Tampere Jazz Happeningin perjantaihin oli ladattu sekä Pakkahuoneelle että Telakalle erittäin hieno ohjelmisto. Allekirjoittaneen huomio kiinnittyi erityisesti Pakkahuoneelle, jossa ulkomaisina vieraina soittivat Jazzpossun parhaiden ulkomaisten levyjen top 5 listalle 2014 päässyt Steve Lehman Octet ja  Marius Nesetin kvintetti jonka Pinball -levy oli viime vuoden ulkomaisten levyjen ykkönen.

Yrjö-palkinto Esa Pietilälle – Varjo-Yrjö valokuvaaja Maarit Kytöharjulle

Pakkahuoneen ilta alkoi perinteisellä Jazzliiton Yrjö-palkinnon jaolla. Tänä vuonna palkinnon sai saksofonisti Esa Pietilä. Virallisen seremonian päätteeksi Pietilä soitti komean sooloteoksen joka soljui melodisista juoksutuksista kokeellisempiin soittotekniikoihin yleisön käänteillään lumoten.

YLEn jazztoimituksen Varjo-Yrjön sai valokuvaaja Maarit Kytöharju, jonka jazzvalokuvaajan taival alkoi aikoinaan 80-luvun lopulla juuri Tampere Jazz Happeningista.

Jazzliiton juhlaorkesterin kaari päättyi hienosti

 Jazzliiton 50-vuotisjuhlaorkesteri suoritti Pakkahuoneella viimeisen esiintymisensä. Minulla oli ilo nähdä Mikko Innasen johtama Yrjö-palkituista muusikoista koostuva kokoonpano kolmesti – ensimmäisessä esiintymisessään Espoossa April Jazzeilla, kesällä Pori Jazzeilla ja nyt Tampereella. Näistä keikoista muodostui hieno kaari – April Jazzeilla muiden Yrjö-palkinnon voittaneiden sävellyksiä soittavan bändin painopiste oli suomalaisen jazzin historiassa ja sen merkkihenkilöissä, nyt Tampereella fokus oli vahvasti siirtynyt kokoonpanon muusikoiden omaan persoonalliseen ilmaisuun – samat sävellykset samassa järjestyksessä, mutta tunnelma ja tekemisen henki oli muuttunut, näin jazz elää.

Sooloille oli paljon tilaa ja jokainen vuorollaan otti tästä ilon irti lähtien varsin vapaillekin poluille. Tälläkin kertaa aloituskappaleena toiminut Eero Ojasen sävellys The Joke tarjosi tähän mitä mainioimmat puutteet.

Olihan siinä kuitenkin kotimaisen jazzin erilaisten tyylienkin kaarta Ojasen ja Heikki Sarmannon klassikoista Raoul Björkenheimin modernisti groovaavaan As Luck Would Have Ittiin, jossa Mäkysen ja Krokforsin rytmisektio pääsi vahvasti fiilistelemään ja siitä Jukkis Uotilan Fast Companyn post-bop kiemuroiden kautta setin päättäneeseen komeaan Iro Haarlan Legend of Cranesiin jossa lavalle saatiin mukaan aiemmin palkittu 49. Yrjö Esa Pietilä.

Juhlaorkesteri on työnsä tehnyt – suomalainen jazz on tänäkin päivänä elävää ja kehittyvää musiikkia joka juhlavuotenakin kulkee vahvasti eteenpäin etevien muusikoiden raivaamilla poluilla.

• Mikko Innanen, saksofonit
• Kari Ikonen, piano
• Teemu Viinikainen, kitara
• Ulf Krokfors, basso
• Teppo Mäkynen, rummut
• Esa Pietilä, tenorisaksofoni

Steve Lehman Octetin omaperäiset kiemurat vakuuttivat

Amerikkalaisissa jazz-kriitikkopiireissä vahvaa arvostusta nauttiva saksofonisti Steve Lehman toi oktettinsa Suomeen nyt ensimmäistä kertaa. Bändin musiikissa oli kaksi elementtiä ylitse muiden – ensemblen komea yhteissoundi ja Lehmanin omalaatuinen alttosaksofonin soitto.

Konsertti alkoi Lehmanin soolo-osuudella jossa laajennetuin soittotekniikoin maestro loihti torvesta varsin kiehtovaa naputusta ja surinaa. Sitten liittyi mukaan muu bändi – kahden saksofonin, trumpetin ja pasuunan vierellä vibrafoni ja tuuba laajentavat soundia mukavasti, bändin harmoniat olivat livenä komeaa kuultavaa.

Tunnin setti noudatti yllättävänkin uskollisesti muutaman vuoden takaisen Mise en Abîme -levyn suuntaviivoja – melkein kaikki levyn kappaleet taidettiin kuulla ja hieman oktetin vanhempaakin tuotantoa. Kappaleiden tulkinnat olivat yllättävänkin lyhyitä, tällaisen bändin olisin kuvitellut konsertissa herkuttelevan pitemmillä versioilla, nyt jotkut kappaleet suorastaan tuntuivat loppuvan kesken kun vasta vauhtiin päästiin, mutta kyllä setti etenikin tämän ansiosta vahvasti eteenpäin – ei jääty junnaamaan.

Bändin rytmiikka oli intensiivistä ja yllättävän mukaansatempaavaa – ainakin materiaalin ollessa jo levyltä etukäteen tuttua. Vaikka tahtilajit usein nopeastikin vaihtelivat epäsäännöllisesti niin musiikin rytmiin pystyi heittäytymään mukaan parhaan luokan free jazzin tapaan.

Solistina Lehman itse oli bändin ehdoton ykköstähti terävin alttosivalluksin ja vahvoin rytmisin kuvioin. Hyviä otteita esitti myös tenorisaksofonisti Mark Shim joka soitti johtajan omaperäisen ilmaisun kaikuja rouheammalla tenorisoundilla.

Lehmanin musiikin vahvimpia elementtejä on niin sooloissa kuin sävellyksissä runsas mikrotonaalisten elementtien käyttö. Seikkailuja perinteisen 12-säveljärjestelmän ulkopuolelle ohjaa niin sanottu spektralismi jossa harmoniat perustuvat perinteisen musiikin teorian sijaan äänen spektrin fysikaaliseen analyysiin – kuulostaa tekotaiteelliselta kikkailulta, mutta käytännössä tuloksena on kiehtovaa musiikkia joka on korvalle selvästi tavallisesta poikkeavaa mutta kuitenkin harmonista.

Ensin ajattelin tämän puolen jäävän livesetissä pienemmälle huomiolle, mutta keikan viimeisellä kaksikymppiselle Lehmanin esitellessä bändin vibrafonisti Chris Dingman viritti vibrafoninsa sen kielet nopeasti vaihtaen mikrotonaaliseen asteikkoon jossa kaksi säveltä on viritetty neljännessävelaskeleen normaalista ylöspäin.

Näillä eväin päästiinkin varsinaisiin harmonisiin iloitteluihin. Konsertin kruunasi levyltä allekirjoittaneen ehdottomaksi suosikkikappaleeksi noussut Chimera jossa Lehmanin omaperäiset harmoniat puhkesivat kauneimpaan kukkaansa.

• Steve Lehman – alto sax, composition
• Jonathan Finlayson – trumpet
• Mark Shim – tenor sax
• Tim Albright – trombone
• Chris Dingham – vibes
• Jose Davila – tuba
• Drew Gress – double bass
• Cody Brown – drums

Marius Nesetin kvintetti pursui elämäniloa

Norjalaissaksofonisti Marius Nesettiä on saatu nähdä Suomessa viime vuosina kiitettävän usein – hyvä näin sillä miehen viime aikaiset levyt ovat Eurooppalaisen saksofonivetoisen musiikin aivan kärkeä.

Nesetin kvintetin vahvistukseksi Tampereelle oli saatu ruotsalainen sellisti Svante Henryson. Setti aukesi varsin kansanmusiikillisissa tunnelmissa Henrysonin ja Nesetin pienellä duetolla – vaikka Nesetin sävellyksissä pohjoismainen kansanmusiikki usein taustalla vaikuttaakin niin aivan näin vuonofolk-sävyjä ei yleensä kuulla. Henryson toikin bändiin oman mielenkiintoisen lisänsä ja osoittautui varsin monipuoliseksi pelimanniksi jonka sellosta irtosivat niin kansanmusiikin, klassisen musiikin, blues-pohjaisen rockin kuin elektronisin efektein ryyditetyn kitaramaisen tyylittelyn sävyt – ei Nesetin bändi sinänsä tätä solistia kaivannut, mutta tarjosi hyvän mausteen niille jotka Nesetin Pinball -levyn materiaalia – jota siis tämäkin setti melkein kokonaan oli – kuulivat Porissa Kirjurinluodolla 2015 tehden tästä konsertista omanlaisensa.

Duo-intron jälkeen bändi siirtyi vahvimpaan osa-alueseensa – elämäniloa pursuavaan rytmiseen ja melodiseen iloitteluun World Dance -kappaleella. Meno on huikeaa kun Marius Neset, hurja rumpali Anton Eger, lyömäsoittaja Jim Hart ja pianisti Ivo Neame alkavat kunnolla irrotella. Nesetin bändeissä on usein nähty vahvoja basistihahmoja kuten Phronesis-yhtyeestä tuttu Jasper Høiby tai Petter Eldh – nyt bassossa oli brittibasisti Phil Donkin joka ei aivan noussut aikaisempien kokoonpanojen vahvojen basistien tasolle – lienee oma sopeutumisensa tämän tason bändeihin.

Viime vuoden Porin keikan tavoin setin suvantokohta oli ehdottomasti 80-lukulainen balladi Odes of You josta en ole vieläkään oppinut pitämään lainkaan. Sen sijaan parempaa kontrastia rytmiseen iloitteluun toi vielä levyttämätön sävellys Bracks(?) Ballet joka kuultiin myös Nesetin taannoisella duo-keikalla Iiro Rantalan kanssa G Livelabilla – nyt versio oli vielä hienompi pianon, sellon, marimban ja Nesetin kauniisti soivan sopraanosaksofonin luodessa taianomaisen kamarimusiikkitunnelman.

Pieni pettymus hiipi jo mieleen kun Neset tunnin setin alun jälkeen esitteli bändiä ja kiitteli kiitoksen ansainneita – eikö hienoa levyn ehkä parasta kappaletta Summer Dance kuulla ollenkaan? Mutta tulihan se sieltä sitten komeaksi lopuksi.

Kokonaisuutena Pakkahuoneen perjantai tarjosi tämän hetken huippuluokan jazzia niin Suomesta kuin maailmalta – ei voi kuin ihmetellä, että salissa oli tyhjääkin tilaa.

• Marius Neset – sax
• Anton Eger – drums
• Phil Donkin – bass
• Jim Hart – vibraphone, marimba
• Ivo Neame – piano
• Svante Henryson – cello