Sunnuntain Odysseusta uhkailivat mustat pilvet, mutta sateet pysyivät mantereen puolella ja Lonnassa voitiin nauttia jälleen mukavasta kesäpäivästä kolmella lavalla.

Timo Lassy & Teppo Mäkynen

Sunnuntain avasi Timo Lassyn ja Teppo Mäkysen duosetti – jo tuttua tavaraa kolmen vuoden takaiselta studiolevyltä jonka akustisesta elektroniseen liukuva spektri on keikoilla muovautunut orgaanisemmaksi kokonaisuudeksi. Kun eletään vuotta jolloin kesäfestareilla koronarajoituksista on luovuttu, tuntuu hieman oudolta että Odysseuksenkin ohjelmistossa on paljon settejä jotka olisi voitu materiaalin puolesta kuulla (ja kuultiinkin) jo ennen koronaa, mutta Lassyn ja Mäkysen duon tapauksessa materiaali elää aina esitettäessä sen verran, että se ei pahemmin häiritse.

Tuttua ja taattua jälkeä saatiin nytkin Mäkysen rumpusoolot toivat esille levyllä keskeiseksi nousevat akustisen ja elektronisen ääni/vaikutemaailman josta livesetti erityisesti luo joka kerta ainutlaatuisen synteesinsä.

• Timo Lassy – saksofoni
• Teppo Mäkynen – rummut

Perussastamala & Taistokisu

Odysseuksen ohjelmistoa voisi hyvinkin luonnehtia taiteellisen johtaja Matti Niveksen näköiseksi. Makasiinien tarjonnassa on mukana paljon “avantgardeyötä” ja iltapäivän ensimmäisessä makasiinirupeamassa kokeellista elektronista musiikkia oli tarjolla molemmissa makasiineissa. Jonkun soittimenkin oli mukaan ottanut Perussastamala eli Mikael Saastamoinen jonka jazzmusiikin ystävät tuntevat jo varmasti monista kokoonpanoista, näkyvimmin ehkä OK:KOsta, Superpositionista ja Linda Fredrikssonin Juniper -livekokoonpanosta jonka kanssa nuppeja väänteli Taistokisu eli Karin Mäkiranta.

Setissä elementteinä olivat niin Taistokisun vähäeleinen laulu kuin Perussastamalan sähköbassokin, mutta hitaasti kehitelty, abstrakti elektroninen kohina oli pääosassa. Eri elementtien käyttö toi settiin kuitenkin mukavasti rakennetta ja kehityksen kaaren joka saattaa jäädä kokeellisimmasta nuppien vääntelystä puuttumaan.

• Mikael Saastamoinen – elektroniikka, basso
• Karin Mäkiranta – elektroniikka, laulu

Alabaster dePlume

Manchesterilaisen muusikko/runoilija/eksentrikko Alabaster dePlumen suuruus ei ole minulle vielä täysin auennut vaikka kahden viimeisimmän International Anthem -levymerkin julkaisun myötä dePlume on saanut osakseen kohtuullisen paljon hypeä.

Erityisen mielenkiintoista dePlumen Odysseus-setissä oli, että hän esiintyi kahden paikallisen muusikon kanssa – lavalla hänen kanssaan nähtiin perjantaina festareilla soittaneesta AINON yhtyeestä sellisti Aino Juutilainen ja rumpali Joonas Leppänen.

Ilmeisen spontaaniksi kokoonpanoksi soundi toimi melko hyvin. dePlumea on markkinoitu spiritual jazzinakin joka kertoo ehkä enemmän siitä että levy-yhtiöt ovat nykyään valmiita tarjoamaan mitä vain valtavirrasta poikkeavaa spiritual jazzina kuin musiikin tyylistä. Itselleni musiikissa soi vahvana kansanmusiikkimainen pohja ja hienosti Juutilaisen sello tavoitti jotain “folk jazzahtavaa”. dePlume itse soitti saksofonia ja kitaraa ja runoili yleisölle ylistäen terassin katolla istuvaa lokkia ja kehuen yleisöä siitä miten he vaivattoman näköisesti vain elävät vaikka se on niin pirun hankalaa.

dePlumen musiikissa ja eläytymisessä on eittämättä paljon persoonallisuutta ja spontaania “luonnonlapsen” henkeä, mutta koska en todellakaan halunnut missata Verneri Pohjolan soolosettiä niin lähdin varaaamaan paikkaa hyvissä ajoin kun alle puolet päälavan setistä oli kulunut. Lokkimakasiiniin asti kuului että setin loppupuolella taidettiin saada melko tulistakin meininkiä vielä päälavalle.

• Alabaster dePlume – saksofoni, kitara, ääni
• Aino Juutilainen – sello
• Joonas Leppänen – rummut

Verneri Pohjola

Verneri Pohjola esiintyi Lokkimakasiinissa soolona, sympaattisena ja haavoittuvaisena. Setin eri elementtejä elektroniikan käytöstä useamman äänen puhaltamiseen soittotekniikan keinoin on kuultu Pohjolan muillakin keikoilla, mutta soolosetti loi yleisöön jopa hartaan tunnelman. Jostain vehkeestä kesken loppuneet paristotkaan eivät tunnelmaa haitanneet.

Verrattuna Odysseuksen intiimeihin elektronisiin setteihin jazzmusiikin ystävälle elävä ihminen oli tässä setissä huomattavasti lähempänä läsnä ja heräsikin ajatus että tällä festivaalilla olisi voinut olla enemmänkin settejä joissa yksi soittaja kohtaa elektroniikan jazzmusiikin ja elektronisen kokeellisuuden välimaastossa.

Odysseuksen musiikillisestia annista tämä setti oli mielestäni ehdoton kohokohta ja varmasti mieleenjäävä ja elämyksellinen hetki.

• Verneri Pohjola – trumpetti, elektroniikka

Pohjolan maagisen soolosetin voi kokea tällä viikolla myös Turku Sea Jazzin osata Seilin kirkossa 28.7.

Makaya McCraven

Festarin viimeisenä esiintyjänä päälavalle kiipesi jamihengessä siellä lauantainakin nähty Makaya McCraven yhtyeineen – trumpetissa Marquis Hill, kitarassa Matt Gold ja bassossa Junius Paul. McCraven on mielestäni tämän hetken jazzin tärkeitä visionäärejä ja ehkä keskeisintä McCravenin tekemisissä on jazzmuusikon roolin laajentuminen myös tuottajaksi. Hänen tapauksessaan tämä monipuolistuminen näkyy ja kuuluu monipuolisuutena – vain kuuntelemalla levyn tai näkemällä keikan ei tavoita koko pakettia.

Viime vuoden Blue Note -levymerkin 60-ja 50-luvun biisejä uudelleen versioinut Deciphering the Message levy oli levytyksenä lähellä rumpukoneiden ja samplayksen maailmaa ääniltään ja tunnelmaltaan, nyt livenä samoja biisejä kuultiin perinteisemmässä soittimin soitetussa kehyksessä – siinä missä moni jazzmuusikko tuo sampleja ja elektroniikkaa ja konerytmejä lavalle osaksi live-esiintymistä, McCraven usein erottaa elävänä soitetun ja studiossa tuotetun niin että molemmat puoliskot toimivat itsenäisesti. Niin nytkin tutut biisit heräsivät eloon uudesta kulmasta katsottuina.

• Makaya McCraven – rummut
• Marquis Hill – trumpetti
• Matt Gold – kitara
• Junius Paul – basso

Kokonaisuutena Odysseus tarjosi tänä vuonna mukavia kesäpäiviä ja rentoa oleskelua miellyttävässä ympäristössä. Musiikillinen anti tuntui jäävän hieman ohueksi – oli paljon settejä jotka tuntuivat siltä että buukkaukset oli tehty jo vuosia sitten eikä ohjelmisto ollut siitä muuttunut. Sinänsä festarille jonka sivulavat makasiineissa saattavat täyttyä jo edellisen setin puolessa välissä sopii tunnelma jossa ei koe välttämättömäksi kuulla ja nähdä ihan kaikkea alusta loppuun.

Toinen makasiinilava toi hieman helpotusta Lokkilavan rajoitettuun kapasiteettiin, mutta suosituimpien settien tapauksessa jäi vieläkin paikoin ongelmaksi että kaikki halukkaat eivät mahtuneet sisälavalle ja päälavan setin kuuntelemisesta loppuun palkittiin pahalla mielellä.

Ruoka- ja juomahuolto pelasi hyvin. Edellisiltä festareilta jäi mieleen paikoin pitkät odotukset, mutta nyt burgeria ja/tai täytettyä leipää näytti saavan lyhyellä odotuksella koko festivaalin ajan.