The Watercolors – The Watercolors


Ei ehkä erehdy paljoa jos sanoo, että oboen merkittävimmät saavutukset jazzissa pienyhtyeen johtavana soolosoittimena alkavat ja päättyvät Yusef Lateefin Love Theme from SpartacukseenJanne Saarisen oboea ja englannintorvea on saatu ilahduttavasti kuulla lisävärinä Sointi Jazz Orchestrassa, mutta nyt myös muutaman vuoden ajan johtavassa roolissa The Watercolors yhtyeessä jossa Saarisen rinnalla soittavat vibrafonisti Ilkka Uksila, basisti Joonas Tuuri ja rumpali Joonas Leppänen.

Oboe ja englannintorvi antavat levylle omaperäisen ilmeen. Saarisen melodiset ovat lyyrisiä ja kiireettömiä, instrumenttien ominaispiirteet ohjaavat sävellyksiä. Vibrafoni tuntuu luontevalta säestäjältä, yhtyeen soundi on herkkä ja ilmava. Tuuri ja Leppänen jättävät tilaa riittävästi ja tukevat musiikkia mainiosti omilla tavoillaan. Tuurin jousella soitetut soolot Meri ja Sataa kappaleissa ovat hyvä lisä ja Leppäsen rummut nostavat onnistuneesti kierroksia Hybris & Nemesiksessä.

The Watercolorsin debyyttiä on vaikea ajatella muuten kuin instrumentaationsa kautta, sen verran omaleimainen soundi on. Saarisen sävellykset ja soitto eivät tavoittele muiden jazzissa yleisempien puhaltimien sävyjä vaan The Watercolors on ylpeästi oma itsensä ja erottuu muusta jazztarjonnasta.

 

  • Janne Saarinen – oboe, englannintorvi
  • Ilkka Uksila – vibrafoni
  • Joonas Tuuri – basso
  • Joonas Leppänen – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *