UMO & Nicole Willis Savoy-teatterissa


Photo: Heikki Kynsijärvi
Photo: Heikki Kynsijärvi

Helsinkiin kymmenisen vuotta sitten kotiutunut soul-laulaja Nicole Willis yhdisti eilen voimansa UMOn kanssa Savoy-teatterissa. Ohjelmistossa oli uutta Willisin, Jimi Tenorin ja Willisiä usein säestävän Soul Investigatorsin kitaristi Petri Toikkasen säveltämää musiikkia ja myös muutamia Tenorin sovituksia biiseistä Willisin ja Soul Investigatorsin viime vuotiselta Happiness in Every Style -levyltä.

Willis, Tenor, Toikkanen ja UMO ovat kuuleman mukaan seuraavaksi menossa uuden matskun kanssa studioon ja eilisessä Savoyn keikassa olikin vähän harjoituksen makua. Biisit olivat lyhyitä ja napakoita – esityksessä ei ollut normaalia jazz-keikan rönsyilevyyttä ja soolot jäivät vähiin – UMOn puolelta ei solisteja nostettu ja Tenorin huilu- ja Toikkasen kitarasoolotkin olivat varsin lyhykäisiä, selkeästi tuntui siltä että nyt haettiin napakampia levytettäviä versioita kasaan. Etukäteistiedot lupailivat keikasta kaksisettistä ja parituntista, mutta keikasta muodostui reilun tunnin yksisettinen – vääristyneet ennakko-odotukset hieman laimensivat fiilistä, nyt tuntui siltä että homma vasta alkoi päästä vauhtiin kun päästiin setin loppupuolen Soul Investigatorsin kanssa jo levytettyihin biiseihin kun jo lopetettiin.

Hyvää ison kokoonpanon soulia on kuitenkin tulossa – tunnelma nousi setin mittaan ja Willisin ääni oli jälleen kerran komeaa kuultavaa. Uusista biiseistä erityisesti muutama viimeinen tanssijalanvipattaja Break Free (Shake a Tailfeather) ja Do the Watussi kuulostivat erittäin lupaavilta. Levyä odotellessa, tämän yhteistyön hedelmistä makeimmat lienevät vasta tulossa.

Photo: Heikki Kynsijärvi
Photo: Heikki Kynsijärvi
  • Nicole Willis, laulu
  • Jimi Tenor, huilu
  • Petri Toikkanen, kitara
  • UMO Jazz Orchestra

3 responses to “UMO & Nicole Willis Savoy-teatterissa”

  1. Tota jos voit sanoo faijalles, olis kiva jutella. Punase Ristin Timppa, juu
    sori kun ei ei tiedä miten tavoittaa, jep

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *