Umo feat. Joshua Redman


Josh Redman photographed in Oakland, CA December 13, 2012©Jay Blakesberg
Josh Redman photographed in Oakland, CA December 13, 2012 ©Jay Blakesberg

Suomen big band -ylpeys UMOn kevätkauden ulkomainen tähtisolisti Joshua Redman veti eilen mukavasti yleisöä Savoy-teatteriin. Konsertin ohjelmisto koostui lähinnä varmoista klassikkojazzvalinnoista, välispiikeissä Redman pahoittelikin miten ei ollut ehtinyt paneutua juuri ohjelmistoon muilta kiertuekiireiltään ennenkuin vasta pari päivää sitten, mutta kyllähän maailmankuululta ammattimieheltä soitto sujui.

UMO avasi pelin ilman Redmania Jouni Järvelä solistinaan Louis Priman swing-klassikolla Sing, Sing, Sing joka kuultiin Jim McNeelyn alunperin David Liebmanille tekemänä varsin modernina sovituksena joka rikkoi tutun klassikon muotoa. Hyvin svengasi, Järvelä ja rumpali Markus Ketola olivat mainiossa vireessä ja Ketolalta erityisesti Gene Krupa -henkinen soitto veti mukaansa.

Redman saapui lavalle John Coltranen Equinoxin solistiksi. Teeman aikana mietin, että onkohan kappalevalinta Redmanille sopiva, hän ei nimittäin tyypillisesti soita coltranemaisen jäyhän julistavalla vahvalla auktoriteetilla, mutta voi pojat, soolossaan Redman puhalsi karstat pois ja vakuutti koko salillisen yleisön. Vahvaan avaukseen ladattiin paljon paukkuja ja se kannatti – illan solistin auktoriteettia ei kukaan tämän avauksen jälkeen varmaankaan kukaan kyseenalaistanut.

Suurten jazz-säveltäjien sarjaa jatkoi Thelonious Monkin Trinkle-Tinkle joka nopeatempoisesti sähisevän teeman jälkeen asetti pianisti Seppo Kantosen pienen dilemman äärelle – Monkin pianonsoitto on niin omaperäistä, että suoraviivainen tulkinta jossa kulmikkuus on hiottu pois Monkin sävellyksestä tuntuu turhan “Monkittomalta”, mutta toisaalta Monkin maneerien viljely menee helposti pastissin puolelle. Kantonen suoriutui kunniallisesti, mutta tietty Monkilta kuulostamisen pakon maku siihen silti jäi.

Tätä seuraava Duke Ellingtonin Far East Suiten avaava Tourist Point of View muodostui yhdeksi ensimmäisen setin kohokohdista. Sopivasti hauskaa vanhan ajan eksotiikan makua tarjoiltiin Redmanin ja UMOn torvien vuoropuhelussa.

Ensimmäisen setin lopussa puhti sitten vähän valitettavasti lopahti – Brontisek Kaperin Invitation ja toinen Ellington-biisi I Got It Bad eivät juuri säväyttäneet.

redman
Näillä mentiin

Toinen setti oli kokonaisuutena hieman tyydyttävämpi ja toinen vajaa tunti Redmanin ja UMOn kanssa kului nopeasti.

Taas lähdettiin klassikolla – Gershwinin Rhapsody in Bluessa alun tutun korkean klarinetin sijaan saatiinkin avaus puhaltimien matalasta päästä Pepa Päivisen baritonisaksofonista. Toimiihan se näinkin. Muuten tosin aika perinteisen kaavan mukaan mentiin ja klarinetti ja trumpetti-soolot soivat varsin perinteisellä tyylillä.

Päivinen oli vahvasti esillä myös seuraavassa Django Reinhardt -biisissä Manoir de mes rêves ottaen sametin pehmein ottein Gerry Mulliganin osan Bob Brookmeyerin sovituksessa.

Redman palasi lavalle kun vuorossa oli kaksi Wayne Shorterin klassikkosävellystä – Footprints ja Prince of Darkness. Shorterin sävellyksissä on näin vahvan saksofonisolistin näkökulmasta se hyvä puoli, että ne ovat erityisesti vahvoja juuri sävellysten takia eivätkä ensimmäisen setin Monkin tai Coltranen biisien tavoin altista solistia niin paljoa tyylilliseen vertailuun tunnetuimman esittäjän kanssa. Tätä tilaa Redman käyttikin onnistuneesti hyväkseen ja kahden klassikkobiisin putki oli mitä mainioin huippukohta.

Hyvin onnistui solistina myös UMOn riveistä Prince of Darknessissa trumpetisti Tero Saarti, jonka soolossa kuuluivat miellyttävästi sävellyksen teeman kaiut. Ketolan yhden miehen sambakarnevaalina alkanut Footprintsin rumpusoolo sen sijaan oli tyylillisesti hieman hämmentävä valinta, mutta komeaan yleisöä ilahduttaneeseen vyörytykseen se kuitenkin johti.

Muutoksena painettuun ohjelmaan Redman oli eilen myöhään iltapäivällä siirtänyt Mikko Hassisen sävellyksen Karhunvartija. Muutos toimi konsertin draaman kaaren kannalta mainiosti, sillä tämän vuonna 2009 Esko Linnavalli big band -sävellyskilpailun voittaneen biisin kiemuraisemman teemaa seuranneet sooloissa vaihdettiin kepeästi bluesiksi ja tässä muotissa Redman osasi hienosti revitellä. Jäi siinä kyydissä Timo Lassy solistina levytetty versio kepeästi kakkoseksi.

Pakollinen encorekin ilahdutti yleisöä – sehän oli kaikille tuttu Satumaa, josta Redman selvisi solistina mainiosti.

UMOn ja Redmanin kohtaaminen ei ehkä ollut solistille parhaiten mittatilaustyönä tehty hiottu elämys, mutta ajatuksia herättävänä laajasti huippuluokan klassikkojazzia sisältäneenä keikkana aivan mainio elämys. Hyvä!

  • Joshua Redman, tenorisaksofoni
  • UMO Jazz Orchestra kapellimestarina Kirmo Lintinen
  • Trumpetit:
  • Teemu Matsson
  • Timo Paasonen
  • Mikko Pettinen
  • Tero Saarti
  • Pasuunat:
  • Kasperi Sarikoski
  • Mikko Mustonen
  • Pekka Laukkanen
  • Mikko Sinivalo
  • Puupuhaltimet:
  • Jouni Järvelä
  • Mikko Mäkinen
  • Teemu Salminen
  • Olli Ojajärvi
  • Pepa Päivinen
  • Komppi:
  • Seppo Kantonen, piano
  • Ville Herrala, basso
  • Markus Ketola, rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *