Vuosikymmenen kotimaiset jazzlevyt – Osa 3 – 2014 & 2015


Alkaa olla 2010-vuosikymmen paketissa. Tässä juttusarjassa käyn läpi omasta näkökulmastani vuosikymmenen merkittäviä suomalaisia jazzlevyjä – kaksi vuotta kerrallaan, kaksi levyä kultakin vuodelta. Ei välttämättä missään mielessä parhaita tai menestyneimpiä vaan levyjä jotka ovat jääneet mieleeni ilmestymisen aikana tai sitten myöhemmin nousseet mielestäni merkittäviksi tai aikaansa kuvaaviksi.

2014

2014 on ensimmäinen vuosi kun Jazzpossu julkaisi vuoden top 5 -listan, on siis aika saada vähän vaihtelua ettei mene vanhojen top kakkosten kertaamiseksi – Mopon Beibe oli varmaankin oikea valinta tuolloin vuoden parhaaksi, mutta päästetään nyt kaksi muuta levyä valokeilaan kun Mopo oli esillä debyytillään eilen 2012 nostoissa.

Olavi Louhivuori – Existence

Rumpali Olavi Louhivuoren soololevy Existence ilmestyi joulukuussa 2014 ja We Jazz -festareilta ostettu levy nousi yllättäen kohinalla vuoden suosikkien joukkoon päätyen viikon päästä levyn ostamisesta kolmannelle sijalle tuon vuoden top 5:ssä ja aika on osoittanut tuon valinnan vähintäänkin oikeaksi.

Elektronisen musiikin soundien ja rytmien vaikutus rumpaleihin on ollut yksi tämän vuosikymmenen teemoista ja Existence jossa Louhivuori rumputyöskentely kohtaa elektroniset äänimaailmat komein tuloksin.

Louhivuori on ollut tällä vuosikymmenellä monessa mukana, mutta Existencellä hänen rytmityksen tajunsa ja moniin tyyleihin venyvä taiturillinen, mutta tyylikäs soitto ovat ehkä selkeimmin kuultavissa. Paitsi vahvaa vuosikymmenen ajankuvaa, myös hyvää henkilökuvaa yhdestä suomalaisen jazzkentän vahvoista nimistä 2000-luvulla.

Aki Rissanen // Jussi Lehtonen Quartet with Dave Liebman

Tämä levy ei päässyt aikanaan Jazzpossun top 5:een, mutta aika on ollut sille armollinen – tai ehkä osuvammin voi sanoa, että Jazzpossun maku on siirtynyt siihen suuntaan, että Aki Rissasen ja Jussi Lehtosen nimiä kantavan kvartetin levy tähtisolistinaan Dave Liebman tuntuu kuulostavan joka vuosi paremmalta ja paremmalta (syrjittynä neljäntenä pyöränä jonka nimi ei etukanteen mahtunut basisti Jori Huhtala).

YLEn sittemmin ajasta ikuisuuteen siirtyneellä legendaarisella M1-studiolla äänitetty levy on myös jälkikäteen nähtynä yksi suuri askel Rissasen tiellä suomalaisen modernin jazzin kärkinimeksi.

2015

Jos 2014 teki mieli nostaa muutama aikanaan kärkikaksikosta ja jopa top 5:stä pois jäänyt levy niin 2015 on vuosi jonka aikoinaan kovimmin iskeneet levyt tuntuvat vieläkin ohittamattomilta. 

Verneri Pohjola – Bullhorn

Kun aloitin tämän juttusarjan en ollut ihan varma mitä tästä muodostuu – enkä tätä kirjoittaessa tehnyt vielä päätöksiä neljästä viimeisestä vuodesta – mutta mielessä oli muutamia levyjä jotka varmasti näihin juttuihin päätyisivät ja Verneri Pohjolan Bullhorn oli yksi päällimmäisistä pakollisista vuosikymmenen kohokohdista. Tällä levyllä herkkyys ja vahvuus kohtaavat komeasti. Bullhorn on vahvimpia ehdokkaita vuosikymmenen parhaaksi suomalaiseksi jazzlevyksi ja that’s it.

Ajankohtaiseksi levyn tekee sekin, että juuri äskettäin ilmoitettiin Pohjolan seuraavan levyn The Dead Don’t Dream julkaisukonsertista – uusia sävellyksiä nykyisellä kvartettikokoonpanolla kuullaan Kansallisteatterissa 11.5.2020.

Teddy’s West Coasters – Volume 2

Vahvoista ehdokkaista puheenollen, rumpali Teppo Mäkynen oli etukäteen mielessä vahvimmaksi ehdokkaaksi muusikosta joka esiintyy tämän juttusarjan levyistä useimmilla. Monien huippukokoonpanojen takuurumpali on osoittanut tälläkin vuosikymmenellä kyntensä myös visionäärisenä johtajana ja tuottajana jonka jokainen oma projekti tuntuu omanlaiseltaan, mutta silti omalla tavallaan aidosti Mäkyseltä.

Kuuden puhaltajan West Coasters kokoonpano otti innoitusta 50- ja 60-luvujen Yhdysvaltojen länsirannikon jazzista hienoin tuloksin. Bändin ohjelmistosta julkaistiin kaksi levyä – oma yllättävän vahva mielipiteeni siitä että se on juuri tämä Volume 2 joka on kahdesta parempi on säilynyt vuosien varrella vaikkakin ehkä nyt alkaa tuntua että paljon siihen vaikuttaa se miten hieno yksittäinen biisi Saviour on.


Biisivalintoja näiltä levyiltä löytyy Great Finnish Jazz Albums of the 2010s -soittolistalta.


One response to “Vuosikymmenen kotimaiset jazzlevyt – Osa 3 – 2014 & 2015”

  1. Hannu Salama & Hepa Halme: Auringonnousun talosta helvetin kuuseen. Ehkä kovin suomalainen levy tältä vuosikymmeneltä, ilman mitään genrerajoitusta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *