Mikko Pettinen Why Not – Patient Patient

UMO:n pitkäaikainen trumpetisti Mikko Pettinen on tehnyt erittäin henkilökohtaisen levyn. Uuden Patient Patient -levyn teemat perustuvat Pettisen kokemuksiin harvinaisen pinnallisen hemosidoroosi sairauden ympärillä joka hänellä todettiin 2023. Vakavana kuulon heikkeneminesenäkin ilmentyvä sairaus on ammattimuusikolle kova paikka, joten ei ihme että taidekin hakee aiheensa sieltä.

Levy on matka epätietoisuudesta ja kärsimyksestä toivoon ja sopeutumiseen. Levyn sanallinen anti perustuu tautia sairastaneen suomalaissyntyisen miehen lesken lähettämään whatsapp-viestiin “Can you focus on what you can do with what you have and adapt, adapt?” Pettisen positiivinen elämänasenne tulee levyllä läpi – tärkeintä on vaikeuksien keskelläkin päästä eteenpäin toivoa menettämättä.

On mielenkiintoista verrata tätä henkilökohtaista sairaskertomusta edelliseen Why Not -kokoonpanon levyyn Two Suites for the Change joka haki innoituksensa mm. maailman globaaleista ilmasto-ongelmista. Vaikka edellisen levyn aihepiiri käsitteli asioita jotka koskettavat meitä kaikkia ja nyt käsillä oleva ongelma on niin harvinaine, että sitä sairastaa Suomessa tiedetysti kaksi ihmistä niin uusi levy tuntuu merkittävästi koskettavammalta – taiteessa henkilökohtaisestakin voi tulla universaalia.

Koko levy ei mahdu LP:lle. Hieman harmittavasti ehkä levyn kovinta vääntöä ja soolomeininkiä sisältävä Iron Head joutuu jäämään latauslinkin mp3:n taakse – kannattaa ehdottomasti kuunnella sekin jos ostaa LP:n. Kappalejärjestys on myös hieman erilainen ja LP:n kannalta toimivampi kun molemmat puolet alkavat lyhyillä introbiiseillä ja LP-julkaisu tuntuu tämän ansiosta harkitulta kokonaisuudelta joka on osiaan suurempi.

Levyä saa LP/CD/digi muodoissa Bandcampista.

Eero Savela – Way To

Trumpetisti Eero Savela on tullut jo varmasti monelle kotimaista jazzia seuraavalle tutuksi. Jazzihmiset tietävät Savelan ehkä enemmän freehin ja hämympiin hommiin liittyvistä jutuista kuten Tahmela Six, Atmosfärg tai Astro Can Caravanin tai Halme Prospektin uusimmat levyttäneet kokoonpanot, mutta muissa musapiireissä ehkä moni muistaa Savelan ensimmäiseksi Baabelin torvet -sektiosta pasunisti Erno Haukkalan kanssa mm. Soul Captain Bandin ensimmäiseltä levyltä.

Uusi Mustik Motel Musicin julkaisema Way To on Savelan ensimmäinen omiin nimiin menevä levy. Bändissä on vakavampaan jazz-vääntöön soveltuvaa porukkaa – Wurlitzer-sähköpianossa Seppo Kantonen, bassossa Eero Tikkanen ja rummuissa Joonas Leppänen. Toinen Baabeli torvi Haukkala vierailee myös kahdella biisillä.

Ennakko-odotusten palettiin verrattuna Way To on ehkä yllättävän lähellä kotimaisen melodisen jazzin modernia valtavirtaa, ei ehkä kovin kaukana kannen hype-tarrassa lainatun Verneri Pohjolan maailmaa – ainakin samanhenkistä ylvästä melodista henkeä huokuu ehkä levyn kohokohdaksi nouseva A-puolen päätös Timangi. “Yllättävänkin sovinnainen jazzlevy” jää päällimmäiseksi fiilikseksi, ei siinä että siinä olisi jotain vikaa.

Ensisijaisesti levy kuitenkin paljastaa että Savelassa olisi aineksia leaderiksikin ja omaa sanottavaa riittää hyvinkin yhden levyn tarpeiksi. Keikkojakin on tulossa – ilmeisesti ensimmäinen julkistettu on Tampereella Telakka-jazzeilla 2.1.2026. Jäädään seuraamaan mihin homma etenee.

Levyä saa Bandcampista.

Five Corners Quintet – Chasin’ The Jazz Gone By

Kesän odotettu uudelleenjulkaisu oli Five Corners Quintetin ensimmäinen LP jonka alkuperäisestä julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta ja legendaarinen kokoonpano Timo Lassy, Jukka Eskola, Mikael Jakobsson, Antti Lötjönen ja Teppo Mäkynen on saatu Suomessa keikkalavoille ja muutama festarikeikka on ainakin vielä loppuvuodesta tulossa.

5CQ:n julkaisuilla toimintansa aloittanutta Ricky-Tick Recordsia voi pitää Suomessa jonkunlaisen uuden jazzaikakauden alkuna vaikka uuden sukupolven nousu olikin jo siinä vaiheessa alkanut. Ensimmäisillä singleillä ja EP:illä tuottaja Tuomas Kallion ja DJ Antti Eerikäisen ideoiman projektin komppiraidat tehtiin vanhoilta jazzlevyiltä samplaamalla, krediitteihin merkattiin bassoon Tapani Nevalainen ja rumpuihin Pekka Jaclin, tällä tupla-LP:llä on osittain näitä raitoja, mutta myös jo tuo yllä mainittu legendaarinen ihan oikea jazzkvintetti joka niitti mainetta erityisesti kovana livebändinä.

Eri syntyhistorioista huolimatta tupla-LP ei vaikuta kahdesta erilaisesta palikasta yhteenliimatulta, joskin ajan hengen mukaiset lauluvierailut jazzuskottavuutta projektilta tuoneelta Mark Murphylta ja Okoulta vähän murtavat yhtenäistä linjaa.

Jos 90-luvulla uusi nu jazz etsi jazzille ja uudelle tanssimusiikille yhteistä kosketuspintaa yhdistämällä monotonisia konebiittejä “jazzikkaisiin” riffeihin niin Chasin’ the Jazz Gone By osoittaa jo ajan muuttuneen ja että menevää ajan tanssilattioillekin kelvannutta rytmimusaa voi tehdä perinteinenkin jazzkokoonpano. Kallion liner notesien tarina aikakausien yhdistämisestä kuulostaa jotenkin vanhanaikaiselta, ehkä levy onnistui tavoitteissaan niin hyvin että se tuntuu jo liiankin itsestään selvältä.

Chasin’ the Jazz Gone By on olennainen osa suomalaista jazzhistoriaa ja ehkä erityisesti paikallista jazz-LP kulttuuria ja oiva lisä kenen hyvänsä suomijazzia diggailevan levyhyllyyn. Levyä saa Bandcampista.

Eero Koivistoinen Quartet at Belmont Jazz Club

Joskus vajaa kymmenen vuotta sitten kun Svart alkoi julkaista uudelleen Eero Koivistoisen vanhempia levytyksiä muistan mainittaneen että suunnitelmissa oli julkaista uudelleen koko Koivistoisen diskografia. Varmasti moni kotimaisen jazzin diggari jäi odottamaan erityisesti kahta harvinaisuutta kun 60-luvun klassikkolevy Odysseus saatiin taas kauppoihin heti kättelyssä – yksi oli Koivistoisen ensimmäinen levytys, 10-tuumainen Jappa joka sai uuden julkaisunsa ilahduttavasti paketissa kolmen muun Jazz at the Polytechnicum -julkaisun kanssa 2021 ja nyt vihdoin sitten saadaan viimeinenkin pitkään kalliiksi keräilyharvinaisuudeksi jäänyt aikoinaan Love Recordsin julkaisema Eero Koivistoinen Quartet at Belmont Jazz Club joka taltioi Koivistoisen kvartetin Pori Jazzeilla Puistokeskuksessa kesällä 1977.

Ilman kalliin hintalapun ja keräilyharvinaisuuden mystiikkaa levy on jokseenkin tavanomaisen oloinen aikakautensa jazzkiekko, mutta suomalaisen jazzin ajankuvana arvokas. Levyä voi pitää ’77 kesäkuussa ilmestyneen Labyrinth -levyn liveversiona. Bändi on sama – pianossa Vladimir Shafranov, bassossa Pekka Sarmanto ja rummuissa Reiska Laine ja neljästä raidasta kolme löytyy tuolta levyltä studioversioina ja setin täydentää standarditulkinta God Bless the Child.

Koivistoinen oli vaihtanut fuusiohommat ja palannut akustiseen jazziin ja meiningissä on uutta kypsyyttä. Voisi sanoa, että näihin aikoihin kotimainen moderni jazz oli kypsynyt aikuiseksi. Siitä kertovat niin UMOn perustaminen, Labyrinth ja vaikkapa vuoden ’76 Mike Koskisen Sunwebs – hienoa uutta aikaa kotimaiselle akustiselle modernismille.

Kun tämä levy aikoinaan ilmestyi oli kotimainen livejazz LP vielä suhteellisen harvinainen eläin. Sittemmin Svartin Jazz-Liisa -sarjan YLEn taltiointeja on antanut meillä roppakaupalla lisätodisteita miltä livenä taltioitu kotimainen jazz 1970-luvulla kuulosti, mutta ehkä joku erikoisasema vielä jää tällekin festivaalitaltioinnille.

Levyn soundit ovat paikoin ehkä ärsyttävän diskanttipitoiset, mutta sinänsä taltiointi kuulostaa hyvältä ja livetunnelma välittyy. Yksi värivariantti on jo loppunut, mutta LP:tä saa vielä kahdessa eri värissä Svartilta.

Nate Mercereau, Josh Johnson, Carlos Niño – Openness Trio

Jatkuvasti hieman enemmän esille nouseva nimi amerikkalaisessa jazzmaailmassa on tuottaja/DJ/lyömäsoittaja Carlos Niño. Mikään uusi tulokas melkein viisikumppinen Niño ei ole, mutta hänen Carlos Niño and Friends -levynsä tuntuvat koko ajan saavan enemmän huomiota, erityisesti tällä vuosikymmenellä kun niitä julkaisee amerikkalaisen uuden jazzin chicagolainen suunnannäyttäjä International Anthem ja viime vuosien jazzin uusien suuntien ytimeen Niñon laittoi hänen roolinsa hiphop-stara André 3000:n ambienthuilujazzlevyn New Blue Sun -tuottajana.

Andrén projekti ei tunnu tyhjiössä syntyneeltä eksentriseltä päähänpistolta vaan ehkä jopa new agen suuntaan kurottelevaa ambient chillailua on ilmassa muutenkin, vaihtoihan brittijazzin keulahahmo Shabakakin saksofonin meditatiivisiin huiluihin – ainakin toviksi, Berliinin soolokeikalla juuri äskettäin Shabaka soitti taas hetken foniakin. Kasarin new age -musaakin on ehkä löytämässä uusi sukupolvi, ainakin jotain merkkejä klassikko new age-labeli Windham Hillin levytysten uudesta arvonnoususta on someissa näkynyt viime vuosina.

Tässä ajan hengessä uusi Blue Note -julkaisu Openness Trio kokoonpanolta jossa soittavat Niño, kitaristi Nate Mercereau ja saksofonisti Josh Johnson on ehkä ensisijaisesti mielenkiintoinen sillä metatasolla, että tällaiseen new age ambienthuminaan tarttuu nyt myös tämä klassikkolabeli joka on Don Wasin valtakaudella varsin onnistuneesti nuuskinut amerikkalaisen jazzin uusia tuulia, mutta se on myös varsin onnistunut siivu tällaista musiikkia.

Los Angelesin seudun kukkuloilla, olohuoneissa ja erilaisten puiden alla taltioitu levy on ehkä mielenkiintoisin äänimaailmojensa kautta ja erityisesti on mielenkiintoista että vaikka Mercereau on paperilla kitaristi niin perinteistä sähkökitaran tai akustisen kitaran ääntä ei levyllä kuulla oikeastaan kertaakaan. Musiikki joka olisi vielä joitain vuosia sitten ollut ensisijaisesti yksin tietokoneellaan ahertavan kokeellisen elektronisen musiikin tuottajan valtakuntaa toimii nykyään myös interaktiivisesti improvisoivan trion maisemana.

Levyä ei näy suomalaisten levykauppojen varastoissa tällä hetkellä, mutta sitä saa ainakin suoraan Blue Notelta.