Soul What? – What Lies Ahead?


soul_what

Basisti Eevalotta Matikaisen johtama jo melkein 10 vuotta toiminut soul-jazz bändi Soul What? on edennyt toiseen levynsä. Paljon on ennallaan kolmen vuoden takaisesta ensilevystä, mutta on merkittäviä muutoksiakin. Ennallaan on napakka mutta pehmeä soul-soundi, toivoa ja positiivisuutta hehkuva asenne, persoonallinen käsin tehdyn henkeä pursuava kansitaide. Viime levyn jälkeen bändistä on poistunut laulaja ja sanoittaja Riikka Elisabet Hertteli – lauluosuudet hoitaa nyt kosketinsoittaja Mikael Svarvar ja musiikin paino on vahvemmin instrumentaaleilla.

Musiikki rullaa hyvin – keskitempoista groovea, tuntuu harkitulta, mutta sydämelliseltä. Ensilevyyn verrattuna soitossa on enemmän terävyyttä, rytmit tuodaan vahvemmin esille – Toni Porthénin rummut ovat hyvällä tavalla enemmän esillä. Saksofoneissa bändin vakiovierailija Joonatan Rautio on mies paikallaan – sooloissa on paikoin uskallusta joka haasteellisemman jazzin ystävää muuten hyvinkin turvallisen makustelun vastapainoksi – erityisesti A Symbiosis -biisillä päästään Raution saksofonin johdolla hyviin sfääreihin.

Levy jättää allekirjoittaneelle vähän samanlaisen fiiliksen kuin Gregory Porter – positiivista, turvallista ja kaikin puolin hyvin kunnollista musiikkia. Joihinkin hetkiin paikallaan, mutta terävämpää särmää jää usein kaipaamaan. Kaiken kaikkiaan uusi levy tuntuu kuitenkin debyyttia vahvemmalta, kokonaisuus yhtenäisemmältä – hyvällä tiellä ollaan.

Uutta levyä voi ostaa suoraan bändiltä nettisivujen kauttaLevykauppa Äxästä tai Digeliuksesta.

Bändi kohdattavissa livenä julkaisukiertueella seuraavasti:

  • Kokkolan Konservatorio – Kokkola 29.9.
  • SaloJazz Festival – Salo – 30.9.
  • JMAP Festival, Schaumanhall – Pietarsaari – 5.10.
  • Poppari Jazz Bar – Jyväskylä – 6.10.
  • Doo-Bop Club – Vaasa – 7.10.

Lisätietoja bändin sivuilta.

  • Eevalotta Matikainen, basso
  • Mikael Svarvar, koskettimet, laulu
  • Martin Söderbacka, kitara
  • Toni Porthén, rummut
  • +Joonatan Rautio, saksofonit

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *