Tämän viikon jaZZanti-keikalla Laulumiehissä kuultiin kahta mielenkiintoista sooloesiintyjää erikseen ja yhdessä. Keikan avasi levynjulkaisukiertueella oleva pianisti Kari Ikonen joka soitti etupäässä uuden levynsä Impressions, Improvisations & Compositions -materiaalia. Uuden levyn mielenkiintoisin mauste on Ikosen kehittämä Maqiano-laite joka mahdollistaa tavallisen pianon virittämisen mikrointervalleihin joka mahdollistaa mm. arabialaisten maqam-sävelasteikkojen soiton ja vireen palauttamisen sekunneissa ennalleen.
Ikosen setti alkoi jäntevällä “laulumies aiheisella” improvisaatiolla jossa Ikonen soitti pianoa niin koskettimien kautta kuin kieliä suoraan harpunkaltaisesti käsitellen jota seurasi väkevä versio Toccatinasta jonka Ikonen on levyttänyt Ikonostasis -levylle lyhyenä alle 40 sekunnin versiona. Nyt löytyi paitsi enemmän pituutta niin myös dynamiikkaa – setin alussa erityisen vaikutuksen teki se miten fyysistä Ikosen pianonsoitto oli, vahvaa vääntöä ja dramatiikkaa löytyi. Setin myötä Maqiano-palikat otettiin käyttöön ja lähdettiin etäämmäs länsimaisista äänimaisemista – lähi-idän sävyjä kuultiin kevään streamatuilta April Jazz -festareilta tutulla levyn materiaalia uudemmalla sävellyksellä Camel Blues ja Taqsim on Maqam Saballa ja Japanissa käytiin Koto-kappaleen ajan.
Mikrotonaalisessa äänimaailmassa akustisen pianon kautta tuotettuna oli livenäkin jotain erityistä taikaa eikä ihme että soolosetin jälkeen monet uteliaat halusivat nähdä Maqianon lähempää ja jutella keksijän kanssa tästä mainiosta innovaatiosta.
Tauon jälkeen kuultiin kitaristi Mikko Iivanaista jolta myös ilmestyi tänä vuonna soololevy A River Runs Through It jonka materiaalista settin ainakin pääosin koostui. Jos Ikosen pianismissa oli väkevää dynamiikkaa niin Iivanaisen soolomateriaali on pikemminkin höyhenenkevyttä, on huiluääniä ja nyansseja ja niin herkkää soittoa, että se vaatii jo yleisöltä ja tilaltakin paljon – intiimiin ja usein akustiseen musiikkiin profiloitunut jaZZanti sarja ja Laulumiesten juhlasali olikin mitä mainioin paikka tälle musiikille, joskin musiikin luototeemat veivät ajatukset kauas pois Helsingin keskustasta. Iivanainen soitti yhden kappaleen akustisella kitaralla ja loput setistä sähkökitaralla, mutta lähimmät vertailukohdat tälle musiikille tulivat mieleen sieltä akustiselta puolelta – omiin ajatuksiin nousivat 80-luvun new age -kitarasuuruus Michael Hedges ja Cinematic Orchestrasta paremmin tunnetun Stuart McCallumin soolokitaramusiikki. Pumpulinpehmeää musiikkia.
Lopuksi Ikonen ja Iivanainen esiintyivät myös duona – ensin hieman atonaalisemmin kuin yhteistä kieltä etsien joka sitten löytyi yleisölle makoisaa “jälkiruokaa” tarjoillen. Vaikka Ikosen ja Iivanaisen soololevyt ovat melko erilaisia toisen tarjotessa länsimaisiin korviin uusia ja erilaisia äänimaailmoja toisen upottaessa syvälle tuttuun ja turvalliseen niin tämä keikka sai ajattelemaa, että ehkä soitossa on sittenkin paljon myös samaa – erityisesti Ikosen Maqiano ja muu äänen muokkaus pianoa preparoimalla ja kielien soitto suoraan kannen alta tuovat tavallaan hänen pianismiaan paljon lähemmäksi kitaristien käyttämiä keinoja ja tekniikoita.
- Kari Ikonen – piano
- Mikko Iivanainen – kitara
Kari Ikonen ja Mikko Iivanainen jaZZanti -konsertissa Laulumiesten juhlasalissa 22.9.2020