Perjantain Etkot: LOSKA

Perjantaina pääsin Elojazzeille vain Jumprun patiolla järjestetyille etkoille. Oulun sydämessä Toripolliisin välittömässä läheisyydessä sijaitseva Jumpru on ollut mukana Oulun Elojazzien tapahtumapaikkana jo pitkään ja on yli 30 vuotta toimineen festivaalin pisimpään yhtäjaksoisesti mukana ollut esiintymispaikka.

Perjantaina yleisöä viihdytti oman määritelmänsä mukaan nordic jazzia soittava LOSKA joka julkaisi ensimmäisen sinkkunsa viime joulukuussa. LOSKA tarjoili menevää, energistä ja melodista modernia fuusiota aurinkoisessa iltapäivässä miellyttävässä ympäristössä.

• Jami Alaverronen – piano
• Ilkka Pokkinen – basso
• Joonas Alaräihä – rummut

Lauantai: 3TM

Lauantain Hupisaarten teatterin iltaohjelman avasi rumpali Teppo Mäkysen 3TM. Elektronisen musiikin vaikutteita ja ääniä minimalistiseen akustiseen saksofonitriomaailmaan tuova 3TM esitti pääasiassa toisen levynsä Lake materiaalia. Ennen korona-aikaa joulukuussa 2019 ilmestyneen levyn julkaisusta tuntuu jo olevan vaikka kuinka kauan, mutta niin vain triolla on vasta tänä kesänä ollut mahdollisuus tuoda tätä materiaalia kesäfestivaaleille yleisöjen eteen.

Ensimmäisen levyn jälkeen ilmaisu tuntuu menneen akustisempaan suuntaan, elektronisen musiikin tuntua on hieman vähemmän. Mäkynen käyttää elektronisia ääniä hillitysti ja rajoitetusti. Hillitty minimalismi on muutenkin trioa määrittävä tekijä – saksofonisti Jussi Kannaste piti hillityn roolin, repäisevä sooloilu ei kuulu konseptiin. Basisti Antti Lötjönen piti rytmiikkaa yllä, mutta sai tilaisuuden pieniin ääneellisiin kokeiluihin bassoa tallan väärältä puolelta näppäillen.

Elektronisen musiikin elementtien ja ideoiden tuontia akustiseen jazziin voisi jopa pitää tämän vuosituhannen megatrendinä. Esbjörn Svensson trion innoittamana erityisesti modernit pianotriot ovat siinä laajasti ja rumpukoneiden rytmejä jäljittelevästä soittamisesta ja sähköisistä efekteistä on tullut jazzissakin arkipäivää. 3TM on löytänyt tässä maailmassa oman tapansa tehdä asioita, joskin livenäkin nykyään varsin hillityn.

• Teppo Mäkynen – rummut
• Jussi Kannaste – tenorisaksofoni
• Antti Lötjönen – basso

Kalle Kalima’s Long Winding Road feat. Esa Kuloniemi

Elojazzin tämän vuoden ainoa esiintyjämuutoksen syynä olivat koronarajoitusten rajoitusten vaikutus Kalle Kaliman kanssa esiintymään buukatun norjalaiskitaristi Knut Reiersrudin paluuseen takaisin Norjaan. Korvaava kokoonpano vaihtoi vähän nimeä Kalle Kalima’s Long Winding Roadiksi ja Reiersrudin tilalle saatiin bluesministeri Esa Kuloniemi ja näin sama ohjelmisto saatiin kuitenkin esitettyä.

ACT levy-yhtiön Siggi Loch toi yhteen Kaliman ja Reiersrudin levyttämään yhdessä amerikkalaista roots-musiikkia. Idea oli luonteva – olihan Kaliman edellinen ACT-levy High Noon jo vahvasti siihen suuntaan kallellaan ja Reiersrud on uransa tehnyt sillä saralla. Flying Like Eagles -levy asetti samalle viivalle blues/country vivahteisia rock-klassikoita, amerikkalaista folkkia ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen chantteja rennossa roots-fiilistelyhengessä.

Lauantain Elojazzin setti koostui tuon levyn materiaalista. Erilaisista osista keiteltiin jopa leirinuotiosoitteluhenkinen hetki. Tuntuu tarkoituksenmukaiselta että nimekkäät lainakappaleet rockmaailmasta – Buffalo Springfieldin For What It’s Worth, Nine Inch Nailsin Hurt (ensisijaisesti tässä kontekstissa toki Johnny Cashin vesiona) ja The Eaglesin Hotel California – saavat kaikki käsittelyn, että tarkkaamaton kuulija ei ehkä kappaleita ainakaan ilman spiikkejä edes tunnistaisi. Hittibiisit ja alkuperäiskansojen chantit ovat kaikki tasa-arvoista Pohjois-Amerikan musiikillista jatkumoa.

Kaliman soitto on parhaimmillaan liukkaasti soljuvaa ja taitavaa. Aiemmin urallaan useammin avant-garde tai free henkistä musiikkia tehnyt Kalima osaa tyylikkäästi maustaa sähkökitaramusiikin perusjyystöäkin, joskin setti jäi varsin tasapaksuksi.

• Kalle Kalima – kitara
• Phil Donkin – basso
• Moritz Bäumgartner – rummut
• + Esa Kuloniemi – kitarat

Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement: Niin vähän on aikaa – En soisi sen päättyvän

Lauantain selkeäksi kohokohdaksi oli jätetty Elojazzin taiteellisen johtajan, trumpetisti Jukka Eskolan, ideoima ja organisoima projekti jossa laulajalegenda Pepe Willberg palasi uransa alkutaipaleen Otto Donnerin säveltämään musiikkiin suomalaisten runoilijoiden teksteihin Niin vähän on aikaa ja En soisi sen päättyvän -levyiltä. Pori Jazz Soi Taas -tapahtumassa heinäkuussa kantaesitetty ja nyt toisen esityksensä saanut ohjelmisto on ensimmäinen kerta kun Niin vähän on aikaa -levyn materiaali on soitettu livenä.

Oulussa setti seurasi odotetusti samoja suuntaviivoja kuin Porissakin vaikkakin soolojen ja taitavien jazzmuusikoiden ilmaisun kautta selkeitä erojakin toisen kerran hienon ohjelmiston kokenut kuulija saattoi havaita.

60-luvun lopun ja 70-luvun alun moderni runous vapaine muotoineen  jätti jazzsäveltäjälle musiikillista tilaa ja vaatikin rytmisesti vaihtelevia ratkaisuja. Niin vähän on aikaa -levyn selkeämmin eri kappaleiksi tuntuvat ohjelmiston selkärangalta johon rakenteeltaan häilyvämmät sikermät En soisi sen päättyvän levyltä (jonka kappalejako ei ole mitenkään yksiselitteinen – alkuperäinen LP jakaa musiikin kuuteen raitaan, myöhempi CD ja digi-versio kahdeksaantoista) näyttäytyvät mahdollisuuksilta muusikoiden ja Willberginkin hieman leikitellä musiikin mahdollisuuksilla.

Porin esitykseen verrattuna suuremman roolin otti nyt rumpali Jaska Lukkarinen joka sai oman komean soolo-osuuden heti setin alkupuolelle. Jukka Eskola Statementin solistista voimaa ei säästelty muutenkaan – Eskola itse, puhaltajat Pope Puolitaival ja Aleksi Ahoniemi, kosketinsoittaja Mikael Myrskog ja basisti Eero Seppä saivat kaikki ainakin yhden komean soolohetken. Tämä tuotanto yhdistää mielestäni erittäin onnistuneesti alkuperäisen materiaalin ja sovitusten kunniotuksella soittamisen ja muusikoiden omaa ääntä tuovan sooloilun – jazztribuuttituotantoa parhaimmillaan.

Tämän vuoden lopulla 75-vuoden rajapyykille saapuvan Willbergin ääni oli tälläkin kertaa hyvässä kunnossa – materiaali on paikoin laulajalle haastavaa rytmisen vaihtelun takia ja “kovaa ja korkealta” laulamisen lahjoja vaativaa. Muutaman kerran abstraktit sanat menivät vähän sekaisin, mutta levyjä vuosia diggailleille odotettua nostalgiaa tarjoiltiin hyvin onnistuneesti. Tämä Oulussa, Porissa ja toivottavasti vielä Helsingin Juhlaviikoilla esitettävä tuotanto on tämän kesän Suomen jazzfestivaaliohjelmiston helmiä.

• Pepe Willberg – laulu
• Jukka Eskola – trumpetti, flyygelitorvi, sopraanopasuuna, laulu
• Pope Puolitaival – saksofonit, huilu, laulu
• Aleksi Ahoniemi – saksofoni, huilu, kitara, laulu
• Mikael Myrskog – koskettimet
• Eero Seppä – basso
• Jaska Lukkarinen – rummut

Elojazz järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa Hupisaarten kesäteatterilla. Paikka toimi mainiosti kesäisen festivaalin näyttämönä ja ruoka- ja juomahuolto tuntui toimivan riittävän ripeästi vaikka settien väliset tauot olivat lyhyitä ja festivaalilla oli mukava tunnelma ja musiikkiviihdettä piisasi. Ainakin torstaina ja lauantaina loppuunmyydyt konsertit kertovat siitä, että kysyntää on – ehkä Hupisaarten teatterin huonoin puoli on 300 hengen rajoitettu kapasiteetti. Festivaalijohtaja Kari Kuivamäki kertoi saman tilan olevan jo ensi vuodelle varattu, joten Elojazz 2022 on näillä samoilla nuoteilla tulossa – hyvä niin, täytyy yrittää päästä paikalle ensi vuonnakin!