Marius Neset – Pinball


pinball

Norjalaissaksofonisti Marius Neset oli viimeksi blogissa ajankohtainen viime kesänä Trondheim Jazz Orchestran kanssa tehdyn Lion levyn tiimoilta, mutta uusi levy Pinball jatkaa eteenpäin siitä mihin sitä edellinen levy Birds -jäi.

Uuden levyn viisihenkinen ydinbändi oli mukana viime kevään April Jazzien Birds-livekokoonpanossa – koskettimissa Ivo Neame ja rummuissa Anton Eger – molemmat tuttuja myös Phronesiksesta, bassossa ruotsalainen Petter Eldh ja lyömäsoittimissa Jim Hart. Orkestraalista soundia on tälläkin levyllä – paikoitellen kuullaan lisäksi selloa, viulua ja huiluakin.

Levyllä pirskahtelee se mainio ylitsepursuava ilo jota Nesetin levyillä on aiemminkin kuultu – nopeakäänteisen nuoren tuulispään tyyli on voimissaan.  Bändi pysyy oivasti johtajansa vauhdissa mukana, dynamona villi rumpali Eger, joka tällä kertaa on ottanut myös sävellysvastuuta Nesetin rinnalla puolessa levyn tusinalta kappaleelta.

Nopeissa revittelyissä bändi on parhaimmillaan – keskivälin balladi Odes of You saa ainakin Jazzpossun jo odottelemaan ripeämpää tykitystä jota onneksi sitten tuleekin, suvannot jäävät miellyttävän vähäisiksi.

Peruskaavasta poiketaan poikkeuksellisen mielenkiintoisesti kahdella duetolla Music for Cello and Saxophone jossa sellossa vierailee Andreas Brantelid toimii ‘kansanmusiikkijazz’-pohjalta levyn rauhallisemmista kappaleista parhaiten ja Music for Drums and Saxophone on mielenkiintoinen minimalistinen elektronisen musiikin estetiikkaan kurottava rytmipala jossa saksofoni toimii ensisijaisesti rytmisoittimena läppien mekaanisten äänten ja melodiattomien pihinöiden kautta.

Viime vuonna Neset saatiin Suomeen kahdesti – April Jazzeihin siis Birds-ohjelmistolla ja kesällä Raahen Rantajatseille Lion-setillä – tänä vuonna kelpaisi kyllä uudestaankin, sen verran vakuuttavaa jälkeä nimittäin tällä hetkellä syntyy – ensisijaisesti riemun ja pirteyden kautta musiikkia lähestyvä Neset on ehdottomasti pohjoiseurooppalaisen jazzin omaperäisimpiä uusia ääniä.

Juuri ilmestynyttä levyä ei vielä näy maamme nettilevykaupoissa, mutta se tullee valikoimiin lähitulevaisuudessa. Toistaiseksi levyä voi tilata vaikkapa suoraan ACTilta: CD tai LP. Spotifyssa on tarjolla kolmen raidan promo-versio, joka esittelee onnistuneesti levyä parhaimmillaan.

  • Marius Neset – tenori- ja sopraanosaksofonit
  • Ivo Neame – piano, Hammond B3 organ, CP 80, clavinet
  • Jim Hart – vibrafoni ja marimba, lyömäsoittimet
  • Petter Eldh – basso
  • Anton Eger – rummut ja lyömäsoittimet
  • Paikoin mukana:
  • +Andreas Brantelid – cello
  • +Rune Tonsgaard Sørensen – viulu
  • +Ingrid Neset – huilu
  • +August Wanngren – tamburiini

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *