Tag: Adam Bałdych

  • Elena Mindru päätti kiertueensa Savoyhin

    Elena Mindru päätti kiertueensa Savoyhin

    Laulaja Elena Mindru päätti Finnection -nimeä kantavan yhtyeensä kanssa viime viikolla Suomen ja Tallinnan kiertueensa Helsinkiin Savoy-teatteriin. Kiertueella juhlistettiin loppukesästä julkaistun Hope -levyn julkaisua josta juuri saatiin myös vinyyliversio ja erityiseksi vetonaulaksi koko kiertueelle saatiin levylläkin soittava puolalainen huippuviulisti Adam Bałdych. Jotain kiertueen keikkoja tosin jäi Bałdychilta sairastumisen vuoksi väliin, mutta Helsingissä oltiin jälleen ykkösmiehityksessä – pianossa Tuomas J. Turunen, bassossa Oskari Siirtola ja rummuissa Anssi Tirkkonen. Oman lisänsä […]

  • Elena Mindru – Hope

    Elena Mindru – Hope

    Nykyään myös Oulun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtajana vaikuttava laulaja Elena Mindrun uusi levy Hope yhdistää monia elementtejä. Tuttuja sävyjä ovat jo kansanmusiikkisävytteinen jazz jota osaltaan myös vahvistaa puolalainen jazzviulistitähti Adam Bałdych, mutta levy suuntaa myös persoonallisiin singer-songwriter maisemiin ja coveroidaanpa The Policen Walking on the Moonkin. Suurimmaksi osaksi pandemia-aikana syntyneen levyn avaa nimiraita Hope joka valaa toivoa ja kehottaa toimimaan ilmastonmuutoksen ongelmien ratkaisemiseksi ja luonnon […]