Antti Lötjönen Quintet East Helsingin G-Livelabissa


Basisti Antti Lötjösen Quintet East on julkaisemassa toisen levynsä Circus/Citadel We Jazzilla helmikuussa ja näissä tunnelmissa bändi on laajalla Vapaiden äänien järjestämällä Suomen kiertueella. Helsingin keikka G Livelabissa tammikuun viimeisenä päivänä oli jo kiertueen seitsemäs.

Keikan kulku seurasi tulevan levyn kaarta. Kolmiosainen Circus/Citadel -sarja avasi pelin fanfaarinomaisella melodialla josta lähdettiin melko imevään grooveen jossa Lötjönen ja rumpali Joonas Riippa kuljettivat rytmiä mukavasti ja tästä aukesivat vuolaan sooloilun portit. Tenorisaksofonisti Jussi Kannaste aloitti hommat hieman varovaisesti omaan tyylinsä toistuvista kuvioista sooloaan rakennellen, trumpetisti Verneri Pohjola otti ensin tällaisesta hieman minimalistisesta sooloilusta kopin täysin kesken soolonsa kuitenkin tyyliä vaihtaen hieman 70-luvun alun Miles Davis mäiseen terävyyteen. Sitten neljää eri saksofonia ja oboea soittanut Mikko Innanen olikin jo odotetusti aivan omilla poluillaan.

Ilmaisun vapaus ja yllättävät hetket selvästi inspiroivat Lötjöstä. Setin edetessä sen alun harmoninen fanfaari ja selkeämpi groove muuttuvat haalistuneiksi muistoiksi, Quintet East saa voimaa vapaudesta niin yhteissoitossa kuin sooloissakin. Riehakasta kollektiivista improvisointiakin saatiin välillä kuitenkin kurinalaisempiin teemoihin palaten.

Hauskana encorena kuultiin Eero Koivistoisen O.K Song vuoden 1967 Jappa-levyltä. Riehakas Sonny Rollinsin St. Thomasista innoittunut calypso/free pläjäys istui Quintet Eastille kuin nenä päähän.

  • Antti Lötjönen – basso
  • Jussi Kannaste – tenorisaksofoni
  • Mikko Innanen – baritoni-, altto-, sopraano- ja sopraninosaksofoni, oboe
  • Verneri Pohjola – trumpetti, Otamatone
  • Joonas Riippa – rummut

One response to “Antti Lötjönen Quintet East Helsingin G-Livelabissa”

  1. ALQEn Turun keikka (Café Tiljan 03.02.) oli kyllä napakymppi. Tunnelma lähti nousukiitoon jo Lötjösen alkuspiikeistä (viittauksia Emma-palkintoihin yms), ja kun tämän luokan artisteille annetaan tilaa irrotella, niin täysi tupa sai pääsylipuilleen vastinetta. Loppupuolella Verneri Pohjola ja Jussi Kannaste hauskuttivat yleisöä sopimalla käsimerkeillä muutaman insertin Mikko Innasen sooloon.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *