Jukka Gustavson & Street Level – Natural High


Urkuri/laulaja Jukka Gustavsonin asema suomalaisen musiikin legendojen joukossa olisi taattu jo ansioista Wigwamissa 1969-1974. Musiikkinsa ystävien iloksi Gustavson on tehnyt paluun aktiiviseksi levyttäjäksi 2000-luvulla vanhemmilla päivillään – uusia levyjä on viimeisen 15 vuoden aikana ilmestynyt muutaman vuoden välein, nyt niistä uusimpana Natural High jossa soittaa uusi Street Level -kokoonpano, bassossa Jan-Olof Strandberg ja rummuissa Thomas Törnroos.

Levyn avaava Downtown Jungle lähtee käyntiin Strandbergin funkbassoherkuttelulla. Gustavsonin soitossa on ehkä aina ollut pientä Stevie Wondermaisuutta, mutta Strandbergin kaltaisen basistin kanssa soittaessa groovefiilistely tulee helpommin esiin. Trion soundien monipuolisuus on Natural High’n kantavia voimia. Gustavson soittaa monia eri koskettimia ja Strandbergin sähköbasso on tarpeeksi vahva ottaakseen paikoin johtavan soittimen roolin.  Downtown Junglessa tätä kirjoa esitellään laajalti eri soundisin sooloin ja suurkaupungin auton torvin ja puheosuuksin – vähän metatasollekin mennään kun “katulaulaja” lurauttaa levottoman musiikin päälle pätkän kakkosraitaa First Love. Tulee fiilis, että tätä tehdässä on varmasti ollut studiossa hauskaa.

First Love on rennosti shufflaava herkistely, yksi kolmesta lauletusta biisistä. Ikä kuuluu Gustavsonin lauluosuuksissa käheytenä, mutta tutun äänen yhtä tunnistaa. Vaikka Gustavson ja hänen yhtyeensä eivät yritä leimallisesti kuulostaa 70-luvun Wigwamilta niin nostalgiaa on vaikea välttää – kosketinosuuksistakin aina ne Hammond-herkuttelut kuulostavat maagisimmilta.

Kymmenestä sävellyksestä kahdeksan on Gustavsonin kynästä ja yksi Törnroosilta ja Strandbergilta kummaltakin. Törnroosin Oaktree Park Four tarjoaa oivan pohjan progeurkuiloittelulle ja Strandbergin Attention puolestaan rytmistä mielenkiintoisuutta uhkaavan hämärillä kujilla hiipimisen muuttuessa yhtäkkiä hienoon Emerson, Lake & Palmer henkiseen sentsemänjakoiseen tykittelyyn.

Parasta Natural High’ssa on soittamisen ilo. On hienoa, että vielä 2020-luvulla Jukka Gustavson tekee uutta musiikkia. Uusi trio voi olla pienempänä kokoonpanona hieman Gustavsonin viime vuosien edeltäviä vaatimattomampi puitteiltaan mutta musiikillinen sisältö viehättänee tälläkin kertaa Gustavsonin musiikin ystävien korvaa.

Levyä on saatavissa Levykauppa Äxästä.

  • Jukka Gustavson – laulu, koskettimet
  • Jan-Olof Strandberg – basso
  • Thomas Törnroos – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *