Tag: Mika Kallio

  • Jussi Fredriksson Trio – Archipelago Sea Tales

    Jussi Fredriksson Trio – Archipelago Sea Tales

    Pianisti Jussi Fredrikssonin triolle on jo kertynyt kilometrejä. Vuonna 2013 perustetussa triossa soittavat Fredrikssonin lisäksi basisti Jori Huhtala ja rumpali Mika Kallio ja tämän vuoden levy Archipelago Sea Tales on trion kolmas raflaavasti nimettyjen ? ja ! -levyjen jatkoksi ja tuntuu että koko ajan liikutaan parempaan suuntaan. Tunnelman asettaa minimalistinen Dead Sea – sielunmessu saaristomerelle. Meri ja saaristo ovat keskeisiä innoittajia levyn nimen mukaan. Fredrikssonin saaristo on suurimmaksi osaksi […]

  • Verneri Pohjola Quartet pääsi vihdoin soittamaan uutta materiaalia konserttisaliyleisölle

    Verneri Pohjola Quartet pääsi vihdoin soittamaan uutta materiaalia konserttisaliyleisölle

    Verneri Pohjolan toukokuussa ilmestynyt The Dead Don’t Dream on suomalaisen jazzin tämän vuoden ehdottomia huippujulkaisuja. Koronarajoitukset siirsivät julkaisukeikan Kansallisteatterista YLEn streamiin ja kesti syyskuun puoleenväliin että kvartetti pääsi esittämään tätä musiikkia elävän konserttisaliyleisön eteen. Eilen tämä hetki sitten vihdoin koitti Espoon Sellosalissa. Epidemian toisen aallon näyttäessä nousemisen merkkejä potentiaalisen yleisön varovaisuus näkyi – turvatoimenpiteistä pidettiin huolta, Sellosaliin myytiin vain noin […]

  • Verneri Pohjola ja Mika Kallio avasivat syksyn jaZZanti konsertit ja Adele Sauros sai Erik Lindströmin säätiön apurahan

    Verneri Pohjola ja Mika Kallio avasivat syksyn jaZZanti konsertit ja Adele Sauros sai Erik Lindströmin säätiön apurahan

    Eilen tiistaina järjestettiin tapahtuma-alan mielenilmaus koronarajoitusten aiheuttaman valtavan taloudellisen ahdingon takia ja kansainvälinen Red Alert Day -tempaus värjäsi kuudesta eteenpäin tapahtumapaikkoja punaisiksi. Festivaalien ja tapahtumien peruminen on koskettanut vahvasti jazziakin Suomessa, mutta pienimuotoisempi konserttitoiminta osoittaa jo vahvoja elpymisen merkkejä ja kannatustaan saattoi eilen osoittaa myös Helsinki Jazz ry:n perinteisen jaZZanti -konserttisarjan avauksessa Laulumiesten juhlasalissa. Yleensä […]

  • Verneri Pohjola – The Dead Don’t Dream

    Verneri Pohjola – The Dead Don’t Dream

    Trumpetisti Verneri Pohjolan edellisestä kvartettilevystä Bullhorn on jo vierähtänyt viisi vuotta. Se oli viime vuosikymmenen parhaita suomalaisia jazzlevyjä, joten uutta The Dead Don’t Dream -levyä on odotettu. Pohjolan soittoa on toki kuultu paljon tässä välissäkin – Pekka ja Animal Image ovat olleet vuosiensa avainjulkaisuja ja sidemanroolissa Pohjola on ollut mm. Pauli Lyytisen Magnetia Orkesterissa, Tapio Ylisen kokoamassa Mortalityssa, Antti Lötjösen Quintet Eastissa ja Ilmiliekki Quartetiltakin […]

  • April Jazz Subgrooves 2020 keskiviikko – Verneri Pohjola & Mika Kallio ja Kadi Vija Key Project

    April Jazz Subgrooves 2020 keskiviikko – Verneri Pohjola & Mika Kallio ja Kadi Vija Key Project

      Tämän vuoden April Jazz ehdittiin jo kertaalleen perua, mutta organisaatio ei luovuttanut vaikka perinteisen yleisötapahtuman järjestäminen muodostui mahdottomaksi ja tapahtuma sai uuden elämän April Jazz Subgrooves 2020 -nimellä netissä suoratoistettuna kotimaisin esiintyjin Keikalla.fi -palvelussa G Livelabissa useammalla kameralla kuvattuna. Hienoa työtä Matti Lappalaiselta ja April Jazz -organisaatiolta ja yhteistyökumppaneilta. Jazzmuusikot ovat laajasti vastanneet tämän […]

  • Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri – Hypnosis

    Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri – Hypnosis

    Saksofonisti Pauli Lyytisen Magnetia Orkesteri lunastaa toisella täyspitkällä levyllään Hypnosis nimekkään miehityksensä asettamia odotuksia – trumpetissa Verneri Pohjola, bassossa Eero Tikkanen ja rummuissa Mika Kallio. Levy avaava Feeniks-raita alkaa varsin omintakeisesti lähes kahden minuutin Kallion rumpusoololla kunnes Lyytinen, Pohjola ja Tikkanen tuovat kappaleen teeman kehiin. Se on rohkea valinta, mutta toimii levyn kontekstissa oivana tienviittana minkälaiseen pitäjään ollaan saapumassa. Kallion soitto on hienovaraista kaikessa […]

  • Jazzpossun top 5 kotimaiset jazzlevyt 2018

    Jazzpossun top 5 kotimaiset jazzlevyt 2018

    Suomalaisen jazzin kärki vuonna 2018 tuntui leveältä ja monipuoliselta. Viiden levyn nostaminen muiden yläpuolelle ja etenkin niiden keskinäinen järjestely oli siis haastava urakka. Useamman vuoden on tuntunut, että kohta kotimaisen jazzin terävimmässä kärjessä tapahtunee sukupolvenvaihdos, mutta vielä listan kärkeen nousi tuttu nimi. +12 mainiota levyä Koska viisi on liian vähän, tässä tusinan verran muita huomionarvoista levyä. […]

  • Flame Jazz Cruise 13 keräsi jazzkansaa Viking Gracelle

    Flame Jazz Cruise 13 keräsi jazzkansaa Viking Gracelle

    Turussa toimivan Flame Jazzin yhteistyö Viking Linen kanssa on jo paikkansa vakiinnuttanut – syyskuun 2018 lopulla jazzristeily Flame Jazz Cruise nimittäin järjestettiin ja 13. kertaa ja Viking Gracen hytit oli tällä kertaa myyty viimeistä myöten. Jazzaiheista ohjelmaa oli 23 tuntisella risteilyllä runsaasti – kolme bändiä lauantai-iltana ja kolme lisää sunnuntaina, jazz-aiheista puheohjelmaa molempina päivinä jossa […]

  • Gourmet – En Garde

    Gourmet – En Garde

    Kitaristi Esa Onttosen ja saksofonisti Mikko Innasen johtama Gourmet on toiminut jo parikymmentä vuotta. Nyt on julkaisunsa saanut neljäs levy En Garde. Tälle kuusikolle genrerajoihin kahliutumattomuus on sääntö eikä poikkeus pienellä avant-garde alavireellä lähtee tuosta vaan iskelmä, country, balkan-hölkkä, chanson-valssi tai fasisminastainen marssi ja on mukana New Orleansiakin. Bändiä voisi luonnehtia kokeelliseksi kesäteatteriksi lainatuin kulissein ja rooliasuin. Gourmet’n musiikki on hauskaa, mutta […]

  • Jussi Fredriksson Trio julkaisi uuden levynsä Koko Jazz Clubilla

    Jussi Fredriksson Trio julkaisi uuden levynsä Koko Jazz Clubilla

    Aktiivisena kulttuuripoliittisena toimijanakin kunnostautuneen pianisti/rumpali Jussi Fredrikssonin trion toista levyä ! on kypsytelty jo hetki. Kolmikon esikoinen ? julkaistiin 2014 ja toinenkin levy äänitettiin jo 2016. Nyt levy on julkaistu ja julkaisua juhlistettiin keikalla Helsingin Koko Jazz Clubilla jossa kuultiin paitsi kaikki kuusi uutta Fredrikssonin omaa sävellystä myös ensilevyn materiaalia. Fredrikssonin soittokumppanit ovat kuuluneet jo ennen tätä levyä suomalaisen jazzvuoden […]