin kappaleita Hirvosen kolmelta levyltä erityisesti uusimpaan painottuen. Positiivisen signaalin Hirvosen sävellysten tarttuvuudesta oli, että monista kappaleista tuli teeman alkaessa positiivinen “hei tää on tää”-tunnistus. Hirvosen vahva kitarointi oli yleensä vahvasti pääosassa, mutta vahvasti rytmiikkaan nojaavissa biiseissä myös basisti Mary Kenneyn ja erityisesti rumpali Nathan Ellman-Bellin osuudet olivat keskeisessä asemassa, pianisti Luke Marantzin meininkiä ehkä hieman sähköpiano haittasi – heittäytyvissäkin hetkissä jäi nimittäin soittimen soundi aika vaisuksi eikä tuo vaikuttanut pianistin itsensä kyvyistä olevan kiinni.

Nuoren amerikkalaisen jazzsukupolven keskeisiin trendeihin kuuluu rytmiikan variaation hakeminen tahtilajien vaihdoksin ja tupletein ja tällainen iloittelu on keskeisessä osassa myös Hirvosen sävellyksissä ja bändi puhuu tätä kieltä sulavasti. Vaatii tyylitajua pitää kuulijat mukana ja musiikki liikkeessä sopivasti yllätyksiä ja variaatota mukaan tuoden ettei homma mene ihan matikkajazziksi ja New Helsingillä oli tämä homma hallussa ja musiikki oli erittäin nautittavaa.

  • Olli Hirvonen – kitara
  • Luke Marantz – piano
  • Marty Kenney – basso
  • Nathan Ellman-Bell – rummut

Olli Hirvonen New Helsinki Tenho Restobarissa 26.11.2019


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *