Sointi Jazz Orchestran Maailmanlopun konsertti sai toisen esityksensä Vuotalossa


Sointi Jazz Orchestran Maailmanlopun konsertti sai kantaesityksensä toukokuussa 2019, nyt konsepti sai toisen mahdollisuuden Helsingissä Vuotalolla. Reilun tunnin mittainen ohjelmisto koostuu orkesterin jäsenten sävellyksissä joiden teemat liittyvät erilaisiin maailmanlopun skenarioihin ja ilmiöihin kuten ilmastonmuutos, saastuminen, tekoälyn singulariteetti, inhimillinen ahneus ja epidemiat. Orkesterinjohtaja Rasmus Soinin lisäksi säveltäjinä ääneen pääsivät pianisti Aleksis Liukko, basisti Oskari Siirtola, pasunisti Panu Luukkonen ja nykyään Rovaniemen teatterissa vaikuttava rumpali Siiri Partanen joka ei itse kuulunut esiintyneen orkesterin kokoonpanoon.

Alkusoiton jälkeen konsertti eteni siten, että runollinen tekstinpätkä esitteli seuraavan lopunajan vitsauksen ennen soiton alkua, sävellysten nimet, säveltäjät ja solistit esiteltiin vain tekstinä orkesterin taakse heijastettuna – perinteisempiä spiikkejä ei siis kuultu ennenkuin aivan lopuksi musiikin päätyttyä Soini esitteli orkesterin soittajat. Sinänsä onnistunut ratkaisu sillä eri säveltäjien kynästä lähtenyt materiaali kaipasi tällaiseen teemakonserttiin jotain liimaa tuomaan jatkuvuutta – erityisesti sen tähden, että bändin tavaramerkiksikin jo muodostunutta Soinin omissa sävellyksissä vahvasti aina esillä olevaa monipuolista big band-kontekstissa harvinaistenkin puhaltimien käyttöä ei muiden säveltäjien teoksissa ollut.

Bändi kuulosti hyvältä, joskin ehkä hieman varovaiselta. Maailmanlopun meininkeihin olisi kuvitellut etukäteen vahvempaa vääntöä vaikka toki muutama free jazzahtava ryöpsähdyskin sentään saatiin. Sooloissa saatiin nauttia siitä Sointi Jazz Orchestran kuuluisasta monipuolisuudesta – soolovuoroja riittii monille soittajille ja taso oli suhteellisen korkealla, jos nyt mitään aivan galakseja räjäyttävää tähtisooloa ei ehkä saatu.

Kokonaisuutena tuntui, että vaikka teemat olivat isoja ja maailmanlaajuisia, niin ehkä enemmän kuitenkin todistettiin paikallista ja vähemmän kohtalokasta tapahtumaa, nimittäin Sointi Jazz Orchestran kehitystä jo melko vakiintuneena big bandina. Viime vuonna orkesteri osoitti kyvykkyytensä toimimaan säveltävän solistin kanssa Marius Nesetin kanssa ja Maailmanlopun konsertti tuntuu kehitysaskeleelta jossa bändi laajentaa oman ohjelmiston palettiaan Rasmus Soinin sävellysten ulkopuolelle jakaen valokeilaa hieman laajemmin. Näin ison ja tärkeän teeman tasolle ei vielä ehkä toteutus noussut, mutta taiteellista kunnianhimoa ja monen eri säveltäjän esille nostoa bändin riveistä täytyi silti ihalla.

Sointi Jazz Orchestra

  • Rasmus Soini / musiikin johto
  • Petteri Hietamäki / altto- ja sopraanosaksofoni, huilu
  • Mikko Mäkinen / alttosaksofoni, klarinetti
  • Sampo Kasurinen / tenorisaksofoni, klarinetti, huilu
  • Janne Saarinen / tenorisaksofoni, oboe, englannintorvi
  • Pekka Seppänen / baritonisaksofoni, bassoklarinetti
  • Jonas Silinskas / trumpetti, flyygelitorvi
  • Tomi Nikku / trumpetti, flyygelitorvi
  • Joona Kilponen / trumpetti, flyygelitorvi
  • Jasmin Afaneh / trumpetti, flyygelitorvi, huilu, alttohuilu
  • Hannes Kaukoranta / käyrätorvi
  • Mikko Haanpää / pasuuna
  • Panu Luukkonen / pasuuna, tuuba
  • Aarni Häkkinen / pasuuna
  • Kenneth Ojutkangas / tuuba
  • Aleksis Liukko / piano
  • Oskari Siirtola / kontrabasso
  • Joona Räsänen / rummut

Maailmanlopun konsertti – Sointi Jazz Orchestra Vuotalolla 8.2.2020


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *