Forest Chorus – Forest Chorus


Forest Chorus -kokoonpano tuo yhteen muusikoita monista maista. Suomesta mukana ovat saksofonisti Mikko Innanen ja rumpali Joonas Leppänen, Yhdysvalloista kitaristi Caleb Veazey ja basisti Miller Wrenn ja Argentiinasta trumpetisti Seba Saenz.

Innanen ja Leppänen ovat soittaneet yhdessä keikkoja useammissa kokoonpanoissa, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen yhteinen levytys. Tyylillisesti Innasen ja Leppäsen tekemiset sopivat hyvin yhteen ja Forest Chorus -levystä päätellen mukaan on löytynyt myös varsin yhteensopivia soittokumppaneja. Kaikki viisi ovat nimittäin osallistuneet materiaalin säveltämiseen ja vaikka jotain tyylillisiä eroja eri jäsenten sävellyksistä voi bongata niin kokonaisuus on yhtenäinen ja hieman erihenkiset kappaleet tuovat levylle rytmiä jota tarvitaan sillä vääntö on paikoin rankkaa ja abstraktia ja lopputulos olisi voinut olla puuduttava tai raskas, mutta nyt dynamiikkaa ja vaihtelua on sopivasti.

Levy alkaa Innasen Autonomus 1B:llä varsin arvoituksellisissa tunnelmissa. Verkkaisen sävellyksen takana kuullaan kitaristi Veazeyn elektronista hämyä ja Leppänen värittää säästeliäin kilinöin. Moinen avaus vaatii jäntevämpää jatkoa ja sitä saadaankin Veazeyn sävellyksellä Susan, summer storm joka kasvaa intensiiviseksi paahdoksi. Kautta koko levyn vahvaa intensiteettiä saadaan yhdysvaltalaisten sävellyksistä – Veazeyn toinen, Monkmaisen kulmikas Don’t know what ya don’t know, ya know ja basisti Wrennin ainoa sävellys, levyn päättävä Looking For Squirrels ovat myös intensiivisiä pläjäyksiä. Trumpetisti Saenzin Para on lyyrisyydessään kuin hengähdystauko. Leppäsen sävellykset Fountains ja La Nuit tarjoilevat jotain ääripäiden välistä, jäntevämpi Fountains käyttää hyvin kvintetin mahdollisuuksia ja La Nuit on hämyisä ja ehkä hieman uhkaaviakin sävyjä sisältävä tunnelmapala.

Leppäsen ja Innasen ennalta tuntien, levyn parasta antia on se miten soittajien tyylit ja sävellykset nivoutuvat yhteen. Eri maissa vaikuttavien tekijöiden kontribuutioita yhdistävä levy todistaa yhteisen sävelen löytymisestä.

Orenda recordsin julkaisemaa uutta levyä saa Bandcampista.

  • Mikko Innanen – baritoni-, altto- ja sopraninosaksofonit
  • Seba Saenz (Argentina) – trumpetti
  • Caleb Veazey (US) – kitara
  • Miller Wrenn (US) – basso
  • Joonas Leppänen – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *