We Jazz 2022 – torstai: Lampen & Designers


Torstaina We Jazzissa oltiin G Livelabissa. Odotukset illalle olivat korkealla sillä kyseessä oli uuden Designers-trion (Joachim Florent, Aki Rissanen, Will Guthrie) levyjulkaisukonsertti ja ennakkokuuntelun perusteella kyseessä on ehdottomasti yksi vuoden levyistä. Kiinnostusta keikalle oli – jo ennen ovien avaamista tuntia ennen keikan alkua, G Livelabin ovella oli kulman taakse ulottuva jono.

Lampen

Minulla oli muistikuva, että Berliinissä vaikuttavien kitaristi Kalle Kaliman ja rumpali Tatu Rönkön Lampen duon musiikissa olisi ollut hieman kokeellisempi ote, mutta etenkin nyt livenä osoittautui että musiikki on pikemminkin suurimmaksi osaksi vapautunutta jammailua. Tutustuin Kaliman musiikkiin ja soittamiseen ensin usein haastavan K18 yhtyeen kautta joka meni hyvinkin syvälle avant-gardeen, mutta sittemmin hänen projektinsa ovat paljastaneet että Kalima on ehkä perusluonteeltaan kitaristina kuitenkin Jimi Hendrixin lapsena country-pataan pudonnut hengenheimolainen joka erittäin sulavasti hoitaa kitarallaan niin harmoniat kuin melodiatkin.

Olen itse harrastelijakitaristina sitä mieltä, että blues on kitaran todellinen äidinkieli. Onkin aina mukava jazzyhteyksissä kuulla kitaristia jolla on selvä bluesin tausta soitossaan – monet jazzkitaristit pyrkivät pikemminkin blues-henkistä fraseerausta välttämään. Kaliman soitossa tämä usein kuuluu, Lampenin setti oli rennon kitarataituroinnin fiilistelyä – Tatu Rönkön tukevaa panosta vähättelemättä – eikä siinä mitään.

  • Kalle Kalima – kitara
  • Tatu Rönkkö – rummut

Designers

Koko festivaalin odotetuin setti minulle etukäteen oli Designersin ensiesiintyminen Suomessa. Ihastuin levyyn heti ensikuulemalta kun sain käsiini arvostelukappaleen ja päivinä ennen konserttia kun festaritiskiltä oli saanut LP:nkin innostus vain kasvoi.

Designersin sävellyksistä vastaa basisti Florent – jonka suomalaiset muinaismuistajat saattavat muistaa ainakin Imperial Quartetin Vapaat äänet-kiertueelta 7 vuoden takaa, kiertuetoverina muuten tuolloin Rissasen Aleatoric-trio – mutta Aki Rissasen trioa kuulleille trion musiikissa on erittäin vahva Rissasenkin maku, sen verran samanhenkistä musiikkia on usein tarjolla kun Rissasen omalla triolla että olisi mielenkiintoista kuulla näitä Florentin sävellyksiä jonkun muun kokoonpanon esittämänä että kävisi ilmi onko pelimannien musiikkikäsitys luonnostaan näin yhtenäinen vai tekeekö Designersissa vahva pianisti musiikista omansa kuuloista.

Oli miten oli, Florentin säveltämä materiaali ja basson soitto toimii mitä mainioimmin Rissasen tutun pianismin seurana. Rumpali Guthrie on hieman vähemmän esillä, mutta eipä rumpalin osuutta kannatta koskaan toimivassa kokonaisuudessa vähätellä.

Modernin minimalistisen ilmaisun ja vuosisatojen päähänkin ulottuvien klassisten juurien kohtaaminen on aina kuulunut Rissasen soitossa ja samaa henkeä vahvistaa Florentin bassotyöskentelykin. Toistuvat kuviot luovat hypnoottista jännitettä – Rissasen tuttuja vahvuuksia sekin – ja Designersilla tuntuu olevan jännitteiden luonti ja purkautuminen ja musiikin määrätietoinen kulkeminen eteenpäin erinomaisessa tasapainossa.

Rissasen levytysten tähän astista huippua edustavat hänen trionsa kolme levyä jotka ovat mielestäni 2010-luvun jälkipuoliskon suomalaista jazzia parhaimmillaan ja kun kuunteli Designersia G Livelabissa tuli mieleen, että ehkä Rissanen tulee vielä tekemään parempaakin – ainakin upean setin aikana tuntui että noilla huipputasoilla liikutaan ja potentiaalia voisi olla vielä parempaankin.

Designersin setti tuntui ainakin torstai-illan huumassa vuoden parhaalta livesetiltä – upeaa musiikkia hienolta uudelta triolta joka jätti vielä toivoa siitä että voisi tulla parempaakin. Designers on ehdottomasti vuoden 2022 suuria jazzelämyksiä minulle – niin levynä kuin livenäkin.

  • Joachim Florent – basso
  • Aki Rissanen – piano
  • Will Guthrie – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *