Tiistain We Jazzin pääkonsertti järjestettiin Kalliosalissa Pengerkadulla. En ollut aiemmin käynyt tilassa enkä tiennyt etukäteen nimestä mikä ihme mahtaa olla ja missä mahtaa sijaita Googlaamatta, mutta tunnistin sen paikan päällä pylväsrivistöistä Ryhmäteatterin pitkäaikaiseksi tilaksi Mika Kaurismäen Ryhmis-dokumentin perusteella. Sali on toiminut tapahtumatilana noin vuoden ajan ja osoittautui varsin miellyttäväksi tilaksi – ainakin jos portaiden kiipeily ei ole ongelma. Hieno paikka hyvällä sijainnilla tämän tyyppisille jazzkonserteille jota toivottavasti tulevaisuudessa hyödynnetään enemmän.

Verneri Pohjola

Kalliosalin illan avasi soolosetillä Verneri Pohjola. Tarjolla oli samanlainen setti kuin We Jazzin Odysseus-festivaaleilla kesällä, mutta kuten Linda Fredrikssonin Juniperin tapauksessa, kyllähän edellisen festivaalin kohokohdan mielellään katsoo uudelleenkin ja yleisöäkin mahtui nyt enemmän, joskin Kalliosali oli kaukana loppuunmyydystä.

Elektroniikan enemmän tai vähemmän värittämät soolo- ja duosetit ovat kohtuullinen osa tämän vuoden We Jazz ohjelmistoa. Tällä osastolla Pohjola suoriutuu hommasta jazzdiggarin makuun mainiosti sillä luova instrumentin käsittely on suuressa osassa.

Oikeastaan kolme asiaa mielestäni yhdistyy Pohjolan sooloseteissä – kuten Pohjolan omien kokoonpanojen ja Ilmiliekki Quartetin musiikissa esillä ovat paikoin niin pyrkimys abstraktiin ja vapaaseen ilmaisuun ja paikoin taas kauniisiin melodioihin. Vapaammalla sektorilla kuultiin napsauksia, hälyä ja puhinaa kuten Pohjolan tunnetusti fanittaman Peter Evansin soolomateriaalissa mutta myös hellän kauniita jaksoja. Kolmantena tukijalkana soolosetissä oli elektroniikan käyttö jota Pohjola käyttää hillitysti soiton tukena enemmän kuin pääasiallisena sisältönä. Se laajentaa palettia mukavasti ja usein soittotekniikan ja efektien raja on yleisölle häilyvä – ei ole varmaa mikä ääni loppujenlopuksi tulee mistäkin.

Kokonaisuus toimii hyvin. Soolotrumpetti ei ole järin yleinen levyttämisen tai esiintymisen muoto vaikka ainakin 70-luvulta asti sitä ovat Bill Dixonin ja Wadada Leo Smithin kaltaiset uranuurtajat harjoittaneet, mutta soolotrumpettilevyt eivät ole yleisesti ottaen järin hyvin kuulijan mielenkiinnon säilyttävää kamaa, mutta Pohjolan 45 minuutin setti pitää otteessaan ja on monipuolinen ja hyvin esittäjänsä monia puolia esittelevä.

• Verneri Pohjola – trumpetti, elektroniikka

Enemy

Enemy pianotrion muodostavat kosketinsoittaja Kit Downes joka soittaa enimmäkseen pianoa, mutta myös hieman urkuja, basisti Petter Eldh ja rumpali James Maddren. Downes ja erityisesti Eldh ovat tulleet jo varmasti We Jazzin festareilla kävijöille tutuiksi ja yhteistyö We Jazzin kanssa tulee jatkumaan Enemyn kanssa myös levypuolella sillä We Jazz tulee julkaisemaan trion kolmannen levyn.

Kaikista Eldhin tekemisistä Enemy on ehkä lähimpänä akustista perinteistä jazzia, mutta Enemykin on musiikillisessa asennoitumisessaan lähes ilkikurinen siinä miten se musiikkia lähettyy. Taisin ensimmäisen kerran kuulla Eldhin basson soittoa We Jazz -festareilla 2014 Markus Pesosen Hendectetin kierutekokoonpanossa ja hänestä jäi välittömästi mieleen kuva hyvin intensiivisenä basistina joka välillä paukuttelee pystybasson kieliä niin että kielet napsuvat otelautaan. Tätä intensiivistä soittotapaa hän hyödyntää Enemyssäkin. Maddren rummuissaankin liikkuu sulavasti nykivistä ja katkonaisista biiteistä sulevampaan. Enemy aaltoilee perinteisen ja harmonisen ilmailun ja rikkonaisempien hetkien välillä, usein yksi soittaja kerrallaan – läpi puskee selkeitä melodioita mutta usein jännitettä luodaan ainakin yhden soittajan voimin. Liekö Eldhiä ja muuta trioa innoittanut Django Batesin Beloved-trio jonka näin Tampereella 2014 käsitteli Charlie Parkerin musiikkia – jotain samaa henkeä ainakin musiikissa on.

Tämä tekee Enemyn musiikista toisaalta hauskaa, mutta välillä pakonomainen kikkailu menee raskaaksikin. Terävät käännökset vaativat paljon muusikoilta ja erittäin hyvä puoli Enemyssä on, että siitä ei homma jää kiinni. Kaikki kolme pysyvät mukana käänteissä ihailtavasti, suunnattomalta häröilyltä kikkailu ei tunnu.

• Kit Downes – piano, urut
• Petter Eldh – basso
• James Maddren – rummut