Antti Lötjösen Quintet East palaa kuvioihin toisella levyllä tutulla kokoonpanolla – trumpetissa Verneri Pohjola, monissa saksofoneissa Mikko Innanen, tenorisaksofonissa Jussi Kannaste ja rummuissa Joonas Riippa. Levyn materiaali on jo ehkä monillekin suomalaisille jazzin ystäville tullut tutuksi laajalta Vapaiden äänien järjestämältä kiertueelta, mutta nyt Circus/Citadel saatavissa myös suoratoistoista ja levykaupoista.
Nyt kun on nähnyt keikan ja uuteen levyynkin jo kerinnyt tutustua pitemmän aikaa niin uudella levyllä bändin visio ja ilmaisu tuntuu kiteytyneen. Quintet East tuntuu yhtenäisemmältä ja uusi levy virtaa hieman ensimmäistä mukavammin.
Lötjösen musiikillinen näkemys, sävellykset ja eri soittajien ominaispiirteet kohtaavat Circus/Citadelilla herkullisesti. Ei ole yllätys, että eri yhteyksissä pitkään yhdessä soittaneiden muusikoiden yhteistyö toimii, mutta Lötjösen Ornette Coleman/Charlie Haden -juurista ammentavat hallittua ja vapaata yhdistävät sävellykset päästävät persoonat esille. Erityisesti Innanen pääsee loistamaan solistina joka osaa ottaa vapaan tilan haltuun ja rumpali Riipan kyky vaihtaa tyylistä toiseen antaa levylle ja sen raidoille oman eläväisen muotonsa.
Levy alkaa kolmiosaisella nimisarjalla Circus/Citadel fanfaarin omaisesti, mutta ei kestä kauaa ennenkun alkaa vapaampi jalka vipattaa ja sävellyksen toisessa osassa teema on kuin haalistunut muisto joka hämärästi paikoin erottuu soljuvasta musiikin virrasta. Kolmannen osan lopuksi siihen teemaan vielä hallitusti kuitenkin palataan – jos Antti Lötjönen Quintet East osaa arvostaa ilmaisun vapautta ei onneksi ole päässyt unohtumaan että välillä homman vetäminen takaisin nippuun korostaa vapautta ja hyvä lopetus saa aina kokonaisuuden tuntumaan paremmalta.
LP:n A-puolen päättävää Ode to the Undonea voi pitää levyn balladina, muutamaa alkuvaiheiden koikkelehtivaa teemanpoikasta lukuunottamatta uidaan nimittäin vaihteeksi rauhallisemmissa vesissä. Äänimaailman yksityiskohdat tuovat kappaleelle uniikin ilmeen, toisessa stereokanavassa ulisee hiljaa livesetistä päätellen lysti Otamatone-syntetisaattori ja taitaapa levyn krediiteissä kuvatun soittimiston ulkopuolelta Innanen soittaa tällä raidalla oboetakin. Muusta levystä hieman poikkeava tunnelma tekee muuten ehkä varsin laimeasta biisistä mielenkiintoisen ja mieleen jäävän.
Hyvää rytmikästä menoa tarjoilee puolestaan Defenestration jossa ollaan lähimpänä perinteisempää free jazz -meininkiä kun Riipan rummut pääsevät soolojen alla svengaamaankin.
Toinen ennakkosingle (for) Better People rakentaa vähän töksähtelevällä teemallaan hyvää pohjaa vapaalle sooloilulle ja kun päästään Innasen sooloon niin saadankin nauttia Riipan ja Innasen soitosta parhaimmillaan kuten juuri Jazz-Emman voittaneen Plopin musiikin ystävät osaavat varmasti kuvitella. Lyhyesti laitaan Eero Koivistoisen OK Songia vuoden ’67 Jappa EP:ltä – ainakin kiertueen Helsingin keikalla tuo biisi toimi myös mainiona encorena. Myös Pohjola onnistuu mainiosti soolossaan.
Levyn viimeinen raita It Goes On. tuntuu pieneltä pettymykseltä. Rubato-himmailussa ei oikein tunnu löytyvän mitään kiintopistettä, takki on tyhjä mutta levy jatkuu. Positiivista kuitenkin on, että viimeisen raidan perään ensimmäinen sopii loistavasti ja voikin lähteä heti uudelle kuuntelukierrokselle.
Kokonaisuutena Circus/Citadel tuntuu osiaan suuremmalta. Se ei ole monine käänteineen aivan helppo levy omaksua, tai ainakin tuntuu että levystä nauttii koko ajan enemmän kun eri kappaleet alkavat tulla tutuiksi. Se on oivallinen taltiointi paitsi juuri tästä yhtyeestä myös muusikoistaan, on helppo kuvitella siitä muodostuvan levyn joka muistetaan pitkään.
- Antti Lötjönen – basso
- Verneri Pohjola – trumpetti ja taskutrumpetti
- Mikko Innanen – altto-, baritoni- ja sopraninosaksofonit
- Jussi Kannaste – tenorisaksofoni
- Joonas Riippa – rummut