Savoy JAZZFest 2024: Marius Neset Quintet


Oli muutaman vuoden ajanjakso jolloin ainakin näin jälkikäteen sanoen norjalaissaksofonisti Marius Neset edusti Jazzpossulle kaikista mielenkiintoisinta uutta jazzmusiikkia Euroopasta, ainakin Suomen ulkopuolelta. Vuonna 2015 nostin Nesetin Pinballin Kamasi Washingtonin ilmiömäisen suositun The Epicin edelle ykköseki vuoden parhaiden levyjen listauksessa, mutta sen jälkeen taitaa olla ilmestynyt 9 vähintään pienen pettymyksen tuottanutta Neset-levytystä. Odotin kuitenkin innolla Savoyn keikkaa sillä en ollut nähnyt Nesetin omaa pienyhtyettä livenä sitten Pinballin päivien ja jokainen live-esiintyminen on ollut rautaa.

Nesetin uusin pienen yhtyeen studiolevy on muutaman vuoden takainen Happy ja tällä ohjelmistolla kvintetti oli Savoyssakin liikkeellä. Kokoonpano oli suurimmaksi osaksi sama kuin levyllä – pianossa Magnus Hjorth, sähköisissä koskettimissa Elliot Galvin ja rummuissa Anton Eger. Poikkeuksena levyn kokoonpanoon keikalla nähtiin bassossa tanskalaisbasisti Kaspar Vodsholt.

Nesetin musiikin parhaat ominaispiirteet olivat vielä voimissaan – hyväntuulista erittäin ketterää soittamista, rytmistä ja melodista iloittelua. Parhaimmillaan kvintetti pystyi todelliseen ilotulitukseen ja Egerin vikkelistä otteista päästiin tälläkin kertaa nauttimaan. Kaikilla näkemilläni Nesetin keikoilla on ollut upeat soolo-osiot ja hieno soolosaksofoni pätkä saatiin nytkin ja myös intiimi duo-tulkinta yhdestä kappaleesta Hjorthin kanssa, mutta kokonaisuutena kuitenkin tunnelma jäi livenäkin hieman vaisummaksi kun kovimmat edelliset keikkavierailut.

Galvinin sähköiset koskettimet ja Vodsholtin sähköbasso toivat oman mausteensa, mutta sen vaikutus musiikin kokonaisuuteen tuntui vähäiseltä – Nesetin oma sävelkieli piti musiikin käytännössä hyvin aiempien akustisten bändien kaltaisena.

  • Marius Neset – tenorisaksofoni
  • Magnus Hjorth – piano
  • Elliot Galvin – koskettimet
  • Kaspar Vodsholt – basso
  • Anton Eger – rummut

Marius Neset Quintet SavoyJAZZFestissä Savoy-teatterissa Helsingissä 7.3.2024


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *