Favelan tiistai-jazzit: Verneri Pohjola & Mika Kallio


pohjolakallioBar Favelan joka kuun ensimmäisenä tiistaina tapahtuvat jazz-illat polkaistiin eilen käyntiin ilman vakioisäntä Mikko Innasta. Muutenkin ennakkotietohin tuli viime hetken muutoksia Aki Rissasen sairastuttua ja lopuksi lavalle nousivat Verneri Pohjola trumpetteineen ja rumpu- ja lyömäsoitinpatterin taakse Mika Kallio.

Ja olipahan aivan mahtava kaksisettinen konsertti! Aikaisemmin tämän vuoden Korppoo Sea Jazzeilla esiintynyt duo soitti tasapainoisen ja harmonisen kokonaisuuden jossa kaikki osa-alueet Pohjolan oivasta elektroniikan käytöstä Kallion mystistä tunnelmaa luoneisiin lyömäsoittimiin toimivat saumattomasti yhteen kuin kokoonpanolla olisi jo vuosien yhteinen taival ja pitkä hiominen takanaan. Hienoa, eheän kokonaisuuden muodostanutta improvisaatiota kuultiin kaksi vajaan tunnin settiä. Kypsää kertakaikkiaan, tunnelmallista, taitavaa ja herkkää – eipä juuri mitään jäänyt tästä esiintymisestä hampaankoloon, ehdottomasti vuoden hienoimpia keikkoja.

Vernerin elektronisten efektien ja looppien käyttö sulavana osana live-esiintymistä tuntuu paranevan joka keikalla – saa nähdä mihin vielä sillä saralla ajan myötä päästään. Näillä näytöillä luulisi löytyvän laajempaakin kansainvälistä kiinnostusta – kansainvälisen huippuluokan suoritus.

  • Verneri Pohjola, trumpetti
  • Mika Kallio, lyömäsoittimet

Verneri Pohjolan voi bongata tällä viikolla livenä perjantaina Porvoo Jazz Festivaleilta ja lauantaina Kahvila Sävystä We Jazz 2015 -ohjelmanjulkistuksesta. Jälkimmäiseen on paikkoja vain 50, joten lipun hankkimista etukäteen suositellaan vahvasti.

Mika Kallio puolestaan huomenna 3.9. keikalla Iiro Rantalan ja Timo Hirvosen kanssa Iisalmella kuukausittaisen Koko Jazz Club Iisalmen Grand Openingissa.

 


One response to “Favelan tiistai-jazzit: Verneri Pohjola & Mika Kallio”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *