Jazzpossun odotetut kotimaiset jazzlevyt 2015


Täällä Rosvot-jengissä on porukalla yritetty viritellä kristallipalloja 2015-taajuuksille ja tulossa on useammaltakin taholta fiilistelyä vuoden odotetuista ilmiöistä.

Itse päätin lähestyä tulevaisuutta levyjen kautta – tässä siis katsaus odotetuimpiin tuleviin levyihin. Lista ei liene kattava ja kaikkien levyjen ilmestymisestä tänä vuonna tai koskaan ei ole takeita, mutta näillä mennään.

Lähiviikkojen varmat tärpit

EDN1056_Verneri_Pohjola_Bullhorn

Tulevaisuudesta kirjoittaminen on luonnostaan epämiellyttävän epävarmaa, joten aloitetaan muutamalla varmalla vinkillä joiden julkaisun takeena on jo saapunut Jazzpossun käsiin arvostelukappaleita.

Verneri Pohjolan uuden kvartetin (rummuissa nyt Teppo Mäkynen) uusi levy Bullhorn on avaus brittiläisellä Edition Recordsilla ja viime elokuun levytyssessioita edeltänyt keikka nosti odotukset kattoon ja levy ensimmäisten kuuntelujen perusteella onnistuu nämä täyttämään. Muutkaan Pohjolan jylhän melodisen modernin tyylin ystävät eivät tulle pettymään. Levyn Spotify-ennakot alkavat 31.1. ja kansainvälinen julkaisupäivä on 6.2., tiedotustoimisto tosin tietää kertoa, että Suomen virallinen julkaisupäivä fyysiselle levylle on 19.2.

Verneri Pohjola Quartet on nähtävissä livenä 6.2. Tampereella6.3. Turussa ja 22.3. Helsingissä juhlallisesti Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä.

Kari Ikonen Trio on ihastuttanut niin kotimaista yleisöä kun ulkomaisia lehdistövieraita Jazz Finland -festareilla monipuolisella kansainvälisiä vaikutteita jazzin ydinmateriaalista Armenialaisiin lauluihin ja aina Bollywood-musiikkiin asti. Uuden levyn julkaisupäivä Suomessa 6.2.

Trio kiertueella julkaisun tiimoilta seuraavasti:

  • pe 6.2. Kajaani
  • la 7.2. Joensuu
  • ma 9.2. Nurmes
  • la 14.2. Helsinki

Beauteous Tales... CD cover

 

Saksofonistilegenda Eero Koivistoisen kvartetin (mukana Alexi Tuomarila, Jori Huhtala  ja Jussi Lehtonen) 2009 YLElle nauhoittamat sessiot julkaistaan 27.2. Svart-merkillä CD:nä ja mustana tahi oranssina vinyylinä. Pikaisen ennakkokuuntelun pohjalta on hyvää kamaa tulossa joten suosittelen tsekkaamaan.

 

Verneri Pohjola, Verneri Pohjola kaikkialla

Verneri Pohjolasta puheen ollen miehen tiedetään olleen studiossa myös ainakin kahden muun projektin kanssa joiden levyjä on jo odoteltu, mutta tarkempaa tietoa kummastakaan ei ole vähään aikaan tullut.

Black Motor kävi Pohjolan kanssa studiossa reilu vuosi sitten levyttämässä Edward Vesalan musiikkia ja soitti materiaalin tiimoilta muutaman keikan.

jf-ilmiliekki

Ilmiliekki Quartetin uudesta levystä oli puhetta jo syksyn Jazz Finland -festivaalin yhteydessä, mutta sitäkin vielä odotellaan. Livenä bändi kuulosti ainakin taas mainiolta, että toivottavasti levy kohta saapuu!

Molempien uumoiltu julkaisija on kummankin kokoonpanon edellisiä levyjä julkaissut TUM Records joka julkaisee levyjä tällä hetkellä harvakseen, mutta todella laadukkaat julkaisut runsaine oheismateriaaleineen ovat aina odotuksen arvoisia.

(Lisäys 5.2.: bongasin juuri Jazzliiton syyskiertuetiedotteesta tiedonmurun, että Ilmiliekin levy ilmestyy syksyllä 2015)

Kevään suhteellisen varmat

Tulevat festarit ja kiertueet ovat paljastaneet joitakin tulevia ennakkohehkutuksen arvoisia levyjä joiden ilmestymistä kevään mittaan voitaneen pitää melko varmana.

Tämän viikon keikoilla positiivisesti vakuuttaneet avant-garde trio PLOP ja modernia laulujazzia edustava Laura Annika Quartet ovat molemmat julkaisemassa musiikkia – PLOP kolmannen täyspitkän ja Laura Annika Quartet ensimmäisen EP:nsä joka on ilmeisesti tulossa pääasiassa digijakeluun.

Vibrafonisti Panu Savolaisen johtama Toivo julkaisee maaliskuussa Music by Toivo Kärki -levyn säveltäjämestarin 100-juhlavuoden kunniaksi. Ennakkobiisi lupailee vallan herkkää meininkiä – laulusolistina Ninni Poijärvi, mukana myös kitarassa Teemu Viinikainen ja bassossa Jori Huhtala.

Maaliskuussa ilmestyy myös omaperäistä indie poppia jazzin keinoin tekevän Elifantreen kolmas levy Movers and Shakers. Uuden julkaisun tiimoilta bändi keikkailee maaliskuun alussa 3.3. Helsingissä, 5.3. Jyväskylässä ja 7.3. Tampereella.

Saksofonisti Esa Pietilän johtama free jazzin ja improvisoidun musiikin syvillä vesillä lipuva Liberty Ship julkaisee toisen levynsä maaliskuussa. Tiedossa lienee huippuluokan freetä tälläkin kerralla – ensimmäinen levy oli arvostelumenestys niin Suomessa kuin ulkomailla. Pietilän konserttikalenteri lupailee julkaisukonserttia maaliskuun 1. päiväksi, mutta tarkempia tietoja ei vielä ole.

iiro_perko

Iiro Rantalan seuraksi saksalaiselle laatumerkki ACTille on siirtynyt myös saman sukupolven toinen kotimaisen jazzin kestosuosikki Jukka Perko. Kaksikolta ilmestyy huhtikuussa duo-levy It Takes Two to Tango, jonka teemana on rakkaus sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Kaksikko esiintyy levyn julkaisun tiimoilta huhtikuussa Espoon April Jazzeilla 25.4. ja myöhemmin heinä-syyskuussa ympäri Suomea. Levy lienee taattua tavaraa herkän ja melodisen jazz-ilmaisun ystäville.

April Jazzeilla 22.4. puolestaan uuden levyn julkaisua juhlistaa Manuel Dunkel kvartetteineen. Kokoonpano on kova – pianossa Alexi Tuomarila, bassossa Antti Lötjönen ja rummuissa Teppo Mäkynen, joten odotukset voi asettaa vähintään kohtuullisen korkealle.

Kauemmas tulevaisuuteen

Pianisti Aki Rissasen keikkakalenteri paljastaa, että syksyllä 9.10. Turussa soitetaan Pekka Tuppuraisen johtaman Röd/Blån toisen levyn julkaisukonsertti. Viime keväänä studiossa ahertaneessa bändissä lisäksi mukana Magnus BrooMikko Innanen ja Joonas Riippa. Vuonna 2010 julkaistu ensilevy oli kiehtova tupla-CD täynnä monipuolista stydiä avant-häröilyä ja David Bowie covereita – ehdottoman mielenkiintoinen bändi!

Kuvakollaasi_1.0_pieni

 

Viime keväänä studiossa tiedetään olleen myös Timo Lassyn. Tulevasta levystä ei ole toistaiseksi mitään tarkempaa tietoa – mahtavatko viime vuoden lopun arvoitukselliset VHS-kuvaussessiot liittyä asiaan?

Crossover-pankin pari vuotta sitten räjäyttäneet Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana ovat alkaneet joulukuussa uuden materiaalin harjoitukset ja studiossakin on jo ainakin kertaalleen käyty. Jazz-levyissä ajat studiosta julkaisuun ovat nykyään lähes aina yli vuoden mittaisia joten 2015 saattaa olla liian varhaista, mutta edellinen levy oli sen luokan myyntimenestys jazzia sisältäneeksi projektiksi, että tuotannossa saattaa olla isompi pyörä pyörimässä.

Studiossa on juuri tällä viikolla Teppo Mäkysen johtama Teddy’s WestCoasters, joka on livenä tehnyt Jazzpossuun hyvän vaikutuksen – setistä on jäänyt harvinaisen monta biisiä elävästi mieleen toistaiseksi levyttämättömäksi bändiksi. Hieman epätodennäköistä että levy ilmestyy tämän vuoden puolella, mutta mainittakoon tässä silti.

Siinäpä otos tulevia levyjä odotettavaksi – kaikista näistä tullee lisää juttua blogiin kunhan ilmestymispäivät käyvät käsille. Muita tulevia hehkutuksen arvoisia jazzlevyjä saa ja pitää ilmiantaa vaikkapa kommenteissa!


2 responses to “Jazzpossun odotetut kotimaiset jazzlevyt 2015”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *