Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri – Hypnosis


Saksofonisti Pauli Lyytisen Magnetia Orkesteri lunastaa toisella täyspitkällä levyllään Hypnosis nimekkään miehityksensä asettamia odotuksia – trumpetissa Verneri Pohjola, bassossa Eero Tikkanen ja rummuissa Mika Kallio.

Levy avaava Feeniks-raita alkaa varsin omintakeisesti lähes kahden minuutin Kallion rumpusoololla kunnes Lyytinen, Pohjola ja Tikkanen tuovat kappaleen teeman kehiin. Se on rohkea valinta, mutta toimii levyn kontekstissa oivana tienviittana minkälaiseen pitäjään ollaan saapumassa. Kallion soitto on hienovaraista kaikessa rikkaudessaan ja se viestii siitä että on tulossa 42 minuuttia musiikkia jota kannattaa hiljentyä kuuntelemaan.

Magnetia Orkesterin musiikin juuret ovat osittain Ornette Colemanin ja Don Cherryn free jazzissa, mutta ehdottomasti freen melodisessa päädyssä. Lyytisen sävellyksissä on yleensä vahva melodia, mutta tulkinnat ja sooloilu eivät kangistu kaavoihin. Musiikki tuntuu usein vapaamuotoiselta, vaan ei muodottomalta.

Hypnosiksella kaikki neljä muusikkoa onnistuvat. Kallion monipuolinen lyömäsoitintyöskentely on aivan keskeinen osa levyn tunnelmaa ja Kallio ja Pohjola ovat avaran abstrakteissa tunnelmissa kotonaan – erityisesti Pohjola kunnostautuu muutaman kerran solistina.

Levyn kohokohta on utuinen Polynesian Prayer  jossa Kallion gongit ja Pohjolan trumpetti luovat samankaltaista taianomaista tunnelmaa josta heidän duolevyllään Animal Image saatiin nauttia, mutta nyt kvartetti kokoonpanossa ehkä vieläkin karvoja nostattavampana. Vuoden ehdottomasti parhaita raitoja tähän meneessä.

Hypnosis on levy joka vaatii kuulijalta läsnäoloa, mutta ei kuitenkaan vapaamuotoisuudessaan ole turhan haastava tai taipuvainen turhaan kikkailuun. Se on levy joka kuiskii eikä tiuski ja sen sanoma syvenee joka kuuntelukerralla.

Uutta levyä voi tilata CD:nä ja rajoitetun painoksen LP:nä julkaisija Eclipsen Bandcampista.

  • Pauli Lyytinen – tenorisaksofoni
  • Verneri Pohjola – trumpetti
  • Mika Kallio – rummut ja lyömäsoittimet
  • Eero Tikkanen – basso

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *