Dalindèo – Dark Money


Dalindèo tarttuu Valtteri Laurell Pöyhösen johdolla uusimmalla julkaisullaan Dark Money yhteiskunnallisiin vääryyksiin. Erityisinä yhteiskunnalisen herätyksen innoittajina Laurell Pöyhönen on maininnut kaksi kirjaa – veroparatiiseja käsittelevän Nicholas Shaxsonin kirjan Treasure Islands ja EP:lle nimensä antaneen Jane Meyerin Dark Moneyn joka käsittelee rahoituskuvioita Pohjois-Amerikan radikaalin oikeiston taustalla.

Näillä teemoilla siis mennään – muina aiheina 19 minuuttisella viisiraitaisella käsitellään fake newssejä ja asekauppaa. Synkkiä aiheita siis luvassa – musiikissa se kuuluu ehkä yllättävänkin vähän, sillä melko Ricky-Tick Records -aikojen henkistä “agenttijazzia” on tarjolla, toki tummissa sävyissä, mutta ehkä kuitenkin levystä jää temaattisesti semmoinen fillis että näissä asioissa ei ehkä käytännössä ole niin paljoa vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuin mitä tämä jännärisoundtrackin oloinen levy antaa ymmärtää.

Puhtaasti musiikillisesti uutena Dalindèo julkaisuna Dark Money jättää nälkäiseksi. Astetta tummemman paahdon maku sopii Dalindèo-soundiin ja Pope Puolitaival repäisee tenorifonillaan erittäin komean soolon Fake News -kappaleessa ja solistina onnistuu myös yhdellä raidalla vieraileva Jimi Tenor. Dalindèon musiikki ei ole perinteisesti kovin paljoa nojannut vahvaan sooloiluun, mutta nyt ehkä hienot soolot ovat EP:n mieleenjäävintä antia.

Aivan liian lyhyeltä levy kuitenkin tuntuu – etenkin kun viimeksi Dalindèosta kuultiin kolme vuotta sitten 15 minuuttisen One More Devil EP:n muodossa joka on jäänyt bändin diskografiassa ainakin tällä hetkellä katsottuna auttamattomasti lyhyen välityön asemaan lyhyen kestonsa takia. No, seuraavaa julkaisua ei toivottavasti tarvitse puolta vuotta pitempään odotella.

  • Valtteri Laurell Pöyhönen – kitara, syntetisaattorit, Wurlitzer
  • Jose Mäenpää – trumpetti
  • Pope Puolitaival – tenorisaksofoni, huilut
  • Rasmus Pailos – lyömäsoittimet, elektroniset äänet
  • Pekka Lehti – basso, sähköbasso
  • Jaska Lukkarinen – rummut
  • +Jimi Tenor – tenorisaksofoni Merchants of Misery -kappaleella
  • +Didier Selin – sähkörummut, synabasso, äänet

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *