Verneri Pohjola Quartet pääsi vihdoin soittamaan uutta materiaalia konserttisaliyleisölle


Verneri Pohjolan toukokuussa ilmestynyt The Dead Don’t Dream on suomalaisen jazzin tämän vuoden ehdottomia huippujulkaisuja. Koronarajoitukset siirsivät julkaisukeikan Kansallisteatterista YLEn streamiin ja kesti syyskuun puoleenväliin että kvartetti pääsi esittämään tätä musiikkia elävän konserttisaliyleisön eteen. Eilen tämä hetki sitten vihdoin koitti Espoon Sellosalissa. Epidemian toisen aallon näyttäessä nousemisen merkkejä potentiaalisen yleisön varovaisuus näkyi – turvatoimenpiteistä pidettiin huolta, Sellosaliin myytiin vain noin joka toisen rivin joka toinen paikka, mutta lippuja taisi olla saatavilla  ihan keikan alkuun asti.

Harva katsomo ei toki tunnelmaa pilannut. Pohjolakin tuntui olevan innoissaan päästessään soittamaan uusia kappaleita yleisölle. Reilun tunnin setti alkoi spiikillä jossa Pohjola esitteli bändin ja kertoi musiikin tärkeiksi elementeiksi että niihin on jätetty tilaa soittajien vapaudelle ja myös Pohjolan ja pianisti Tuomo Prättälän elektroniikan käytölle. Musiikin avasi The Conversationalist joka tuntui alleviivaavan tuota vapautta. Pohjolan vahvan melodisen soiton alla alkoi velloa jo aika free jazz -henkinen meri Prättälän, basisti Antti Lötjösen ja rumpali Mika Kallion pistellessä parastaan melko vapaalla vaihteella. Sen verran meni seikkailulliseksi Pohjolan omakin soolo, että kun hän sen lopuksi palasi ilmeisesti sävellyksen teemaan kuulostelin hetken, alettiinko tässä vetää Sun Ran Space is the Placea.

Voices Heard puolestaan demonstroi sitä luvattua eloelektroniikkaa. Levyn “hiljainen raita” tarjosi nyt mielenkiintoista kuulokuvaa korvien pureskeltavaksi. Kokonaisuutena setti tuntui Pohjolan uraan peilaten, että nyt etenkin konsertissa setti on hieno synteesi Pohjolan erilaisista tyyleistä ja kiinnostuksen kohteista. Jos vertaa Bullhorn -levyn jälkeisiin keikkoihin niin nyt tuntui myös siltä että vapaus irrota esiintymistilanteessa levytetystä materiaalista on löytynyt aiemmin kuin tuon ajan keikoilla – sopii siis toivoa että tämä outo aika ei jätä tätä materiaalia vain harvoin keikalla soitetuksi, sillä tiistai-illan setissä monet mainion levyn kappaleista kuulostivat vieläkin paremmilta.

Hienon illan päätteeksi saatiin vielä encore levyn ulkopuolelta – komeasti irtosi huipennukseksi Kätkävaaran lohikäärme kvartetilta, eikä ihme, onhan nykyinen kvartetti lähes sama kokoonpano kuin Pekka-levyllä – vain kitaristi Teemu Viinikainen on tuosta joukosta poissa.

  • Verneri Pohjola – trumpetti, elektroniikka
  • Tuomo Prättälä – piano, elektroniikka
  • Antti Lötjönen – basso
  • Mika Kallio – rummut

Verneri Pohjola Quartet Sellosalissa 15.9.2020


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *