(Photo: Minna Hatinen)

Savoy JAZZFestin perjantai-iltaan oli saatu festivaalin ohjelmistoon joka vuosi kuuluvan UMO Helsinki Jazz Orchestran solistiksi ja johtajaksi nimekäs pianisti Jason Moran joka on muutaman vuoden ajan soittanut ehkä jazzin historian säveltäjistä suurimman, Duke Ellingtonin, musiikkia. Nyt vierailu oli ajankohtainen sillä Moran julkaisi viikko sitten Bandcampissa soololevyn Jason Moran plays Duke Ellington.

Konsertin alkuun saatiin tätä puolta kolmen pitkän kappaleen verran. Moran tulkitsi soolona ensin yhteen nivoen Reflections in D:n ja I’ve Got it Bad and That Ain’t Goodin joista kävi selväksi pelin henki – vaikka Moran käsitteli materiaalia kunnioituksella niin hän oli myös valmis lähtemään rohkeisiinkin seikkailuihin käyttäen pianon äänialaa hyväkseen laidasta laitaan. Tätä korosti seuraavaksi kuultu soolo-osion kohokohta Black and Tan Fantasy jossa Moran möyri pitkään pianon matalimmissa koskettimissa jylhää murinaa manaten.

Soolo-osuuden päätti Melancholia joka antoi Moranille tilaisuuden puhua Ellingtonin kyvystä tuoda musiikillaan esiin syviä tunteita vaikka hänen uransa alkuaikoina mustan muusikon ja bändinjohtajan rooli oli toimia viihdyttäjänä.

Oli Ellington tietysti maailmanluokan viihdyttäjäkin ja musiikin riemua ei unohdettu konsertin big band osuudessa. Ensimmäisen setin loppuosiossa otettiin ensin ilo irti Dukenkin usein yhdessä soittamasta biisiparista Kinda Dukish ja Rockin’ in Rhythm joita seurasi näyttävä Such Sweet Thunder.

Ennen väliaikaa kuultiin vielä vauhdikas Braggin’ in Brass jota Moran kutsui keili poskessa “setin helpoimmaksi biisiksi” vaikka kyseinen vaski-iloittelu on bändin trumpetti- ja pasuunasektioille kaikkea muuta. Moran tuntui aidosti nauttivan UMOn soittajien ammattitaidosta josta tuntui kielivän se, että tämä biisi soitettiin uudestaan myös toisen setin alkuun.

Muutaman kappaleen ajaksi laulusolistiksi saatiin Nina Mya joka lauloi ensin My Heart Singsin ja sen jälkeen ikiklassikon It Don’t Mean a Thing (If It Ain’t Got That Swing).

UMOn trumpettisektiota vahvisti Jukka Eskola joka pääsi muutamassakin biisissä toisessa setissä näyttämään osaamistaan ja Nordic Stew -levyllä kuultua New Orleansin musiikkikulttuurin tuntemustaan. Mood Indigon pääosassa olivat Eskola, Kasperi Sarikoski ja Jouni Järvelä jotka tulkitsivat kappaleen hauskasti New Orleans -tyyliin harmonisoiden. Jos Moran näytti keikan alun soolo-osioissaan omaa virtuoottista osaamistaan niin ilahduttavasti big band -osuudessa valokeilassa olivat enemmän kotimaiset huippumuusikkomme.

Toinen Eskolan mainio hetki oli East St. Louis Toodle-oo joka soi hautajaiskulkueen omaisen synkästi. Tässä Eskolan solistipariksi tuli saksofonisti Olli Ojajärvi ja tulokset olivat vakuuttavia.

Muutenkin UMO oli hyvässä vireessä ja keikka tarjosi paljon herkullisia soolomahdollisuuksia. Oli ilahduttava nähdä muutamia uudempia tulokkaita UMOn riveissä, kitarassa ja banjossa tällä kertaa oli Hector Lepe ja trumpettisektiossa mukana vasta 24-vuotias lahjakkuus Vid Šketa jonka taidot ovat tulleet tutuiksi Sibelius-Akatemian opiskeluvuosien aikana Helsingin jameja ja ruohonjuuritason keikkoja seuranneille.

Parituntisen konsertin suurin vahvuus oli sen monipuolisuus, Duke Ellingtonin kautta avautui ovi jazzin historian laajempaan tarkasteluun ja sekä Moranin että UMOn monipuolinen osaaminen niin perinteisten tyylien kuin modernismiin innostuvan solismin saroilla. Perjantai-illan loppuunmyyty keikka täytti ja ylittikin ennakko-odotukset.

Jason Moran – piano ja orkesterin johto
Nina Mya .-laulu

UMO Helsinki Jazz Orchestra

Saksofonit ja puupuhaltimet
1. altto – Jouni Järvelä (lead)
2. altto – Max Zenger
1. tenori – Ville Vannemaa
2. tenori – Olli Ojajärvi
baritoni – Mikko Mäkinen

Trumpetit:
1. trumpetti – Teemu Mattsson (lead)
2. trumpetti – Jukka Eskola
3. trumpetti – Tero Saarti
4. trumpetti – Vid Sketa

Pasuunat:
1. pasuuna – Kasperi Sarikoski (lead)
2. pasuuna – Mikko Mustonen
3. pasuuna – Pekka Laukkanen

Komppi:

Kitara ja banjo – Héctor Lepe
Basso – Ville Herrala
Rummut – Jaska Lukkarinen