SibaFestin lauantai – Eurooppalainen jazzpaneeli, Avajaiskonsertti: Movies ja Buba Wii Aa avajaisklubilla


Sibelius-Akatemian SibaFest -tapahtuma alkoi eilen runsaalla kattauksella, jossa oli jazziakin mukana tietysti runsaasti.

sibafest_europa

Iltapäivällä Musiikkitalon alalämpiössä keskuteltiin Eurooppalaisesta jazzista Harri Uusitorpan johtamassa paneelissa jossa keskustelijoina olivat Joe Lovanon kvartetissa avajaiskonsertissa soittaneet italialaispianisti Salvatore Bonafede, ruotsalaisbasisti Lars Danielsson ja suomalaisena edustajana Verneri Pohjola.

Eurooppalaisen jazzin luonteesta keskustelijat olivat varsin yksimielisiä siitä, että jazzin ääni muodostuu yksilöiden kautta ja kunkin alueen erityispiirteet muodostuvat paikallisten muusikoiden mukaan. Kovin italialaiseen tapaan Bonafede veti myös jazzin lähtökohtia kotiinpäin vedoten yleisesti ensimmäisen jazzlevytyksen tekijänä pidetyn Original Dixieland Jass Bandin johtajan Nick LaRoccan sisilialaisiin juuriin.

Bonafede laajensi tätä käsitettä yksilöllisen ilmaisun tärkeydestä siihen, että enemmän kuin alueista kaikista merkittävimpien hahmojen kuten Miles tai Monk yhteydessä puhutaan näiden omasta soundista – alueellinen luokittelu jää toisarvoiseksi.

Yleisön ja soittajan vuorovaikutuksestakin puhuttiin. Pohjola totesi oivaltavasti, että konsertin puitteet vaikuttavat siihen minkälainen palaute tuntuu hetkessä parhaalta – klubi-ympäristössä voittajafiiliksen tuo jos soittaa jotain joka saa yleisön täysin hiljenemään ja kuuntelemaan kun taas konserttisalissa on hienoa jos saa jonkun yleisössä todella innostumaan äänekkäästi.

Yksi ajatus jäi vahvasti tunnin keskustelusta mieleen – jazz on samanaikaisesti sekä erittäin henkilökohtaista ja vaatii soittajalta täydellistä sitoutumista ja oman itsen likoon laittamista, mutta toisaalta hienoimmillaan yllättävyydessään ja eläessään hetkessä kun erilaisten persoonien kohdatessa – tapahtui se missä maanosassa hyvänsä.

Avajaiskonsertti – Joe Lovano Europa Quartet

Avajaiskonsertti oli kaksiosainen kokonaisuus jossa yhdistävänä teemana olivat elokuvat ja elokuvamusiikki. Ensimmäisessä setissä Musiikkitalon Konserttisalin lavalle nousi saksofonisti Joe Lovanon eurooppalainen kvartetti jossa Lovanon kanssa soittavat aiemmin paneelikeskusteluun osallistuneet Salvatore Bonafede ja Lars Danielsson ja rummuissa Sibelius-Akatemian jazz-musiikin professori ja SibaFestin ohjelmiston kuratoinut Jukkis Uotila.

Lovanon tenorifonista tulvi pehmeä ja samettinen ääni. Oltiin hieman nostalgisissakin tunnelmissa 40, 50 ja 60 -lukujen elokuvien maisemissa. Elokuvamusiikin puolella käytiin lähimpänä nykyaikaa Herbie Hancockin sävellyksellä Round Midnight -soundtrackilta – sekin siis henkisesti vanhemmassa perimässä kiinni. Random Doctors -tiimi heijasti lavan ylle tunnelmaa vahvistavia elokuvan pätkiä.

Ja svengasihan se musiikki hienosti klassisen jazzin hengessä. Uotilan olemuksesta huokui soittamisen ilo. Bonafede komppasi tyylikkäästi. Setissä oli avajaiskonserttiin sopivaa kokemuksen ja ammattitaidon tuomaa arvovaltaa.

Setin ainoana Lovanon omana sävellyksenä kuultiin Il Carnivale di Pulcinella, jossa Lovano kertoi elokuvana yhteytenä yhtenä vaikutteena olevan Nino Rotan musiikki Federico Fellinin elokuviin. Tämä voimakkaan rytmiikan ajama leikkisästi kujeileva kappale tarjosi erityisesti Uotilalle mahdollisuuden heittäytyä herkullisiin rytmi-iloitteluihin.

Setin paras pala oli jätetty viimeiseksi. Bändi soitti ensin Burt Bacharachin ja Hal Davidin Alfien josta siirryttiin sulavasti Sonny Rollinsin Alfie’s Themeen jossa bändiin liittyi vielä trumpetisti Tim Hagans. Bändin energiataso nousi aimo loikkauksen ja tästä päätösbiisistä muodostui melkoinen jazzin ilotulitus. That’s what it’s all about!

Tunti meni Lovanon kvartetin parissa hyvinkin joutuisasti – hienoa svengaavaa ja viihdyttävää jazzia.

  • Joe Lovano, tenorisaksofoni
  • Salvatore Bonafede, piano
  • Lars Danielsson, basso
  • Jukkis Uotila, rummut
  • +Tim Hagans, trumpetti

Avajaiskonsertti – Sibis Alumni Big Band ja Sibelius-Akatemian kamariorkesteri joht. Vince Mendoza

Toiseen settiin lavalle nousi viitisenkymmenen hengen kokonaisuus kun voimansa Vince Mendozan johdolla yhdistivät Sibis Alumni Big Band ja Sibelius-Akatemian kamariorkesteri. Solisteina toimivat edellisestä setistä tutut herrat Joe Lovano ja Tim Hagans.

Nostalgian pehmein siivin ja sävelin edettiin tässäkin setissä. Kuultiin musiikkia mm. Viettelyksen vaunustaHuuliharppukostajasta, Laurence Olivierin Henrik V:stä ja Milesin Hissillä mestauslavalle musiikkia totta kai. Mendoza vitsaili rakkauden yhdistävän teemana lähes kaikkea mitä kuultiin. Pientä särmää 70-luvulta toi Herbie Hancockin musiikki yhden miehen katupartioelokuvaan Väkivallan vihollinen. Iso orkesteri soi täyteläisesti, tasapainoisesti ja kauniisti isossa salissa. Kamariorkesteri, big band ja nimekkäät jazzsolistit sulautuivat yhdeksi kokonaisuudeksi.

Nautinnollinen reilun tunnin kattaus elokuvamusiikin menneiltä vuosikymmeniltä.

  • Solistit:
  • Joe Lovano, saksofoni
  • Tim Hagans, trumpetti
  • Vince Mendoza, orkesterin johto
  • Sibis Alumni Big Band:
  • Trumpetit:
  • Tero Lindberg
  • Jorma Kalevi Louhivuori
  • Janne Toivonen
  • Mikko Karjalainen
  • Pasuunat:
  • Heikki Tuhkanen
  • Pekka Laukkanen
  • Tom Bildo
  • Mikael Långbacka
  • Saksofonit:
  • Pope Puolitaival, alttosaksofoni, huilu, alttohuilu, klarinetti
  • Teemu Takanen, alttosaksofoni, klarinetti
  • Sampo Kasurinen, tenorisaksofoni, klarinetti
  • Pekka Seppänen, tenorisaksofoni, klarinetti
  • Joakim Berghäll, baritonisaksofoni, bassoklarinetti
  • Komppi:
  • Risto Toppola, kitara
  • Markus Niittynen, piano
  • Antti Lötjönen, basso
  • Jussi Lehtonen, rummut
  • Okko Saastamoinen, lyömäsoittimet
  • Sibelius-Akatemian kamariorkesteri:
  • Huilut
  • Aapo Järvinen
  • Heidi Riikonen
  • Oboe
  • Jan Salminen
  • Käyrätorvi
  • Ilkka Hongisto
  • Lyömäsoittimet
  • Daniel Bolado Garcia
  • Harppu
  • Ivan Bragado Poveda
  • Viulut
  • Lassfolk Elias
  • Toikka Onni
  • Soukas Vasileious
  • Hakkarainen Viivi
  • Wesslund Maija
  • Stolt Vivian
  • Almgren Katariina
  • Eirola Oskari
  • Uusitupa Kasmir
  • Linda-Anette Suss
  • Benjamin Borhani
  • Perkkiö Anna
  • Lindholm Nina
  • Beata Kavander
  • Alttoviulut
  • Valerie Albrecht
  • Laura Lamminmäki
  • Riina Piirilä
  • Oili Tuhkanen
  • Helena Dumell
  • Sellot
  • Kalle-Pekka Koponen, äj
  • Greta Ernesaks
  • Oskari Holopainen
  • Helena Vuola
  • Kontrabassot
  • Erik Michelsen
  • Niilo Myllynen

Avajaisklubi – Buba Wii Aa

buba_wii_aa_sibafest

Avaiskonsertin jälkeen iltaa pystyi vielä jatkumaan Musiikkitalon ravintolassa järjestetyllä avajaisklubilla, jossa soitti viime keväänä ensimmäisen julkaisunsa tehnyt nuorten muusikoiden urkutrio Buba Wii Aa. Salista ja narikasta selvittyä klubin puolelle pojat olivat jo laittaneet homman käyntiin. Kovin monet juhlavan avajaiskonsertin kuulijat eivät iltaa klubilla jatkaneet, mutta tiensä oli sinnekin löytänyt hyväntuulinen muutamien kymmenien yleisö.

Buba Wii Aan tekemisessä on pilke silmäkulmassa – Mikael Myrskogin urkusoundit ovat lievästi kornit, urut ovat koristeltu ties millä jouluvaloilla ja basisti Eero Sepän humoristiset välispiikit herättävät hilpeyttä – mutta bändin musiikissa on kuitenkin hyvä groove aidosti mukana viime vuonna Erik Lindströmin stipendin saaneen rumpali Sami Nummelan johdolla. Ilahduttava yhdistelmä nuoren tekemisen erilaisia puolia.

Viisiraitaisen Taco Taco Taco! kasetin materiaalin lisäksi ohjelmistoon on alkanut tipahdella muitakin uusia kappaleita, joten bändi ei ole hyytynyt ensimmäiseen julkaisuunsa. Julkaisulla ja aiemmilta keikoilta tuttu elementti, bändin musiikkiin illan SibaFestin teemaan sopivaa henkeä tuovat taustanauhalta tulevat äänitehosteet, olivat nyt hieman pienemmässä osassa kuin edellisissä kohtaamisissa trion kanssa – luova soitto näytteli vahvasti pääosaa tässä kohtauksessa niinkuin jazzissa pitääkin.

Hyvää mieltä, meininkiä ja soittamisen iloa oli tarjolla roppakaupalla ja yleisö tuntui nauttivan kuulemastaan.

Buba Wii Aan voi kohdata seuraavan kerran livenä 17.2.  Helsingissä Juttutuvan Rytmihäiriöklubilla.

  • Mikael Myrskog, urut
  • Eero Seppä, basso
  • Sami Nummela, rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *