Elifantreen uusin levy Hachi oli projektina kunnianhimoinen, toisen koronavuoden näkökulmasta jopa lähes utopistinen. Anni Elif, Pauli Lyytinen ja äänittäjä Joonas Saikkonen äänittivät materiaalia kahdeksassa eri maassa kahdeksan eri rumpalin kanssa, etsien innoitusta paikallisesta miljööstä ja kulttuurista. Siitä kai nimikin, hachi on japaniksi numero kahdeksan ja Japani oli yksi kahdeksasta kohteesta.
Konsepti houkuttelee kirjoittajaa etsimään levyn ydintä ja syvintä merkitystä juuri tästä – miten rumpalin ja miljöön vaihto vaikuttaa musiikkiin, vuorovaikutuksista. Kun kuuntelin levyä ensimmäisiä kertoja halusin kiinnittää huomiota juuri tähän – löytää kuulemalla eroja ja kuulla vaihtuvan lyömäsoittajan vaikutuksen, mutta huomasin että aina jossain välissä tämä tavoite unohtui ja musiikki vei mukanaan, aina ei edes muistanut kiinnittää huomiota siihen missä raita vaihtui toiseksi. Puhtaana kuuntelukokemuksena Hachi tuntuu Elifantreen levyltä josta pitää huolen Anni Elifin erittäin persoonallinen äänenkäyttö – lauletut biisit jotka ovat tuttua persoonallisen kulmikasta ja kokeellistakin synapoppia jota sitäkin kokeellisemmat usein lyhyet instrumentaaliraidat rytmittävät. Jos ei tietäisi kahdeksasta lyömäsoittajasta, levyä kuuntelemalla ei sitä ehkä arvaisikaan, Elifantreen laaja äänipaletti voisi sisältää nämä sävyt ehkä muutenkin.
Levyn oheismateriaalin kautta eri rumpalit ja raitojen taustat alkavat avautua paremmin, lyhyet musiikinpätkät saavat oman arvokkaan sisältönsä. Suoratoistopalvelujen aikana fyysisten levyjen oheismateriaali on menettänyt merkitystään ja jää useimmille kuuntelijoille täysin vieraaksi, Hachin tapauksessa kokemuksesta menettää paljon, joten fyysisen levyn ostaminen on vähän normaaliakin suositeltavampaa.
Ruotsalaisen mm. Fire! triossa Mats Gustafssonin ja Johan Berthlingin kanssa soittavan Andreas Werliinin kanssa syntyi ehkä levyn tuotetuinta poppia, Norjassa Terje Isungset vei äänitykset Emanuel Vigelandin rakentamaan massiivisesti kaikuvaan mausoleumiin, Japanissa live-esiintymisissään performanssimainen virvelirumputaiteilija Ryosuke Kiyasu innosti bändiä tuottamaan minimalistista lo-fi freetä ja niin edelleen.
Kokonaisuutena Hachi toimii yllättävänkin hyvin – vaikka laulettu synapoppimateriaali ei ehkä sinänsä ole sillä rintamalla parasta Elifantreeta ja instrumentaaliraidat nousevat täyteen kukoistukseensa vasta erikseen luomisen kontekstissaan tarkasteltuna ei pidä väheksyä sitä, että levyn voi mieltää yhtenäiseksikin kokonaisuudeksi joka pitää sisällään pieniä aarteita kun katsoo pintaa syvemmälle. Suuritöinen projekti on tuottanut monipuolisen kokonaisuuden – ehkä lisääkin vielä saadaan, hieman yli tunnin pituinen tuplalevy koostettiin nimittäin kymmenistä tunneista käyttökelpoista materiaalia.
- Pauli Lyytinen – saksofonit, koskettimet
- Anni Elif – laulu ja soittimet
- Joonas Saikkonen – äänitys ja miksaus
- Rummut ja lyömäsoittimet:
- Andreas Werliin
- Julian Sartorius
- Lisbeth Diers
- Marc Pell
- Olavi Louhivuori
- Ryosuke Kiyasu
- Terje Isungset
- Yuko Oshima