Jazz-Espa 2020: Maanantai


Quartet Ajaton

Quartet Ajaton – Photo: Olli Sulin

 

Suomen Jazzliiton tuottama Jazz-Espa konserttisarja toteutui korona-ajan rajoituksista huolimatta vain pienin muutoksin aikatauluun ja turvavälein väljennetyllä katsomolla. Avauspäivänä maanantaina mukava kesäsää helli paikalle tullutta yleisöä kun laulaja Mia Simanaisen perustama Quartet Ajaton  avasi iltapäivällä tapahtuman.

Tämä kvartetti jossa Simanaisen ohella musisoivat viola da gambaa soittava Mikko Perkola, bandoneónia soittava Henrik Sandås ja Moogia soittava Kari Ikonen tavoittelee ajattomuutta eri aikakausia ja tyylejä rohkeasti yhdistäen. Ajaton julkaisi ensilevynsä Elixir vuonna 2016, lisää on tulossa tänä vuonna nimellä Early Music in the Latest Way jossa pääpaino on renessanssi- ja barokkiajan tulkinnassa modernilla tavalla. Setissä kuultiin nyt useampia 1500- ja 1600-luvun taitteessa eläneen John Dowlandin sävellyksiä joita on tällä vuosituhannella tehnyt tunnetuksi suuremmille yleisöille myös Sting Songs from the Labyrinth -levyllä.

Kvartetin perustaja Mia Simanainen – Photo: Olli Sulin

Modernin, mutta kauas menneisyyteen kurottavan kamariensemblen ääni hieman kärsi ulkoilmasta ja Esplanadin hälystä – tätä musiikkia olisi mukavampi kuunnella intiimissä tilassa ja rauhassa, mutta paikoin musiikissa oli vakuuttavaa muhkeutta ja vanhempien soittimien ja Moog-syntetisaattorin vuoropuhelu tekee Ajattoman musiikista kiehtovaa kuunneltavaa, ehdottoman persoonallinen äänimailma!

Kari Ikosen Moog-syntetisaattorin rooli Quartet Ajattoman äänimaailmassa on keskeinen – Photo: Olli Sulin
  • Mia Simanainen – laulu
  • Henrik Sandås – bandoneón
  • Kari Ikonen – Moog-syntetisaattori
  • Mikko Perkola – viola da gamba

Aleksi Heinola Quintet

Aleksi Heinolan kvintetillä oli mainio meno päällä – Photo: Olli Sulin

Päivän toisena kokoonpanona soitti svengaavan, 60-lukulaisen hard bop jazzia soittavien  kokoonpanojen ehdottomiin kärkinimiin kuuluva, viime vuonna Jazzaggression -levymerkillä ensilevynsä julkaissut Aleksi Heinola Quintet joka oli mukana myös We Jazzin Lonna 2019 -livetaltioinnilla.

Nuori rumpali Heinola on koonnut ympärilleen hienon soittajakaartin jolta tämä tyyli taittuu, puhaltajina saksofonisti Manuel Dunkel ja trumpetisti Mikko “Gunu” Karjalainen, pianossa Five Corners Quintetista yhä tunnetuin Mikael Jakobsson ja tällä hetkellä bassossa Nathan Francis.

Meininki oli hyvä ja soitto kulki aurinkoisessa iltapäivässä. Tätä musaa ei häly häirinnyt, melko hiljaisia kansainvälisessä hengessä sujuvalla englannilla vedettyjä spiikkejä lukuunottamatta. Erityisen vaikutuksen teki hienoilla sooloillaan Gunu Karjalainen. Gunun näkyvin kontribuutio viime vuosina suomalaiseen jazziin on ollut monivuotinen pesti Pori Jazzin iltajamien isäntänä ja kokemus standardien tulkitsemisesta kuului rutinoituneena ja tyylitietoisena sooloiluna – mahtaako tänä vuonna olla tulossa suurempikin läpimurto myös levysoittajana kun saman tyylistä musiikkia soittava jo pitkään toiminut Mikko Karjalainen Fellowship Quintet julkaisee ensi levynsä.

Viime vuosien esitysten perusteella Heinolan kvintetille toivoo pitkää ikää – sen soittama jazz on ajatonta ja löytänee monen ikäistä yleisöä vieläkin ja erityisesti se on kokoonpano joka soittaa hyvin yhdessä ja huokuu hengenheimolaisuutta.

Mikko “Gunu” Karjalainen vakuutti solistina – Photo: Olli Sulin
  • Mikko Gunu Karjalainen – trumpetti, flyygelitorvi
  • Manuel Dunkel – saksofoni
  • Mikael Jakobsson – piano
  • Nathan Francis – basso
  • Aleksi Heinola – rummut

Quartet Ajaton ja Aleksi Heinola Quintet Jazz-Espa tapahtumassa 27.7.2020


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *