Ilmiliekki Quartet

Etukäteen ajatellen torstain We Jazz -ilta oli ohjelmistoltaan kaikista lupaavin sillä tarjolla oli niin kotimaista huippujazzia –  Ilmiliekki Quartet esittämässä ensi vuonna ilmestyvältä levyltään uutta materiaalia – ja sen jälkeen yksi kiinnostavimmista vieraista – ruotsalais-norjalainen Atomic yhdessä viimeisistä esiintymsiistään.

Torstain esiintymispaikka oli Kuudes Linja, joten pitkään We Jazziin tapahtumissa käyneille tarjolla oli We Jazz -nostalgiaakin sillä ennen nyt jo vakiintunutta festivaalitoimintaa We Jazzin klubi-illat järjestettiin Kutosella. Silloin elettiin vielä aikaa kun uusi sukupolvi oli saatu heräämään jazzin ilosanomaan ja tanssimaan myöhään yöhön We Jazz DJ:iden levyjen tahtiin, nyt suhteellisen varttunut yleisö keskusteli ennen keikkaa lähinnä paikan istumapaikkojen puutteesta.

Ilmiliekki Quartet on kohta toiminut jo 20 vuotta ja bändi mielestäni ansaitsee paikkansa suomalaisen jazzin historiassa yhtenä avainkokoonpanona joka aloitti uuden sukupolven vahvan nousun jazzkentälle – tuo aalto jatkuu vieläkin ja vaikka Ilmiliekin trumpetisti Verneri Pohjola joutui päivittelemään asemaansa jatkuvana “nuorena nousevana kykynä” vielä muutamia vuosia sitten niin saman kokoonpanon pysyminen uuden kiinnostavan musiikin terävässä kärjessä kahden vuosikymmenen ajan samalla kokoonpanolla – Pohjolan lisäksi siis pianossa Tuomo Prättälä, bassossa Antti Lötjönen ja rummuissa Olavi Louhivuori –  on kunnioitettava saavutus, oli sitten matkan varrella  välivuosiakin.

Ilmiliekin tapauksessa tämä on vielä onnistunut ilman radikaalia tyylin muutosta. Nytkin uuden materiaalin kanssa Ilmiliekki kuulosti itseltään – mukana on niin herkkää melodista kauneutta kuin jännitteen rakentamistakin. Ehkä nyt Kutosella kuulosti siltä, että Pohjola ja Prättälä antoivat kauniimman soiton vuolaammin virrata.

Bändin setti tuntui intiimiltä ja inhimililseltä. Pieni akustinen säätö myöhässä paikalle saapuneen pianon mikrofonien aiheuttaman huminan paikallistamiseksi parin ekan biisin jälkeen olisi ehkä jollain keikalla voinut pilata tunnelman, mutta nyt siinä oli oikeastaan aika hauska tekemisen meininki.

Kaikki neljä ovat osallistuneet uuden materiaalin sävellykseen – säveltäjän kädenjälkeä ei tosin kokenut tarpeelliseksi ruveta kappaleista etsimään, hioutunut yhteissoitto muovaa kaiken Ilmiliekin musiikiksi. Näin myös jo tavaramerkiksi muodostuneen lainakappaleen kohdalla – tällä kertaa versioitavaksi on valittu kotimaisen dream pop-duo Karinan Aila joka toimi setin osana niin saumattomasti että ei olisi ilman Pohjolan spiikkiä osannut arvatakaan.

Encorena kuultiin Ilmiliekin vanhasta materiaalista toinenkin lainatulkinta – Tom Waitsin iki-ihana Take It With Me innoitti itseasiassa minut kuuntelemaan Ilmiliekki Quartettia ensimmäisen kerran 15 vuotta sitten, pitihän levy hankkia jos kerran nuoret suomalaiset jazzarit tulkitsivat Waitsia. Se kuulosti Kutosella yhtä ihanalta kuin aina.

Ehkä bändin nimeä kantavaa tulevaa levyä uskaltaa jo alkaa hehkutella yhtenä vuoden 2022 tärkeistä julkaisuista, virallinen julkaisupäivä 11.2.2021.

• Verneri Pohjola – trumpetti
• Tuomo Prättälä – piano
• Antti Lötjönen – basso
• Olavi Louhivuori – rummut

Atomic

Tuntuikohan ruotsalais-norjalainen Atomic superyhtyeeltä jo silloin kun se muodostettiin 1999? Ainakin sen jäsenet ovat ehtineet vaikuttaa muissakin kokoonpanoissa sen verran laajalti sen jälkeen että nykyään siltä ainakin tuntuu. Voisi ehkä skandinavisessa free-kentässä Atomiccia kutsua jopa legendaariseksi, sen sädekehää kiillotti sen verran vuolain sanoin ennen settiä Petter Eldh jonka Matti Nives kutsui kanssaan spiikkaamaan. Alusta asti ovat bändissä mukana olleet saksofonisti Fredrik Ljungkvist, trumpetisti Magnus Broo, pianisti Håvard Wiik ja basisti Ingebrigt Håker Flaten ja uusin tulokas Hans Hulbækmokin on vaikuttanut bändissä jo vuodesta 2014. Viime kerran bändi nähtiin Suomessa Sibiksen NorDIG. festivaaleilla 2017.

Atomic oli jo etukäteen ilmoittanut tämän olevan yhtyeen viimeinen kiertue – muutamia keikkoja on vielä joulukuussa, mutta pientä haikkeuttakin oli ilmassa. Bändin puhemies Ljungkvist jakoi välispiikeissään kiitosta myös yleisön joukossa olleille yhteistyökumpaneilleen Raoul Björkenheimille ja Charles Gilille.

Hyvillä free jazz keikoilla tulee fillis, että kyllä varmasti ne kaikki ihmiset jotka eivät freestä perusta alkaisivat diggailla kun tämänkin livenä kokisivat. Vaikka totuus live-keikan musiikkimakua radikaalisti muokkaavasta vaikutuksesta lieneekin toinen niin se on silti mukava tunne. Atomicin setistä tuli fiilis, että oltiin hyvän äärellä. Vaikka bändi ei melodisiakaan hetkiä kaihda niin ilmaisun vahva rypistys ja intensiteetti on se joka mukaansa tempaa. Solistista voimaa ja vääntöä piisaa laidasta laitaan. Erityisesti Håker Flaten ja Broo ovat instrumentiensa taitajia ja vahvoja soittajia jotka aina tekevät minuun livenä suuren vaikutuksen, niin nytkin.

Keikassa oli jäähyväiskiertueen erityinen viritystaso loppuun asti ja encoreineen setti venyi vähän festarikeikkaavakiota pidemmäksi puolitoistatuntiseksi. Vaikka free jazzia ja atonaalista musiikkia mainostetaan usein sen yllättävyydellä, erilaisuudella ja ennustamattomuudella niin joskus hienoimmat yllätykset saadaankin paluulla  tonaaliseen. Nytkin erityisen säväyttävä hetki oli bändin encoressaan täräyttäen puuntakaisesti Beach Boysin Pet Soundsin melodian suorastaan voitonriemuisesti. Löytyihän tuo tulkinta toki viimeiseltä Pet Variations -levyltäkin, mutta ravisti silti jälleen korvat aivan uuteen kulmaan tapahtuessaan.

• Fredrik Ljungkvist – saksofoni ja klarinetti
• Magnus Broo – trumpetti
• Håvard Wiik – piano
• Ingebrigt Håker Flaten – basso
• Hans Hulbækmo – rummut