Sunnuntaina perinteisin menoin Pakkahuoneella oli tarjolla kolme settiä ja sen jälkeen olisi vielä ollut uusitulla Klubilla päätössetti johon en kuitenkaan jäänyt.

Beiggja

Sunnuntai-iltapäivän alkuun saatiin festivaaliin norjalaista henkeä. Beiggjan melodisena solistina soittaa hollantilaissaksofonisti Kika Sprangers, mutta musiikin henki on hyvin vahvasti vuonojen tunnelmaa henkivää norjalaista villapaitajazzia. Norjalaisjäsenet ovat ehkä blogin seuraajille tuttuja eri kokoonpanoista – pianisti Kjetil Mulelidin ehkä joku muistaa covid-ajan YouTube-streamina Helsingin G Livelabista toteutetusta Nordic Jazz Cometsista, Mats Eilertsen lienee suomalaisille jazzdiggareille tutuin nimi sillä hän on soittanut usein Alexi Tuomarilan ja Olavi Louhivuoren kanssa ja rumpali Per Oddvar Johansen saattaa olla tuttu vaikkapa Helge Lienin Triosta.

Norjalaisella Hubro-levymerkillä ensilevynsä viime vuonna julkaissut kvartetti soitti miellyttävän korvan mukaista musiikkia jossa välillä oli mausteena yllättävänkin rapsakkaakin kiemurtelua kuten Mulelidin sävellyksessä Love Story.

Bändi levytti ensilevynsä ilman harjoituksia ensikohtaamisena. Näistä lähtökohdista soitto oli nyt vuotta myöhemmin jo rutinoituneen oloista, mutta ehkä ajan myötä bändi voisi löytää omaperäisemmän äänen.

• Kika Sprangers – altto- ja sopraanosaksofoni
• Kjetil Mulelid – piano
• Mats Eilertsen – kontrabasso
• Per Oddvar Johansen – rummut

Claude Tchamitchian Poetic Power

Monien juhlavuosien vuonna suomalaiselle ruohonjuuritason jazzdiggailulle tärkeä on Charles Gilin Vapaiden äänien 30-vuotisjuhla. Vapaat äänet on ollut merkittävä tekijä ranskalaisen tämän hetken jazzin esittelemisessä suomalaisille yleisölle laajoin kiertuein jotka ulottuvat kaupunkeihin joissa kotimaisetkin kokoonpanot harvoin vierailevat.

Ensimmäisen konsertin 30-vuotispäivä oli sopivasti Tampere Jazz Happeningin aikaan ja juhlapäiväksi saatiin Tampereelle tuossa ensimmäisessä konsertissa Yver Robert’n kvartetissa soittanut basisti Claude Tchamitchian joka toi nyt Suomeen Poetic Power -trion jossa soittavat saksofonisti Christophe Monniot ja pitkäaikainen yhteistyökumppani rumpali Eric Echampard joka ehkä Suomessa voidaan laajemminkin muistaa yhteistyöstä Kimmo Pohjosen kanssa.

Trion meininki oli sen verran kova, että soundcheckissä syttyi bassovahvistinkin palamaan. Tchamitchian on voimakas basisti jonka soitossa on jykevyyttä mutta myös taituruutta – ei ihme että hän on kunnostautunut myös sooloartistina. Poetic Powerissakin kuullaan niin meneviä bassokuvioita kuin herkempiä tuokioita jousella. Saksofonisti Monniot kunnostautui erityisesti energisemmissä kohdissa. Saksofoneille lisäpotkua saatiin myös elektroniikasta ja efekteistä joiden avulla pilli soi paikoin puhaltamattakin. Sopivasti vauhtia ja vaaran tuntua bändille joka ei kuitenkaan ollut vain aivotonta paahtoa. Hyvässä tasapainossa olevaa monipuolista musiikkia.

Tchamitchianin neljän viikon Baltian ja Suomen kiertue jatkuu vielä Suomessa seuraavasti:

Tue 03/11 Raahe, school concert / Poetic Power trio
Tue 03/11 Raaheen Hovi / Poetic Power trio @ Rantajatsiklubi
Wed 04/11 Oulu, RioLive: solo  + Poetic Power trio / OMJ Jazz & Etno
Thu 05/11 Seinäjoki, Kalevan naveta: solo + Poetic Power trio / Jazzoikoon!
Fri 06/11 Äänekoski, Wille / solo concert
Sat 07/11 Loviisa, Vanha Makkaratehdas / solo concert
Sun 08/11 Rajamäki, home concert / solo concert

• Claude Tchamitchian – basso
• Christophe Monniot – saksofonit
• Eric Echampard – rummut

Joel Ross Good Vibes

Tämän vuoden ohjelmistossa oli erityisesti kaksi yhtyettä jotka olivat etukäteen ajatellen ehdottomasti Tampereen reissun arvoisilta. Niistä toinen oli perjantain Cosmic Earin ensiesiintyminen Suomessa ja toinen oli sunnuntain Pakkahuoneen kattauksen päättänyt vibrafonisti Joel Ross.

Jos jazzlevyiltä hahmottelen 2010- ja 2020-luvuilla tapahtunutta jazzin kehitystä, trenedejä ja tyylejä Yhdysvalloissa niin akustisen jazzin saralla minulle yksi tärkeimmistä uusista “koulukunnista” on sen tyyppinen uusi jazz jota itse kuulin ensin Ambrose Akinmusiren soitossa hänen läpimurtolevyillään ja kun Joel Ross julkaisi ensilevynsä KingMaker Blue Notella 2019 tuo soundi tuntui levinneen laajemmalle. Rossin bändistä tuli tutuksi myös saksofonisti Immanuel Wilkins josta tuli leaderilevyillään myös yksi tämän tyylisen jazzin airuista. Tämän vuoden ohjelmistossa Ross oli siis minulle yksi artisti jonka valitsisin jos joku kysyisi artistia joka parhaiten edustaa jazzin kehitystä 2020-luvulla.

Olen nähnyt Rossin oman Good Vibes -bändinsä kanssa livenä Suomessa kahdesti – Porissa 2022 setti oli pettymys, Tampereella 2023 iski jo paremmin, mutta jäin kuitenkin toivomaan vielä parempaa. Molemmilla keikoilla bändissä ovat soittaneet basisti Kanoa Mendenhall ja rumpali Jeremy Dutton ja he olivat nyt Tampereellakin ja uusina ääninä bändin täydensivät saksofonisti Devin Daniels ja pianisti Tyler Bullock.

Festarimateriaali lupaili alkuvuoden Gospel Music -materiaalia, mutta saatiinkin ihan uutta matskua. Musiikissa oli intensiteetti hyvällä tasolla – tämänkaltainen jazz elää vahvasta intensiteetistä ja huippua kohti kasvavasta meiningistä ja nyt tätä osastoa saatiin mukavasti varsinkin ensimmäisessä ja viimeisessä kappaleessa.

Keikka oli tähän astisista Rossin vedoista makuuni paras, mutta vieläkin jäin toivomaan aivan täysosumakeikkaa jonka pitäisi olla levytetyn materiaalin perusteella saavutettavissa. Rossilla on taito tehdä silloin tällöin “hittibiisejä” joista voisi livenä rakentaa vaikka mitä. Immanuel Wilkinsin tämän vuoden Village Vanguardissa äänitetyillä livelevyillä minua lämmitti erityisesti, että Wilkins oli ottanut ohjelmistoon ensilevynsä parhaita biisejä – Rossiltakin olisi mukava kuulla setti joka olisi rakennettu koko levytysuralta poimittujen herkkujen ympärille.

• Joel Ross – vibrafoni
• Devin Daniels – alttosaksofoni
• Tyler Bullock – piano
• Kanoa Mendenhall – basso
• Jeremy Dutton – rummut

Yhteenvetoa

Mitäpä voidaan sanoa tästä Martyna van Nieuwlandin ensimmäisestä vuodesta Tampere Jazz Happeningin taiteellisena johtajana?

Uusittu Pakkahuone toimi tilana entiseen tapaan. Festivaalin perusmeininki ei ole juuri muuttunut ja hyvä niin. Telakka on tutun kodikas, mutta yleisön kiinnostukseen verrattuna paikkana vähän pieni, mutta tälle ei juuri mahda. Siirtyminen Pakkahuoneen ja Telakan välillä on lehdistölle ja muille suhaajille nyt vaivatonta kun molempien sisäänkäynnit ovat Tullikamarinaukiolta. Juomaa ja ruokaa saa näppärästi Pakkahuoneelta ja palvelu pelaa. Perinteikäs Digelius ei tänä vuonna saanut järjestettyä levymyyntiä Pakkahuoneelle, mutta Tampere-talolla toimiva Tritonus varmisti että esiintyjien levyjä ja vähän muutakin oli saatavina jazzlevyjen nälkäisille Pakkahuoneelta – Digeliuskin lupaili ensi vuonna yrittävänsä taas mestoille laajemman levyvalikoiman kanssa.

Tämän vuoden ohjelmisto ei ollut erityisen sykäyttävä, mutta mukana oli kuitenkin riittävästi houkuttelevia täkyjä jotka vetivät Tampereelle asti. En tiedä miten asia paikallisesti koetaan, mutta ehkä ohjelmiston silmään pistävin asia on, että paikallista jazzkulttuuria ei varsinaisesti Pakkahuoneella tai Telakalla näkynyt. Ainakin muualta festareille tulija mielellään näkisi vähän Tampere Jazz City -hommia näkyvimmillä lavoillakin.