Vuosikymmenen kotimaiset jazzlevyt – Osa 1 – 2010 & 2011


Alkaa olla 2010-vuosikymmen paketissa. Tässä juttusarjassa käyn läpi omasta näkökulmastani vuosikymmenen merkittäviä suomalaisia jazzlevyjä – kaksi vuotta kerrallaan, kaksi levyä kultakin vuodelta. Ei välttämättä missään mielessä parhaita tai menestyneimpiä vaan levyjä jotka ovat jääneet mieleeni ilmestymisen aikana tai sitten myöhemmin nousseet mielestäni merkittäviksi tai aikaansa kuvaaviksi.

2010

Fredator – Bad Jazz

Liskorumpali Fredator (siviilissä pianistina ja jazztoiminnan melkoisena moniottelijana kunnostautunut Jussi Fredriksson) kokosi ympärilleen melkoisen joukon tämän vuosikymmenen keskeisiä jazztekijöitä: saksofoneissa Mikko Innanen, pianossa Aki Rissanen, trumpetissa ja flyygelitorvessa Kalevi Louhivuori – basisti Petri Jaakonaholle tämä levy taitaa olla toistaiseksi ainoa korkeamman profiilin jazzlevytys.

Vuosikymmenen vaihteessa Ricky-Tick Recordsin valtakausi suomalaisen uuden jazzin suunnannäyttäjänä oli tulossa päätökseen ja tyyleissä nu jazz ja klubijazz meininki tekivät tilaa perinteisemmille tyyleille. Myöhempien aikojen Five Corners Quintetin ja Timo Lassyn bändin kaiut kuuluvat Fredatorinkin musiikissa. Tykkäsin tästä levystä kovasti sen ilmestyessä eikä se huonolta kuulosta vieläkään.

Fredatorin tarina saa jatkoa 2020-luvulla – ensi vuonna lavoille nousee uusi Freezer -kokoonpano jossa Fredatorin kanssa musisoivat puhaltaja Max Zenger ja kosketinsoittaja Mikael Myrskog.

Pekka Tuppurainen – Röd /Blå

Mielenkiintoinen tämän ajan ilmiö oli Pekka Tuppuraisen Ilma Records, jonka ranskalaiselle AEONille lisenssoitujen julkaisujen sarjassa Mikko Innanen ja Verneri Pohjolan ja Joonas Riipan muodostama duo julkaisivat varsin kokeellista kamaa ja Aki Rissanen puolestaan muihin julkaisuihin verrattuna verrattaen sovinnaisen soolopianolevyn.

Ilma Recordsin ensimmäisen tulemisen magnum opuksena voi pitää Röd/Blå -tuplalevyä jossa Tuppuraisen johdolla ruotsalainen huipputrumpetisti Magnus Broo, Innanen, Riippa ja Rissanen ja muutamalla raidalla vieraileva Antti Lötjönen loihtivat melkoisen tupla-CD:n kokoisen runsaudensarven suhteellisen hämmentävää musiikkia. Olin itse näihin aikoihin siirtymässä jazzin kuuntelijasta joka kuunteli vuosittain muutamiaa suomalaisia levyjä joka ylitti kiinnostuskynnyksen aktiivisemmaksi skenen seuraajaksi ja aiemmin olin ollut pääasiassa kiinnostunut ulkomaisesta kokeellisemmasta ja avant-garde jazzista joten tämän levyn monipuolinen ja hämmentävä äänimaailma josta paikoin nousi selkeämpää rakennetta kuten esimerkiksi hienoissa Bowie/Eno tulkinnoissa kiinnosti suuresti.

 

2011

Iiro Rantala – Lost Heroes

Lost Heroes oli pianisti Iiro Rantalalle uuden alku – se varsinainen läpimurto saksankielisille markkinoille ja suuri irtiotto Trio Töykeiden varjosta. Sillä tiellä Rantala vieläkin on ja julkaisuja saksalaisella ACT-levymerkillä on kertynyt toistakymmentä ja kokoelmat vielä päälle, mutta Lost Heroes on jäänyt siksi merkkipaaluksi johon kaikkia uusia levyjä verrataan. Eikä syyttä – tämä kymmenen kunnianosoituksen kokonaisuus on vuosikymmenen parhaita suomalaisia jazzlevyjä.

Big Blue – Big Blue

Jyväskylästä alkunsa saanut Big Blue oli ollut olemassa jo pitkään kun tämä ensimmäinen levy sai julkaisunsa italialaisella Cam Jazz -levymerkillä. Uusi suomalainen jazz josta olin innostunut näihin aikoihin oli yleensä joko vahvasti groovepainotteista tai sitten kokeilevaa. Big Blue ja puoliksi samoja muusikoita sisältänyt Kvalda joka julkaisi Blindfold -levynsä samoihin aikoihin edustivat erilaista modernia otetta jazziin. Big Bluen riveistä basisti Jori Huhtala, rumpali Joonas Leppänen ja trumpetisti Jorma Kalevi Louhivuori ovat kaikki sittemmin nousseet myös huomattaviksi omien kokoonpanojensa johtajiksi ja Big Bluen tarina on jatkunut paitsi muutaman hienon kvartettilevyn verran niin myös kavennetun Louhivuoren ja pianisti Antti Kujanpään muodostaman Little Bluen julkaisuin – tämä ensimmäinen on kuitenkin se joka on minulle vahvimmin jäänyt mieleen, minimalistinen Deep Sea Travel ja huikea lopetusraita The Big Blue saivat aikoinaan osakseen runsaasti kuuntelua ja säväyttävät tänäkin päivänä.


Biisivalintoja näiltälevyiltä löytyy Great Finnish Jazz Albums of the 2010s -soittolistalta


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *